Piirustus & maalaus & pienoismalli – Arkkitehtiopintojen pääsykokeiden ennakkotehtävät

Yliopistohaut loppuivat keskiviikkona, itse palautin ennakkotehtävät sisältäneen laatikkoni juuri siinä päivää ennen. Arkkitehtihaussa ennakkotehtävistä lävitse pääseminen on välttämätöntä, jotta pääsee jatkamaan hakuprosessia matikankokeella. Matikan kokeen läpäisy tarkoittaa, että prosessi jatkuu piirustus-&suunnittelukokeeseen. Ennakkotehtävistä ei siis saa hakupisteitä, ne ovat vain keino karsia jyvät akanoista heti alkuunsa ennen itse hakukokeita…

Arkkitehtiopintojen pääsykokeiden ennakkotehtäviä on klassisesti kolme, piirutus, maalaus ja pienoismalli.

Tänä vuonna ne eivät liittyneet mitenkään johonkin yhteen tiettyyn kohteeseen, vaan tehtävänannot oli kehitetty kirjan ”Näkymättömät kaupungit” inspiroimina. Koska niiden ideaa olisi muuten vaikea selittää, laitan tähän myös kyseiset tekstipätkät, jotka löytyvät myös virallisesta tämän vuoden ennakkotehtäväohjeistuksesta dia.fi:n sivuilta (tai vaikka täältä).

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

Tehtävät ovat tässä vähän epäjärjestyksessä, kuten että ensimmäiseksi ennakkotehtävä 2, maalaus:

”Irene on kaupunki jonka näkee kun kurkottautuu ylängön reunalta hetkellä jolloin valot syttyvät ja kirkkaassa ilmassa erottuu kaukana alhaalla asutuksen piiri: missä on tiheimmin ikkunoita, missä kaupunki haarautuu huonosti valaistuiksi kujiksi, minne keskittyvät puutarhojen varjot, missä kohoavat tornit merkkivaloineen[…].”
(Calvino: Näkymättömät kaupungit. 2007, s. 127)

Maalaa Irenen kaupunki vesiväreillä ylängön reunalta nähtynä vaakasuuntaiselle paperiarkille (380 x 280 mm).

Maalaaminen ei todellakaan ole mun ominta alaa, kynä pysyy varmemmin kädessä kuin sivellin. Mutta arvosteluperusteet olivat mielikuvituksellisuus ja tunnelma, ja tällainen oli oman kuvani lopputulos, johon en oikein mitään järkevää lisättävää keksinyt.

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri
ennakkotehtavat-arkkitehtuuri
ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

Ennakkotehtävä 3, pienoismalli:

”Lujittaakseen suhteet jotka hallitsevat Ersilian elämää kaupungin asukkaat pingottavat lankoja talojen kulmien välille, valkoisia, tai mustia tai harmaita tai mustavalkoisia sen mukaan osoittavatko ne sukulaissuhdetta, liike-elämää, auktoriteettia, kaupallista edustusta. Kun lankoja on niin paljon ettei niiden välitse enää voi kulkea, asukkaat lähtevät pois: talot puretaan, jäljelle jäävät vain narut ja niiden tukikepit.” 
(Calvino: Näkymättömät kaupungit. 2007, s. 78)

Tehtävänanto lyhyesti: Tutkijat ovat löytäneet tämän suhteellisen tasaisella maalla sijaitsevan kaupungin rauniot. Talot ovat kadonneet ja tutkijat yrittävät rekonstruoida kaupunkia lankojen avulla. Rakenna tästä rekonstruktiosta ohjeen mukainen malli.

Ohje tiivistetysti: Liimaa yhteen 2 kapalevyä, ja hakkaa niihin talojen kulmia havainnollistavia nauloja. Kiinnitä naulojen lomaan kulkemaan lankoja niin, että ne eivät kulje talojen sisällä mutta muodostavat katuja, kortteleita ja aukioita.

