
Kaksi vuosikymmentä
Kun nyt napsahti täyteen kaksi vuosikymmentä olemassa oloa tän maan pinnalla, ajattelin tehdä pienen katsauksen niihin tähän mennessä kuluneisiin vuosiin. Samalla kurkataan mun tylsän tavalliseen
Kun nyt napsahti täyteen kaksi vuosikymmentä olemassa oloa tän maan pinnalla, ajattelin tehdä pienen katsauksen niihin tähän mennessä kuluneisiin vuosiin. Samalla kurkataan mun tylsän tavalliseen
Blogin Sweet things innoittamana päätin itsekin aloittaa muutaman postauksen mittaisen sarjan, jossa esittelen vanhoja käsityötekeleitäni lapsuus-/varhaisnuoruusvuosilta. Mä aloitin erilaiset käsityöharrastelut ala-asteikäisenä – siinä vastaus siihen,
Mä olin suunnitellu aloittavani tämän vuoden vahvasti niin koulun, liikunnan kuin kaiken muunkin osalta. Ne suunnitelmat vähän kariutuivat, kun ekaa koulupäivää edeltäneenä yönä iski aina
Vuodenvaihde kolkuttelee ovella, ja tänä vuonna tässäkin blogissa nähdään katsaus tähän kuluneeseen vuoteen – oli nimittäin mun tähänastisen elämän tapahtumarikkain vuosi. Ja koska ahdan kaiken
Meidän perheessä ei pahemmin ole ollut mitään kummoisia uskonnollisia perinteitä. Mitä nyt äiti ja iskä menivät naimisiin kirkossa, lapset on kastettu ja ollaan veljen kanssa
Tämän postauksen julkaisuaika on etukäteen ajastettu. Tytöillä on aina siistit huoneet ja sisustukset ihan vimpan päälle. Hyvinvoivia huonekasveja ja iso vaatekaappi. Sänky aina pedattuna ja
Nyt kun koulut lienevät kaikilla loppuneen ja mielissä pyörii vain ja ainoastaan kesäloma, lienee hyvä hetki avata suu eräästä koulumaailmaan liittyvästä asiasta. Mä en muista,
Yliopistohaut loppuivat keskiviikkona, itse palautin ennakkotehtävät sisältäneen laatikkoni juuri siinä päivää ennen. Arkkitehtihaussa ennakkotehtävistä lävitse pääseminen on välttämätöntä, jotta pääsee jatkamaan hakuprosessia matikankokeella. Matikan kokeen
Yritin saada vähän väri päähän, tuli vähän tummemmat ja punaisemmat kuin oli tarkoitus – mutta ompahan edes jotain oikeeta muutosta! Tahdoin kirkkaat oranssit hiukset, vaikka
Arkkitehti, bloggaaja, valokuvaaja, kirjoittaja, käsityöharrastaja, kehittäjäpersoona. Yhteen elämään voi mahtua useita unelmia, innostuksen aiheita ja tavoitteita.
Tämä sivusto on kanava kaikelle sille luovalle energialle, joka yhden ihmisen on tarve saada ulos systeemistään.
All Rights Reserved © HELMI HYTTI – helmihytti.fi – Est. 2012 – Website design by Digitoimisto Katica