
VIDEO: Arkkarin iholla vol 5
No nyt ne on kaikki viimein uunista ulos! Tän ikan kanssa vähän venähti, kun olin koko viikonlopun ihan naatti tehdäkseni yhtään mitään ja sunnuntai-iltana piti
No nyt ne on kaikki viimein uunista ulos! Tän ikan kanssa vähän venähti, kun olin koko viikonlopun ihan naatti tehdäkseni yhtään mitään ja sunnuntai-iltana piti
Lähestulkoon viimeisiä viedään! Tämä ja tuleva viides ovat vähän lyhyempiä kuin edeltäjänsä, mun kannalta onni, ettei mene vuorokausia editointiin. Suosittelen edelleen katsomaan näitä HD-versiona, varsinkin
Kolmatta päivää pukkaa. Onneksi kuvasin tän tuolla viikolla, kun oli vähän rauhallisempaa. Nää viikot alkaisivat käydä aika ahtaiksi, kun muutenkin meinaa aika käydä vähiin ihan
Hyvää tiistaita kaikille, tässä erään toisen tiistain meininkejä tuolta parin viikon takaa, olkaatte hyvät. Tänään on istuttu yhdellä toisellakin luennolla, kuin vain tuolla joka tuossa
No niin, viimeinkin. Ensimmäinen osa Arkkarin iholla -videosarjaa, joka keskittyy yhden toisen vuoden arkkitehtiopiskelijan kouluarkeen. Eli minun, vaikka muitakin naamoja kyllä näkyy. SUOSITUS: Katsele HD-versiona,
Sain kesän alussa idean kuvata kesäkuukausien aikana silloin tällöin pieniä pätkiä eri tilanteista, ja koota ne sitten kesän lopulla koostevideoksi. No lopputulema oli yhtä hyvä,
Tämän postauksen julkaisuaika on etukäteen ajastettu. Näytin teille meidän fuksijäynävideon vappuna, mutta tulihan noita jäyniä tehtyä muitakin. Kaksi niistä videoitiin, ja osallistuttiin niillä jäynäkilpailun yleiseen
Nyt eletään vapun huipennusten hetkiä, kohta lähdetään viettämään porukalla iltaa ja keskiyöllä seurataan Hämeensillalla Suomi neito -patsaan lakitusta. Sitten saa viimein itsekin painaa tupsulakkinsa päähän!
…eli arkkarien fuksijäynävideon palautusspektaakkeli. Tapana on fuksijäynää palauttaessa järjestää jotain hienoa, että sitä jäynää ei vain viedä tuomareille ja that’s it. Joten itse fuksijäynämme tapaan
Arkkitehti, bloggaaja, valokuvaaja, kirjoittaja, käsityöharrastaja, kehittäjäpersoona. Yhteen elämään voi mahtua useita unelmia, innostuksen aiheita ja tavoitteita.
Tämä sivusto on kanava kaikelle sille luovalle energialle, joka yhden ihmisen on tarve saada ulos systeemistään.
All Rights Reserved © HELMI HYTTI – helmihytti.fi – Est. 2012 – Website design by Digitoimisto Katica