Yritin saada vähän väri päähän, tuli vähän tummemmat ja punaisemmat kuin oli tarkoitus – mutta ompahan edes jotain oikeeta muutosta! Tahdoin kirkkaat oranssit hiukset, vaikka se yksi jätkä sillä samalla hiusväriosastolla omalle tylsän mustiksi hiuksensa värjäävälle tyttöystävälleen sarkastisesti tokaisikin, että ”siis mäki haluun et sä värjäät sun hiukset tollasiks”. No, joillekin sopii että kutrit loistaa kirkaissa väreissä, joillekin ei. Ja joskus pitää uskaltaa vähän repäistä. Kyllähän nää vähän liekkejä muistuttaa.
Mulla on tekeillä kaksi pitkähköä tekstipostausta, mutta kummassakin on sen verran asiaa, että pakko muokata niitä luettavampaan muotoon ja keksiä väliin jotain tauottavia kuvia, että kukaan jaksaisi lukea niitä. Joten nauttikaatte näiden hiusherutuskuvien seassa kysymyspostauksen laihahkon kysymyssaldon vastaukset sekä viideltä eri henkilöltä tässä parin kuukauden sisään saatujen haasteiden/tunnustusten samanaikainen rymäytys.
21 faktaa minusta
- Haen opiskelemaan arkkitehdiksi ja niitä hakuprosessin ennakkotehtäviä näpertäessäni tajusin, kuinka oikealle alalle olenkaan hakemassa.
- Mulla on kissa (jos joku sitä ei sattunut tietämään), sen nimi on Tiuku, rotu on Cornish rex ja sain sen kutosluokan keväällä – toisin sanoen tuo pentumainen vintiö on jo kuutisen vuotta vanha ryökäle.
- Mulla oli nuorempana lapsuusiän epilepsia, josta itselläni ei tosin muistikuvia ole, koska sitä esiintyi vain nukkuessani.
- Näytän aika paljon mun äidiltä, ja oon erityisesti 16-vuotiaasta eteenpäin saanut kuulla siitä aina erityisesti sukulaisiltani.
- Mulla on enemmän ideoita ja visioita kuin aikaa toteuttaa niitä.
- Pelottaa se mahdollinen yksin Tampereelle muuttaminen.
- En osaa laulaa vaikka haluaisin, ääni murtuu jos yritän korkealle tai matalalle. Tasapaksut biisit menee.
- Käyn töissä viikoittain siivoamassa mun vanhempien työpaikalla.
- Oon tosi huono laittamaan omia hiuksiani. Jo pelkkä hiusten poninhännälle laittaminen tuottaa vaikeuksia, koska mun takaraivon oikealla puolella on niin voimakas pyörre.
- Seiskaluokalla etsin itseäni ja jonkin aikaa halusin olla poika. Mutta se meni aika nopeasti ohi.
- Sain ysiluokalla stipendin äidinkielestä.
- Mun keskiarvo oli yläasteen päättötodistuksessa kaikissa aineissa yhteensä 8,95 mutta lukuaineissa 8,75.
- Vaikka tutustun helposti uusiin ihmisiin ja oon ulospäinsuuntautunut persoona, en saanut lukioaikana yhtään uutta ystävää. Kavereita toki liuta, muttei mitään kovin vahvoja siteitä.
- En ole koskaan edes maistanut tupakkaa.
- En tykkää esimerkiksi ananaksen, banaanin, omenan tai päärynän mauista esimerkiksi jäätelöissä tai mehuissa. Ensimmäiseksi mainittua en siedä edes tuoreena, kun taas kolme jälkimmäistä maistuvat.
- Mun entisiä tulevaisuuden haaveammatteja ennen arkkitehdin uran keksimistä olivat muun muassa kirurgi, graafikko, poliisi, salainen agentti ja hopeaseppä.
- Mua ällöttää juurikasvu, erityisesti jos se on omassa päässä.
- En ole koskaan oikeasti ”fanittanut” ketään. Oon kyllä pitänyt erilaisista näyttelijöistä, laulajista ja bändeistä, mutta en ole niin paljoa, että olisin voinut kutsua itseäni faniksi. En esimerkiksi ole mennyt millekään keikalle sen takia, että fanitan kyseistä bändiä tai muuta sellaista, vaan koska oon pitänyt kyseisiä biisejä tai ainakin osaa niistä hyvinä.
- Oon muutamaan otteeseen kuullut kiertoteitse, että mun on sanottu olevan ”kylmä ihminen”. Musta se on aika huvittavaa, se kun katsokaas on se ilmapiiri, joka saattaa tehdä kaltaisekseen: jos toinen ei juttele, hymyile tai käyttäydy kuin olisin ystävä, niin en minäkään loputtomiin jaksa yrittää. Ja sitten se olen minä jota pidetään kylmänä ihmisenä? Mikä järki taas…. No, ei väkisin. Senkus pitävät kylmänä ihmisenä, omapa on häviönsä.
