DIY – Sovitusnukke

Mä en tiedä, onko siellä ruutujen toisilla puolilla kuinka monta muuta sellaista, joita on lähiaikoina puraissut sellainen mukavan keväinen ”MINÄ ITTE”-kärpänen, mutta täältä ainakin löytyy yksi. Mulla on nyt takana niin yo-kokeet kuin ennakkotehtävien vääntäminen, ja jos oletetaan että pääsen niistä ennakkotehtävistä läpi, niin matikan kokeeseen on tietääkseni vähän reilu kuukausi aikaa. Siihen väliin ajattelin matikan petraamisen ja piirtämisrutiinin treenaamisen lisäksi mahduttaa mun päähän jämähtäneen Operaatio Ylioppilasmekon.

Mä pyörittelin päässäni jos jonkinlaisia mekkoideoita, erilaisin värein ja mallein, sekä ongelmoin sen suhteen, mistä mieleisen mekon oikein löytäisi (oikeassa koossa) ja saisi hommattua kohtuulliseen hintaan. Lopulta mä tein yhden kommentin innoittamana päätöksen: tässä mulla on kaksi kättä, joilla oon ennenkin saanut kaikenlaista aikaan, joten vaikka mun viimeisimmät oikeat ompeluprojektit sijoittuvatkin ysiluokalle (eli muinaiseen esihistoriaan yli kolme vuotta taaksepäin), mäpä teen itse oman ylioppilasmekkoni.

Mulla on aika vaativat on suunnitelmat sen suhteen, mitä siltä mekolta haluan, kuten esimerkiksi laskostettu yläosa, epäsymmetrinen helma…. lopputulos tulee varmasti olemaan kalliimpi kuin joku netistä tilattu kiinaihme, mutta ainakin se on sitten omien kätten työ ja made in Finland (hah). Saa kyllä nähdä, kuinka paljon joudun omista haavekuvistani lepsumaan, jotta lopputulos näyttäisi edes mekolta. Oikeastaan mulla on itse ylioppilasmekon lisäksi visiot muun muassa parista muustakin mekosta, mutta niihin ei ole järkeä keskittyä ennen kuin tämä homma saadaan pulkkaan ja valmiiksi ennen itse yo-juhlia.

Joten siis, kiinnosti tai ei, tungen tännekin jonkin verran eri vaiheita siitä, miten projekti edistyy. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmat ohjeet sun muut, laittakaa vaan kommenttia niin yritän kiinnittää huomiota siihen mitä teen, että osaisin jäljestäpäinkin selittää – muussa tapauksessa luultavasti unohdan edellisen vaiheen heti seuraavaan siirtyessäni. 🙂

Ja höpinöistä itse mekko-operaation ensimmäiseen vaiheeseen ja koko postauksen pääaiheeseen: sovitusnuken tekoon!

diy-itse-tehty-sovitusnukke

Koska ajatuksissani on yo-mekon yläosan laskostaminen ja ylipäätänsäkin enemmän kuin yhden vaatekappaleen tekeminen, sovitusnukesta lienee hyötyä – ei tarvitse kokoajan olla sovittamassa kappaleita itsensä päälle, vaan ne voi rakentaa ”nukelle”. Niin sanotut aidot sovitusnuket maksavat ainakin omalle budjetilleni liikaa, ja halvemmaksi tulee tehdä sovitusnukke itse. Samalla nukke sopii varmemmin omiin mittoihin. Kauppojen pienimmät sovitusnuket ovat yleensä kokoa 36, ja kun vertasin omia mittojani sen kokoisen nuken minimimittoihin, nukke päihitti mut kepeästi ainakin rinnanympärysmitassa. Nyyh.


Kuvassa tapaisen sovitusnuken tekemiseen tarvitset ainakin…

…pitkähkön ihonmyötäisen poolopaidan
…maalarinteippiä (omaani meni lähes 3 rullaa)
…hyvät sakset
…sanomalehtiä tms.
…pitkähermoisen apulaisen

1. Pue poolopaita päälle ja jos käytät rintsikoita niin sellaiset toki alle.

2. Sido hiukset pois tieltä, suosittelen että tehokkaammin kuin itse solmin! En vain halunnut laittaa niitä ponnarille kun olin juuri pessyt tukan, olisi tullut tyhmä ponnaripoimu… äly hoi älä jätä. Niskavillat vähän kärsi jäädessään välillä teippeihin kiinni.

sovitusnukke-diy

3. Seiso paikoillasi ja anna kaverin rullata reippaasti teippiä ympärillesi. Hyvä ja tukeva määrä teippiä oli meillä ainakin 2-3 kerrosta (ei kovin tasaisesti, säännönmukainen teippaaminen olisi ollut liian haastavaa).

