Tää viikko on ollut tosi kiireinen ja raskas, mutta samalla antoisa ja hauska meille tutoreille ja toivottavasti myös meidän fukseille. Tässä kuitenkin synttäriteemasta vielä toinen osa, sen jälkeen sitten muihin aiheisiin, jahka vain löytyy saumaa!
Yläasteen alkaessa kesti jonkin aikaa, kun en tuntenut kuuluvani oikein mihinkään. Aloitin harrastamaan karatea, mikä taisi oli entisille voimistelukavereille jotenkin iso juttu, kun en enää heidän joukkoonsa sopinut. Etsin itseäni ja omaa tyyliäni, kun jopa aloin hiljalleen kiinnostua vähän enemmän siitä, mitä puin päälleni tai miten hiukset oikein olivat. Siis joo, mä en kauheammin välittänyt niistä aiheista vielä ala-asteella, paitsi ettei saanut olla mitään nappeja eikä vaaleanpunaista. Mun ulosanti olis aika suoraa ja ronskia, mutta mun päiväkirjat täyttyivät tunteellisesta plörinästä.
Yläasteen aikana tutustuin ja ihastuin (tai toistepäin, ensin ihastuin, sitten tutustuin…) Roopeen, leikkasin jonkun liian pitkän otsatukkareuhkan joka ei koskaan oikein saanut mitään kunnon muotoa, kärsin aknesta ja häpeilin etuhampaiden välissä ollutta rakoa. Värjäilin hiuksiani punaisen sävyillä, luin aika paljon mangaa ja kokeilin harrastaa cosplayta. Lähennyttiin Onan kanssa lapsuuden aikaisista kavereista bff-tasolle, mentiin lasketteluriparille Lauttasaarelaisten leijojen kanssa. Hommasin mopokortin ja sain skootterin, ravasin dojolla ja gräsassa. Pääsin piipahtamaan Lontoossa kun nostin englannin numeroa, ja ysiluokan keväällä jopa viikoksi Japaniin parhaimpaan kirsikankukka-aikaan. Vietin TETin Tiede-lehden toimituksessa, kuuntelin paljon Big Bangia ja suomiräppiä ja olin ekassa kesäduunissa mansikoiden myyjänä.
Sukkuloin sujuvasti monien eri kaveriporukoiden välillä, erityisesti ysiluokalla, mutten oikeastaan kuulunut mihinkään tiettyyn ryhmään. En ollut outo mutten suosittukaan, en hiljainen enkä nörtti – tai mitä näitä stereotypisiä kategorisointeja nyt lie olikaan. Mutta eipä häirinnyt, mulla on tosi kultaiset muistot koko peruskouluajasta, tykkäsin hurjan paljon meidän luokasta, eikä mulla ollut mitään huolia muusta, kuin siitä siihen aikaan aika epäselvästä säätämistä Roopen kanssa, joka selveni vasta peruskoulun päätyttyä.
Lukiokin oli hyvää aikaa, samaan puljuun tuli monia tuttuja ja yhteishenki oli ylipäätänsä tosi jees. Mun koulunkäynti oli vähän niin ja näin – ties minkälaiset paperit olisin saanut, jos olisin jaksanut tosissani panostaa, jos olisin tehnyt läksyt kunnolla tai keskittynyt edes kaikilla luennoilla. Mutta mitäpä väliä sillä enää on. Tanssittiin wanhat, rakastin mun mekkoa. Pääsin opintomatkoille Kiinaan ja Liettuaan, kirjoitin viisi ainetta ylppäreissä ja muistelen lämmöllä sitä yläkerran sohvaa, joka aina Onan kanssa vallattiin. Osan mun lukioaikaa oon tätä blogiakin kirjoittanut, muistan tän perustamisen olleen sellainen keskiöinen päähänpisto.
Ja mitä lukion lopussa ja jälkeen. Ne varmaan tietävät ja muistavat, jotka ovat jo pidempään pysyneet remmissä, tai kelanneet postauksia piiitkälle taakse. Abivuoden tapahtumat, arkkitehtuurin pääsykokeet, ylioppilasjuhlat, interrail. Opiskelupaikan saaminen, omaan kotiin muuttaminen, fuksivuosi. Ja nyt toinen vuosi TTY:llä sekä inttileskeyden pirulainen – ja niiden lisäksi en sitten osaakaan sanoa, mitä edessä lie.
Tosin harkitsen vakavasti otsatukan leikkaamista. Sellaisen oikean. Kiemurtelen päätöksenteon vaikeuden kourissa.