Nyt kun koulut lienevät kaikilla loppuneen ja mielissä pyörii vain ja ainoastaan kesäloma, lienee hyvä hetki avata suu eräästä koulumaailmaan liittyvästä asiasta.
Mä en muista, että mua olisi koskaan koulukiusattu.
Ei ainakaan ihan kunnolla päin naamaa tai niin, että mä sitä tässä vaiheessa enää muistaisin. Joskus vähän ennen seiskaluokan alkua jotkut tutut nimittelivät mua mesessä ”heruttajaksi”, koska olin kulkenut kesällä hyvin pienet shortsit jalassa kauppakeskuksessa, mutta se jäi siihen. Mä en varmaan oo ollut sellainen helposti kiusattava persoona. Tosin en mäkään tarkkaan osaa määritellä, millainen sellainen persoona oikein on.
Kuten jotkut tietää, mulla on kaksi pikkuveljeä. Heille koulumaailma ei ole ollut yhtä helppo ja mukava linnunkoto kuin itselleni – mä kun tykkäsin tosi paljon niin ala- kuin yläasteajasta.
Pienempi pikkuveljeni Henri on omanlaatuinen pieni monitaituri. Ikää on nyt 11-vuotias ja hän on aina viilettänyt ajatustasollaan ja taidoissaan yleensä keskimääräistä pidemmällä ja korkeammalla, joka lienee osasyy sille, ettei kavereiden löytäminen ole ollut aina helppoa. Erilaisuus on vaikeaa. Hänellä menee kuitenkin hyvin, ja niin kauan kuin menestys ei kilahda kusena kalloon, uusien ystävien löytämisestä ei muodostu ongelmaa ja tytöt tulevat jatkossakin jonottamaan vuoroa tanssia hänen kanssaan.
Toinen veljeni (Lauri) on sympaattinen höpöttäjä. Hän on helposti muille jutteleva, yleisystävällinen ja kaikin puolin normaali poika – tai mies, miten lie nyt tuollaista pituutta parissa vuodessa reippaasti venäyttänyttä 15-vuotiasta oikein kutsuisi. Kai hän lienee vain jonkin verran tavallista kiltimpi, jos vertaa muihin samanikäisiin teinikapinajätkiin. Siis jos meinaa käyttäytymistä yleensä, vaikka kotona kyllä saadaan ihan normaalit kotityökiistat aikaiseksi, jos joku mättää. Mutta niin monelta taholta ollaan kuultu kehuja siitä, miten hyvin Lauri oikein käyttäytyy. Se on mukavaa, koska yleensä tuossa iässä ollaan enemmän tai vähemmän tympeän epäkohteliaita kaverikeskeisiä kapinatenuja.
Mutta oli kuinka hyvä tyyppi tahansa, se ei estä koulukiusaamista.
Ja kuten kiusatut yleensä, Laurinkin on taitava kätkemään oman kiusatuksi tulemisensa ja mäkin sain tietää asiasta vasta aika myöhään. Ei sillä että mä olisin asialle muutenkaan osannut mitään tehdä. Onneksi mun ei edes tarvinnut.
Mä tahdoin kuitenkin kirjoittaa tästä asiasta, koska koulukiusaamisen ei tule olla mikään vaiettu salaisuus.
Eikä Laurilla ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin. Hän ei kuitenkaan hirveästi tykkää olla kuvattavana, joten mun alun perin funtsima videohaastattelu karsiutui vaihtoehdoista. Sen sijaan me toteutettiin kirjallinen haastattelu, jossa mä laadin kysymykset ja Lauri vastasi niihin. En ole muuttanut vastauksia muuten kuin korkeintaan korjannut kirjoitusvirheet.
Milloin, missä ja miksi kaikki sai alkunsa?
Kaikki alkoi vuonna 2007 jalkapallossa kun valmentajamme vaihtui. En ollut joukkueessa suosittu hyökkääjä vaan olin puolustaja. En myöskään ollut parhaimmistoa vaikka olinkin joukkueen paras puolustaja. Jotkut eivät vain pitäneet minusta joten minua ruvettiin haukkumaan ja hieman syrjimään. Vuonna 2009 lopetin jalkapallon, koska en jaksanut kuunnella muiden valituksia.
Miten kiusaaminen ilmeni ennen yläastetta? Entä yläasteella?
Se ilmeni syrjimisenä
jalkapallossa ja haukkumisena treeneissä. Kiusaajat olivat aina ryhmissä.
He eivät sanoneet mitään jos olivat yksin.
Vuonna 2010 yläasteella 7-luokalla vanhoja jalkapallojengiläisiä tuli luokalleni, joten he automaattisesti rupesivat syrjimään ja haukkumaan. 8-luokalla opettajat hieman puuttuivat asiaan, jolloin minua kutsuttiin kantelupukiksi. 9-luokalla vittuilu väheni, koska en kiinnittänyt mitään huomiota, miksi minua haukuttiin. Nykyään he eivät enää jaksa vittuilla, koska en kiinnitä heihin mitään huomiota.
Millaista kiusaaminen oli ja miten reagoit siihen?
Enimmäkseen nauroivat jossain ryhmässä ja heittelivät minulle
kommentteja joistain asioista. Liikunnantunneilla saatoin olla pallon
kohde. En reagoinut kiusaamiseen vaan annoin heidän haukkua, jonka takia he eivät kauaa jaksaneet haukkua putkeen.
Millaisia henkilöitä kiusaajat itse olivat?
Miksi he kiusasivat juuri sinua?
Useimmat kiusaajista olivat vanhasta jalkapallojoukkoeestani. He eivät menesty hyvin koulussa ja osa ei pääse edes lukioon. 😀 En itseasiassa ole edes varma, miksi he kiusasivat. En ole ollut suosittu mutta olen tasapuolisesti reilu jokaiselle luokkalaiselleni (ainakin omasta mielestäni).
Miten selvisit kiusaamisesta? Jäikö siitä ns. arpia?
Kärsikö itsetuntosi kiusaamisesta?
Onnistuin olemaan kuulematta suurimman osan vittuilusta, koska en vain kuunnellut sitä, eikä sillä oikein ollut yhtään henkistä vaikutusta. Sen takia en edes muista miksi minua on haukuttu. Itsetuntoni ei oikeastaan kärsinyt. Se teki minusta varmaan reilumman toisia henkilöitä kohtaan, mutta samalla epäreilun kiusaajia kohtaan.
Kuvitellaan, että tapaat entisen koulukiusaajasi 10 vuoden kuluttua. Miten puhuttelisit häntä?
Puhuisin hänelle kuin täysin tuntemattomalle henkilölle.
Terveisesi koulukiusaajille:
Haistakaa vittu saatanan munapäät…
Miten auttaisit toista kiusattua?
Yrittäisin varmaan saada toiset lopettamaan kiusaamisen ja olisin ystävällinen kiusattua kohtaan.
Neuvosi muille koulukiusatuille:
Kannattaa kertoa jollekkin, esimerkiksi hyvälle kaverille tai opettajalle. Itse en kyllä tehnyt niin, mutta olisi varmaan kannattanut.
Pystyisitko antamaan kiusaajillesi anteeksi?
Juu.. En mä jaksa kantaa kaunaa. Pidän niitä tuntemattomina, jolloin en välitä niistä jos tulevat vastaan.
Haastattelu tehty 10.5.2013.
Tässä siis yhden koulukiusatun tarina.
Nyt yläaste on Laurin osalta ohi, ja mä oon satavarma, ettei se joudu kestämään lukiossa samaa kuin yläasteella. Koska kuten sanottu, ainakaan noi samat kiusaamisen pääjehut ei mihinkään lukioon ole pääsemässä, vaikka ne sinne alun perin olisivatkin tavoitelleen ja jonne vanhemmat olisivat heidän halunneet jatkavan. Tässä tapauksessa vahingonilo on paras ilo, myös näin sisaren näkökulmasta. Mun sydämessä ei ole tilaa kiusaajille, jotka eivät näe teoissaan ja sanoissaan mitään väärää.
10 Responses
Hyvä postaus! Sun veli on ihana ja sillä on hyvä asenne asioihin ja elämään. On hyvä antaa anteeksi, koska kaunan kantaminen ja kostaminen ei ikinä kuitenkaan hyödytä mitään ja on vain enemmän pois itseltä. Olisin ylpeä tuollaisesta veljestä ^^
Hienosti kirjoitettu! Itseäni on joskus ala-asteella kiusattu kovinkin. Tosin kiusaaminen noin 20 vuotta sitten oli kovin erilaista, kuin nykypäivänä ja uskonkin, että kiusaamien on henkisesti vielä kovempaa nyt, kuin aikoinaan.
Onneksi kuitenkin aika on kulunut eteenpäin ja some (face) on antanut mahdollisuuden vakoilla mitä kiusaajille tänäpäivänä kuuluu. No, voin kertoa ettei kovin hyvää. Työttömyyttä, päihdeongelmia ja mitä siihen settiin nyt voi yhdistääkään.
Uusi koulutusaste tuo aina uuden mahdollisuuden ja hyvä niin. Tseppiä siihen!
Hieno ja koskettava teksti! Kosketti mua just ehkä siksikin, että mun pikkuveljeä kiusataan koulussa aika pahastikin, ja tiedän miltä se tuntuu isosiskon kannalta.
Sun blogi on niin mahtava, oikeesti!! 🙂
Voi ei :/
Mä pelkäsin silloin, kun Ida meni seiskalle, että sillä tulis samanlainen yläastehelvetti kuin mulla, ja tuntuu ihan uskomattomalta että nyt se tosiaan on ohi siltäkin – ilman yhtään kiusaamista.
Lauri on kyllä uskomattoman reilu, jopa kiusaajiaan kohtaan – anteeksi antaminen kun ei välttämättä ole mitään helppoa tuollaisessa tilanteessa.
Mutta tsemppiä Laurillekin lukioon!:)
Leena: Kiitos! Niin on, ja olen toki. 🙂
Nöpsö: Kiitos! Ikävä kuulla. 🙁 Kiusaaminen on aina ikävää, joutui sitä kokemaan missä muodossa tahansa. Tsempit välitetty!
Larissa: Voi ei, varmaan kamala seurata vierestä kun vaikuttaminen on niin vaikeaa. 🙁 Mä oon niin huojentunut, että Lauri on selvinnyt tuosta pitkälle vahvasti omin avuin, koska en tiiä, miten olisin osannut puuttua asiaan.
Voi kiitos ihana♥
pieni tulitikkutyttö: Sitä on mahdotonta sanoa etukäteen, millaista tulee olemaan ja kenet oikein otetaan silmätikuksi, kun selvää kaavaa ei ole olemassa. Mutta ihana kuulla, että Ida selvisi ilman näitä harmeja!
On se joo, ei varmaan edes itse käsitä, millaista luonnetta vaatii osata vaan antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja vielä käytännössä osata antaa kaikki toistuvat pahat sanat anteeksi. Välitän tsempit! 🙂
Samalla tosi koskettava, mutta jotenkin ihanan toivoa herättävä postaus. Veljesi osaa jotenkin mielettömän kypsästi suhtautua kiusaamiseen ja on upeaa, että hän ei koe kiusaamisen suuremmin vaikuttaneen itsetuntoonsa.
Todella, todella tärkeästä aiheesta olet kirjoittanut. Jotenkin kun katson tulevan opettajan näkökulmasta, niin toivoisin, että kiusatut uskaltaisivat kertoa opettajalle tai muille aikuisille. Helposti käy niin, että ope ei ehdi kaiken muun tohinan keskellä edes huomata kiusaamista, mikäli se on tarpeeksi näkymätöntä. Lapset osaavat näissä asioissa olla ikävän ovelia, eikä ope aina huomaa kaikkea. 🙁
Saat kyllä olla ylpeä veljestäsi, ei muuta kuin tsemppiä lukiotaipaleelle! 🙂
Loistava teksti, tsemppiä broidille lukioon! Joskus maailmaan vaan tupsahtaa näitä itsestään epävarmoja idiootteja, jotka kokee elämäntehtäväkseen muiden kiusaamisen. Me muut voidaan lohduttautua sillä, että ne elää onnettoman elämän ja kuolee pois.
Annika: Niinpä, kiusautumiseen suhtaudutaan eri tavoilla, mutta en usko, että olisin itse kyennyt suhtautumaan moiseen noin tyynesti. Mä kehottaisin myös kertomaan vanhemmille ja opettajille kiusaamisesta, mutta kuten tuossa oli, ei tehottomasti suoritettu kiusaamisen kitkeminen auta asiaa vaan päinvastoin. Kiusaajat saavat vain lisää syitä haukkua, kuten kielikelloksi. Se jos mikä on perseestä, että yrittää puolustaa omia oikeuksiaan, ja silti menee ihan puihin. Siksi luulen Laurin valinneen tuon tien, että antaa kaiken vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ilman että viitsii vaivata ongelmillaan muita.
Välitän tsempit. 🙂
hknbloo: Kiitos, välitän tsempit. 🙂 Totta puhut.
Tiedän kun Mua on vähän kiusattu ala-asteella. Ja haastattelu tehty syntymäpäivänäni!!!! Jee!!
Anonyymi 27.10.: Tosi kurjaa. 🙁 Haha, yhteensattuma. 🙂