- Oon ajatellut että menisin ensi syksynä korottamaan ainakin mun viime syksyn yo-kirjoituksissa mokaamaani enkkua, tavoitteenani nostaa C:hen.
- Pidän kirjoittamisesta, koska sillä saa mukavasti selvennettyä ajatuksia silloinkin, kun aivot on ihan solmussa.
Ennakkotehtävä kolmosen eli pienoismallin ”luonnostelua”.
11 + 11 kysymystä ja vastausta
- Jos saisit nyt lähteä ihan minne vaan maapallolla niin minne lähtisit ja kenen kanssa?
– Lähtisin Roopen ja Onan kanssa roadtripille Yhdysvaltoihin. - Kuka on tärkein ihminen elämässäsi? Miksi?
– Äiti, koska se synnytti mut. Iskä, koska ilman sitä mua ei olis koskaan tullutkaan. Roope, koska se on niin rakas ja ollut osa mun elämää niin pitkään. Ona, koska se varmasti ei tuu koskaan mun elämästä lähtemäänkään. - Lempipuuhaasi jos olet yksin kotona?
– Datailu tai nukkuminen. ♥ - Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
– Sitä että yo-kokeet menivätkin perseelleen. - Mikä kappale kuvaa mielentilaasi parhaiten juuri nyt?
– Varmaan Bruno Marsin Lazy song. - Mikä asia sinulla on nyt elämässäsi jota ilman olisi vaikea olla?
– Vessa. Karsee kusihätä! - Mitä ilman et voi lähteä kotoa pois?
– Avaimet, koska muu perhe tulee kotiin vasta maanantaina. - Ensimmäinen asia mitä teet aamulla kun heräät?
– Nappasen e-pillerin kurkusta alas. - Lempivaateyhdistelmäsi?
– Jos löhöön vaan himassa, niin broidille pieneks jääneet lökärit ja Roopen huppari. - Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
– Syödä creme bruleita mutta ne on vasta jäähtymässä. 🙁 - Mitä haluaisit muuttaa elämässäsi?
– Tahtoisin tän monta kuukautta ilman mitään syytä vaivanneen häntäluun tienoilla piinaavan säryn pois.
Reilun metrin levyiset kartat interrailauksen haaveilua ja suunnittellua varten, mahtuvat sopivasti mun oveen kiinni.
- Mikä on sun lempieläin?
– Ameeba. Noei, ehkä kissa. - Sun suurin haave?
– Öö… kaikkien mun monien haaveiden toteutuminen? - Mitä mieltä oot lukiolaiset vs amikset -jaottelusta?
– Opiskelijoita kaikki tyynni. - Mitä tiedät paikkakunnasta Sysmä? 😀
– Kiva nimi? D: - Mitä suunnitelmia sulla on kesäksi?
– Jos sais töitä niin tekis töitä, ja töistä sais rahaa ja sillä rahalla lähtis loppukesästä reilaamaan. - Paras biisi?
– En tiiä, oon tällä hetkellä kyllästynyt lähes kaikkeen. Sanotaan nyt vaikka joku hoopo suomalainen kipale, vaikkapa ”hölmö rakkaus”. - Monella bändin/artistin keikalla olet käynyt? Ja keiden keikkoja nämä ovat olleet?
– Olin joskus skidinä sen jonkun Las Ketchupin keikalla. 😀 En oikein muista näistä kuin viimeisimmät, en kauheesti keikkailua oo harrastanut. …Elokuussa 2010 hietsussa oltiin Rihannan keikalla, viime kesäkuussa Nosturilla käytiin kuuntelemassa Christina Perriä, ja saman vuoden elokuussa oli The Weekend Festival ja sieltä muistuu mieleen ainakin The Poets of The Fall ja Hurts. - Jos saisit ilmaisen matkan johonkin maahan, mihin lähtisit?
– Australiaan ehkäpä. Se on niin kaukana, että sinne on omalla kustannuksella aika kallis matkustaa. - Mitä asioita et voi sietää ihmisissä?
– Epäluotettavuutta, täydellistä itsekkyyttä. - Soitatko jotai soitinta?
– Soitin joskus 6-vuotiaana kannelta! Joo siis en soita mitään. Paitsi suutani ja sitäkin lähinnä rumasti. - Kallein ostoksesi?
– Varmaan järkkäri tai jopo.