Mulla meni tän tekemiseen valehtelematta varmaan jopa yli 12 tuntia. Ja aatelkaa kuinka hullua, mä nautin ton tekemisestä. Pikkutarkka näpertäminen, ah.

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri
ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

Vasemmalla puolella näkyy toinen mun pienoisista yksityiskohdista, mustan ja valkoisen välissä olevat langat vaihtavat rajalla väriään.

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

Ennakkotehtävä 1, piirutus:

”En tiedä onko Armilla tällainen siksi että se on keskeneräinen, tuhottu, noiduttu, vai pelkän oikun vuoksi. Tosiasia on että siinä ei ole seiniä, ei kattoja, ei lattioita: mikään siinä ei saa sitä muistuttamaan kaupunkia paitsi vesijohtoputket jotka kohoavat pystysuorina siinä missä kerrosten pitäisi olla: todellinen metsä putkia jotka päättyvät hanoihin, suihkuihin, suuttimiin, tulva-aukkoihin. Taivasta vasten loistaa valkoisena jokunen pesuallas tai kylpyamme tai muu posliiniesine kuin myöhästynyt hedelmä joka on jäänyt puuhun kiinni. Luulisi että putkimiehet ovat tehneet työnsä ja lähteneet pois ennen muurarien tuloa tai että heidän häviämättömät asennustyönsä ovat kestäneet katastrofin, maanjäristyksen tai termiittien nakerruksen.”
(Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit. 3.painos, 2007, s.51, Gummerus, Jyväskylä.)

Piirrä näkymä Armillan kaupungista maan tasosta nähtynä lyijykynällä pystysuuntaiselle paperiarkille (380 x 280mm).

Tätä oli ihana tehdä, lyijykynällä on ihana piirtää. Ja mun mielestä tää onnistui aika hyvin.

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

ennakkotehtavat-arkkitehtuuri

Tässä olivat mun aikaansaannokseni, sitten vaan odotellaan, pääsenkö näillä läpi vai en, eli odottaako vähän reilun kuukauden päässä se pahuksen matikan koe vai ei… Epätietoisuus on niin raastavaa.

Ketään muuta, joka odottelee tuomiota ennakkotehtäviensä menestyksestä?

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

8 Responses

  1. ei vitsi nää on ihan älyttömän upeita, uskon kyl vahvasti että sä pääset sinne matikankokeeseen! 😀 Toi 3 tehtävä oli ehkä mun suosikki niin idealtaa kun sun toteutukseltaankin 😀

  2. Joo on aika sika hienoja töitä, varmasti pääset läpi. 😀
    Sää selvästi osaat sen verta hyvin piirtää et saat varmaan kakista piirustus ja suunnittelu tehtävistä ainakin 3p, voin luvata. 🙂

  3. AGENTTTI: Ihana kuulla, kiitos! 🙂 Joo mäkin tykkäsin, sitä oli jännä tehdä! 😀

    mobica: Kiitos! Jee, okei mä luotan että oot oikeessa. 😀 Suurin haaste mulla tuleekin olemaan varmasti aikaa vastaan tekeminen, koska kokeissa aikaa on vähän ja mulla meni näihin aika kauan aikaa…

    Larissa: Voi kiitos! :>

  4. Me tehtiin yläasteella korsettimekkoja varten, suosittelen jesaria, on vähän kovempaa kuin maalarinteippi 🙂 Jos joku askartelija sattuu lukemaan tän

  5. Anonyymi: Tää oli varmaan meinattu tohon sovitusnukkepostaukseen. 🙂 Joo mä mietin myös jesaria vaihtoehtona maalarinteipille, mutta vaikka sitä maalarinteippiä kului enemmän kuin jesaria olisi tarvittu, luulen että jesarista tehdyssä teippihaarniskassa olisi ollut vielä tukalampi olla kuin tuossa. 😀 Onneksi tuostakin tuli tukeva kun laittoi tarpeeksi teippiä ympärille. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *