Kaksi vuosikymmentä

Kun nyt napsahti täyteen kaksi vuosikymmentä olemassa oloa tän maan pinnalla, ajattelin tehdä pienen katsauksen niihin tähän mennessä kuluneisiin vuosiin. Samalla kurkataan mun tylsän tavalliseen ja onnelliseen lapsuuteen, tunnolliseen ja kriisittömään peruskouluaikaan, sekä vähemmän tunnollisiin ja enemmän rajoja testaaviin teinivuosiin, tai ainakin jotain sinne päin. Jaan tän aiheen kahteen postaukseen, ettei tuu kerralla liian isoa rysäystä kuvia ja tekstiä.

Vauvana olin iso ja makkarainen. Mulla oli musta peikkotukka, johon alkoi jossain vaiheessa ilmestyä kupariraitoja. Äiti ja iskä kärräsivät mua rattaissa Helsingissä ja japanilaiset pysähtyivät ottamaan musta kuvia, taisin olla kumma näky. Äiti laittoi mulle aina hiukset poninhännälle tai ruseteille, teki luomumössöjä ja silitti jopa ne semmoset valkoiset ohuet vauvarätit – kunnon semmonen supermutsi, kävi vielä iltakoulussa ja töissäkin samalla! Menin päiväkotiin joskus vuoden ikäisenä, pesin siellä suussani kaikki pihamaan kivet. Iskän nouti mut töiden jälkeen ja ensitöiksi piti kuulema laittaa käsi leuan alle ja käskeä pulpauttamaan sorat ulos. Kotona röhnötettiin sohvalla, katsottiin Kauniita ja rohkeita ja lintsattiin vauvamössöistä syömällä paistettua perunaa ja muuta jännää, kun odoteltiin äitiä kotiin.

Asuttiin mun ensimmäiset elinvuodet Kirkkonummella, en muista sieltä paljoa mitään. Oikeastaan en muista mun varhaislapsuudesta ylipäätänsä mitään ihmeellistä, se oli tosiaan ihan sellainen normaalin turvallinen ja onnellinen lapsuus. Mun varhaisin muisto, jota kukaan muu ei varmasti koskaan ole mulle kertonut, on ajalta kun olin lähes kolmivuotias. Oli heinäkuu ja kuuma päivä ja me käveltiin iskän kanssa takapihalta autotien yli vastapäätä sijaitsevalle jätskikiskalle. Valitsin jonkun vihreän jäätelön, en muista oliko se päärynää vai minttua, mutta päärynästä en ainakaan enää jäätelönä pidä. Heti kun olin saanut jäätelöni ja palattiin kotiin, äiti tuli pihalla vastaan ja sanoi jotain siihen suuntaan kuin ”nyt pitää mennä”. Ja samana päivänä musta tuli isosisko.

Olin ilmeisesti tosi kiltti tyttö ja avulias isosisko. Kerran tultiin kotiin ja kissa oli oksentanut lattialle. Lauri oli sen ikäinen että sai poljettua itsensä liikkeelle, mä olin jotain neljän paikkeilla. Äiti pyysi mua katsomaan Laurin perään kun hän hakisi keittiöstä käsipaperia, ja huuteli sitten keittiöstä, että mitäpä se Lauri oikein tekee? Mä vastasin heleästi, että tossa se syö tota kissanoksennusta.

Ala-asteella olin tunnollinen ja kiltti oppilas, jolla oli luokkakavereiden sanoin lähes aina sellainen kestohymy päällä. Mutta hei, se oli ihan aito sellainen! Harrastin joukkuevoimistelua ja mun elämä oli suurelta osin koulua ja jumppaa. En koskaan leikkinyt nukeilla tai barbeilla, ainoa lelu, jota jotenkin hoivasin oli tamagotchi. Mulla oli kaksi parasta kaveria ja oltiin aika tiivis kolmen tytön poppoo lähes koko ala-asteen ajan. Mun hiukset ylettivät puoleen reiteen, olin aina luokan lyhin, sain hammasraudat, rakastin leikkiä metsässä ja rakentaa majoja, aloin vihata koulu-uintia, en kokenut ainuttakaan ”ala-astesuhdetta” enkä edes kaivannut mitään sellaista, ja päättötodistuksen keskiarvo oli reippaasti yli ysin.

Joukkuevoimistelu oli ihan mun laji – tykkäsin siitä, venyin helposti ja kehityin hyvin. Mutta se on sellainen harrastus, joka väkisinkin vie tosi paljon aikaa. Toki ehdin olla kavereidenkin kanssa, mutta kyllä se vaikutti, että treenejä oli ainakin se neljä tai viisi kertaa viikossa, plus leirit ja kisamatkat. Mun vanhemmat olivat aktiivisesti mukana tsemppaamassa ja auttamassa, jonka takia elämä ei tuntunut liian rankalta, ettenkö olisi jaksanut sekä koulua että voimistelua. Kutosluokalla mua alkoi sitten suuremmassa määrin häiritsemään se, ettei jumpan lisäksi jäänyt aikaa mihinkään muihin kiinnostaviin harrastuksiin, jonka vuoksi päädyin lopettamaan voimistelun kokonaan siinä samalla, kun ala-astetaival tuli päätökseen. Mutta iloisena yksityiskohtana, ala-asteen lopussa mun monivuotinen maanittelu tuotti viimein tulosta, ja meiän perheeseen muutti Tiuku.

Pitkäveteistä tai ei, jatkoa sitten seuraavassa osassa!

Oli muuten aika hauska syntymäpäivä. Sain vähän niin kuin yli 50 uutta fuksia synttärilahjaksi. 😀