Huomioitavaa teipattavalle:

  • Muista hengittää, teippikuoren alla on aika tukalaa ja ahdistavaa. Rauhallinen asenne on tärkeä, ja tieto siitä että lopputulos on se mikä palkitsee.
  • Teippaaminen saattaa kestää, ja seisominen voi alkaa tuntua raskaalta.
  • Jos on lämmin päivä, vois iskeä niin kuuma kuin hiki. Kannattaa varautua vaikka tuulettimella.
  • Mikäli et kestä ahtaita paikkoja, en välttämättä suosittelisi ryhtymään tähän projektiin.

Huomioitavaa teippaajalle:

  • Myös teippaajaa voi ruveta huippaamaan, mikäli sen teippikeränsä kanssa pyörii liian nopeasti teipattavaa kohdetta ympäri.
  • Älä teippaa liian kireästi, sillä muuten toiselle voi tulla teippikuorensa alla hyvin tukahtunut olo: pahimmassa tapauksessa projekti on lopetettava, jos toinen ei saa hengitettyä.
  • Älä hätiköi mutta älä viivyttelekään, sillä mitä jäykemmäksi kuori muuttuu, sitä paremmin nukke pysyy muodossaan, mutta sitä tukalampaa kuoren alla on olla.

diy-itse-tehty-sovitusnukke

4. Kun teippikerroksia on tarpeeksi, kuori leikataan auki. Helpoiten se sujuu selkäpuolelta. Leikatessa paranee varoa ettei tule samalla trimmanneeksi housuja, rintsikoita tai hiuksia. Teippauksen alle pohjaksi jäänyt poolopaita leikataan teippien mukana.

5. Riisu kuori ja teippaa leikkaussauma umpeen. Sulje pään ja käden tiet esimerkiksi teippaamalla niihin ”seinät”. Varo litistämästä niitä pois luonnollisesta muodostaan.

6. Tunge nuken kuoren sisus täyteen siivuja sanomalehdistä. Lehdet auttavat nukkea säilyttämään muotonsa. Tuki nuken alaosa esimerkiksi teippaamalla siihen alaosan muotoinen pahvi. Itse käytin ennakkotehtävämateriaaleista ylitse jäänyttä, Temperasta ostettua kapalevyä.

diy-itse-tehty-sovitusnukke

7. Voit halutessasi lisätä sovitusnukelle jalan, esimerkiksi kiinnittämällä siihen pätkän kirpparilta ostettua naulakonjalkaa tai kapean, korkeajalkaisen jakkaran. Sellainen itseltäni ainakin vielä puuttuu, mutta broidi jo vähänniinkuin lupautui koulunsa puutöissä tekemään tuohon jonkinlaisen jalkaviritelmän. Sitä odotellessa tyydyn nuken roikottamiseen kaula-aukosta töröttävästä henkarista. Mikäli haluat nukesta roikotettavan, lisää sen sisään henkari ennen nuken täyttämistä. Jälkeenpäin voi olla aika hankalaa…

8. Nukesta voi saada enemmän sovitusnukkemaisemman päällystämällä sen sukkahousukankaalla, johon esimerkiksi nuppineulat tarttuvat paremmin. Myös nuken pinnasta tulisi tasaisemman oloinen. Omastani se vielä uupuu, mutta laitan kuvaa jos sellaisen tuohon vielä lisään.

diy-itse-tehty-sovitusnukke
diy-itse-tehty-sovitusnukke

Kyllä tää jonkinlaisen päällystyksen kaipaisi, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin satunnaisista epätasaisuuksista huolimatta aika siisti ja vastaa tarkotusperiään. Kiitokset teippaajalleni Onalle! ♥ 

Yksin tästä sovitusnuken tekemisestä ei olisi tullut yhtään mitään.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

20 Responses

  1. Hei jes, mun on kanssa pitänyt tehä tollanen nukke itelleni, mutten vaa oo ikinä saanu aikaseks 😀 voiski väsäillä sen tossa viikonloppuna (nyt ku on selkeä ohjekin!), jos vaan muistais ostaa tarvikkeet 😛

    ja hei, onnea yritykseen tehdä kanssa yo-mekko itse, pidän meille molemmille peukut pystyssä! 😀