Tilasin ebaysta, noi niitit on läntätty sen verran vinoon että varmaan irrotan ne ja kiinnitän jonnekin muualle…
Tällä ohjeella tuli tosi ihania sämpylöitä! Yo-kokeiden jälkeen on viimein ollut aikaa leipoa, joten tässä on tullut pyöräyteltyä kakkuja, sämpylöitä, pannareita ja creme bruleita.
Lukijoiden kysymyksiä
- Minkä asioiden, ihmisten tai tapahtumien koet vaikuttaneesi elämääsi tähän mennessä eniten?
– Vaikea sanoa. Riippuu vähän miten sen rajaa. Perheen ja ystävien lisäksi merkittäviä henkilöitä ovat olleet muun muassa ala-asteen luokanopettaja, jolla oli aika voimakkaan tunteellinen persoona, mutta jonka koulinnan alla esimerkiksi äidinkielen perusteet menivät hyvin kaaliin. Tapahtumista ehkä erityisesti Roopeen tutustuminen. Ei osaa sanoa mitään kovin selkeästi muista asioista erottuvia tapahtumia tai asioita, koska esimerkiksi mitään järkyttäviä tapahtumia ei ole tapahtunut. - Millainen on kauneusihanteesi?
– Luonnollinen. Jos ajatellaan vaikka sitä, mitä itse haluaisin olla, niin sopusuhtainen, terveen näköinen ja aurinkoinen. Hymy on ihmisen kaunein asuste. Itsestään ja terveydestään oikein metodein huolta pitävä henkilö on ilo silmälle, varsinkin kun kyseinen ihminen on sinut itsensä kanssa. - Mikä on haaveammattisi?
– Arkkitehti. - Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
– Kokeilunhalusta, tarkoituksena katsoa onko musta tähän ja ajatuksena luoda kanava purkaa ajatuskia ja luovuutta, jota en esimerkiksi jonnekin facebookiin halua spämmiä. - Millaisia blogeja itse tykkäät lukea?
– Sellaisia, jossa on riittävästi lukemisen arvoista tekstiä.
- Unelmasi matkakohde?
– Niitä on liikaa. Tahtoisin käydä kaikkialla. - Unelmasi yleisesti?
– Ammattiin valmistuminen, sen mukaisen työn saaminen, oman kodin perustaminen, naimisiin meno ja lasten saaminen and living happily ever after ja plaaplaa…. - Onko sinulla ollut/on tällä hetkellä lemmikkejä?
– On, kissa. - Kolme asiaa tai ihmistä autiolle saarelle?
– Roope, safkaa ja bensalla varustettu moottorivene. - Mitä toivoisit saavuttavasi bloggaajana? (=paljon lukijoita, kehittynyt kuvaustaito…)
– Siis tottakai ainaki 10000 lukijaaaa!!11 Ei, vaan oma kehittymisen tunne niin kirjoittamisen kuin kuvaamisen suhteen, blogin pitäminen niin pitkään, että sitä voi joskus vanhempana selata taaksepäin ja lukea, millaisia asioita mulla pyörikään päässä silloin kun olin 18-vee. Eli mulla ei bloggaajana ole mitään oikeaa päämäärää tai virstapylvästä, jonka haluaisin saavuttaa. - Haluaisitko lapsia tulevaisuudessa? Jos ’kyllä’, montako?
– Kyllä. Kaksi, kolme, neljä tai enemmän. En tiedä itsekään. - Kuinka pitkä oot ja paljonko painat?
– Pituuskasvu jämähti suunnilleen kohtaan 164 cm, mikäli en huijaa korkokengillä. Paino vaihtelee samalla tavalla naisilla yleensä, en harrasta vaa’alla käymistä mutta lienee jotain vajaa 50kg luokkaa, oon pysynyt lähes samoissa mitoissa jo vuosia perättäin.
Että sellasta. Kellään tuskin jäi mitään kysyttävää? Ja joo toi hiusten väri vaihtelee valaistuksen mukaan.
6 Responses
Aivan ihanathiukset! 🙂
Sun hiukset on niiiiiin ihanat! 😀 ja näytät äärimmäisen nätiltä tossa alimmassa kuvassa!
Anonyymi: Kiitos! 🙂
AGENTTTI: Kiitos! Haha joo toi oli kyllä harvinaisen onnistunut otos. 😀
Aah ihan täydelliset hiukset ♥ ja oot ihan mielettömän kaunis!
Aivan ihanat hiukset! 🙂 Oon niin kateellinen… Oot muutenkin ihan älyttömän kaunis 🙂 ja et vaikuta yhtään huonolta tyypiltä muutenkaan 😀
Larissa: Voi kiitos!♥
Anonyymi: Kiitos paljon! 🙂 Haha mukava kuulla. 😀