  2. AGENTTTI: Hienoa jos tästä on apua! 🙂 Onneksi tuo tarvikepuoli ei ole kovin haastava, mulla suurin ongelma oli löytää jostain poolopaita, kun omasta vaatekaapista niitä ei löytynyt ainuttakaan. Lopulta H&M:n takanurkasta löytyi sopiva, tosin noin 10€ on uudesta, tuhottavaksi tarkoitetusta paidasta ehkä vähän suurehko hinta. 😀 Mutta minkäs teet kun on aika tärkeetä, että paita on tarpeeksi tiukka ja pitkä, ei viitsi ihan sokkona ruveta jostain huuto.netistä tilaamaan…

    Kiitos ja sulle samoin! 😀

    1. Kiitos sulle hyvästä ohjauksesta sovitusnuken teossa.Itselläni on nukke,mutta muodot itsellä ovat kuitenkin erilaiset kuin nukella.Teen tuon kapan ja panen nuken päälle,täydellinen minä pitäs tulla 😅

  3. ai vitsi pikkasenko nerokasta! tommonen pitää ehdottomasti itekkin joskus askarrella 🙂

    sulla on btw aivan ihanat hiukset <3

  4. Todella hyvä idea! 🙂 Jään seuraamaan blogiasi. Siitä on ihan liian kauan kun viimeksi olen itse tehnyt vaatteita, kaikkea muuta tulee kyllä tehtyä… Tästä heräs pieni vaateinspis 😀

  5. Johanna: No niinpä! 😀 Ja vaikka tuollaiselle ei aina olisikaan käyttöä, niin hyvin tehtynä se sopii kyllä ihan hauskasti vaikka sisustuselementiksi. Ja kiitos! 🙂

    Miss Cattyy: Kiitos! Tervetuloa vain. 🙂 Hienoa jos inspiraatio lähti leviämään! En itekään ole tehnyt kokonaan itse vaatteita pitkiin aikoihin. 😀

  6. Nerokasta! 😀 Voi eikäää mäkin haluan tehdä mekkoni ite mutta en osaa ommella yhtään…. Taisiis lähinnä haluan JUST eikä melkeen omannäköiseni mekon. Kaikissa kaupan räteissä on jotain vikana mutta kai se on tyydyttävä johonkin lähes täydelliseen koska pikkutarkka näpertely ei tosiaankaan oo sitä ominta:D

  7. Jonna: Niin mustakin. 😀 Tiiän miltä tuntuu kun ei mistään kaupoista löytyvään oikein osaa tyytyä, mä nyt kumminkin ajattelin kokeilla, tulisikohän siitä itsetekemisestä mitään, vaikka mun joskus kasilla tai ysillä tekemä, lähinnä säkkiä muistuttanut mekko oli aika kamala ilmestys. 🙂 Mutta jos ei malta näperrrellä niin nettikaupat on kyllä aika ääretön kaiken ihanan aarreaitta. 😀

  8. tommosen kyllä aijon tehä koska oon jo ala-asteelta asti tehny vaatteita itelleni ja harvoin tulee just oikeen kokonen. kiitos ideasta <3

  9. Mietin monesti myös itte et pitäiskö sitä ostaa oma, mutta puhut sä aivan totta, että kesällä oli iskeny parii muutakin tee se itse kärpänen 😀
    mulla tehdään huonetta tässä piakkoin joten ajattelin matalaan tee itse huoneeseen tollatteen kun sais ommeltuja vaatteita kokeiltua.
    Mahtavaa, että jou jaksaa tehä tällätteitä! Vaikkakaan ei oo ihan samanlainen kuin se "täydellinen" niin tää kelpaa oikeesti loistavasti!

  10. Huomenna olisi tarkoitus tehdä kaksi nukkea, onko tuo toiminut sinulla ja oletko päällystänyt ?
    Idea tuntuu hyvältä ja tietenkin parasta halvalla, jos homma toimii.
    -lilli-

  11. Olen nähnyt tämän tehtävän myös niin että puserona oli t-paita ja teippinä ilmastointiteippi. Luulen että se ilmastointiteippi olisi ehkä parempi kestoltaan kun siihen kiinnittää nuppineuloja plus että ne menisivät paremmin siitä myös läpi. Maalarinteippi kun on kuitenkin aika kova materiaali.

    1. Ehkäpä, en osaa ainakaan omasta kokemuksesta sanoa miten ilmastointiteippi käyttäytyy tuossa. 🙂 Maalarinteippi toimi ainakin mulla hyvin, ja se lienee jonkin verran halvempaa kuin ilmastointiteippi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *