Ylioppilas lakkeineen, mekkoineen, juhlineen

Mulla ei ollut säiden tai minkään muidenkaan asioiden suhteen kovin suuria odotuksia, jotten ainakaan joutuisi pahasti pettymään, mutta ai että olikin hieno päivä ja mukavat juhlat! Vaikka aamulla laittautumaan herätessä terassi oli märkä ja sää samean sateinen, ei tuon kauniinpaa ilmaa olisi omiin yo-juhliinsa voinut toivoa. On totta, että lämmin ja aurinkoinen sää meinasi vaatteiden hikoamista ja hiuksien lättääntymistä, mutta mielummin se kuin kolea sadesää.

Kuvien määrä ja sisältö kertoo varmaan jotain onnentunteesta, joka kumpuaa erityisesti siitä, että sain kuin sainkin sen mekkoni ajoissa valmiiksi!

Viime tinkaan juoksinkin etsimässä oikeastaan vain mekkoon sopivia koruja perjantaina muutamaa minuuttia ennen kauppojen sulkeutumisaikaa, sillä mekkoa ja kokonaisuutta testatessani jouduin toteamaan, ettei se vappulounaalla käyttämäni itsetehty hopeinen kaulaketju sopinutkaan tähän mekkoon.

Muutos mekon edellisestä tänne kuvaamastani vaiheesta on aika suuri. Onneksi sen intensiivikurssin kaksi viimeistä päivää olivat sen verran onnistuneita, että jaksoin puurtaa myös iltoina, enkä vain jumittunut sänkyyn koomailemaan väsymystäni.

Viime viikon keskiviikkona mulla oli kasassa pohjamekko, jonka yläosaan oli saatu sentään harsolaskokset väännettyä.

Sen jälkeen oli ommeltava vielä ne laskososat kiinni, leikattava ja ommeltava hameosa, mitattava kuinka paljon takana oli liikakangasta ja ommeltava selkään vetoketju ja muutenkin sinetöitävä takasauma umpeen. Näin tälleen tosi tiivistetysti sanottuna.

Yksityiskohtaisempi postaus mekon ompeluvaiheista löytyy täältä! Tässä jutussa keskityn lähinnä siihen, miltä lopputulos näytti ja miten mun juhlat oikein menivät. 🙂

Meidän lakitusseremonia oli pitkä kuin nälkävuosi, eikä tilannetta parantanut kyyryssä suoritetuista käsin ompelu -vaiheista kivisiksi jumiutuneet hartiat, tai edelleen ilman selkeää syytä kipuileva häntäluu. Mutta kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin, tai sitten ei mutta enpähän kompastunut lavalla ja rehtori siinä todistuksen ojennettuaan halatessaan kehui mun mekkoa. Saattoi tosin olla, että hän kehaisi jokaista jotenkin, mutta väliäkös sillä!

Yhteiskuvan jälkeen köröttelin itsekseni mun auringon paisteessa varmaan saunaksi muuttuneella pökötillä kotiin, jonne vieraiden oli tarkoitus saapua kello kahdesta eteenpäin.

Ensimmäiset vieraat tulivat tasan kahdelta, ja klassisen mantran (tervetulotoivotus ja onnittelujen vastaanotto, mahdollisesta lahjasta/kukasta kiittäminen, skumppamaljan kohottaminen, todistuksen näyttäminen, lyhyt jutustelu) jälkeen kuvittelin ehtiväni hiljentämään äkisti heränneen nälkäni palasella vastatehtyä voileipäkakkua. Turha luulo, heti kun sain sen kakkupalani, vieraita alkoi lappaa sisään niin tasaisen tiheällä tahdilla, että kakkuraukkani joutui odottamaan vähintään tunnin ennen nälkäni tapaamista.

Meidän oma trubaduuri. <3

Juhlat olivat kaikin puolin oikein onnistuneet.

Ruuat olivat hyviä, sää oli mahtava ja terassi kovassa käytössä, vieraat vaikuttivat viihtyvän, ja kutsutuista vieraista suurin osa pääsi paikalle. Loppujen lopuksi meillä taisi käydä viitisen kymmentä vierasta, joista tosin reilu kymmenen oli lapsia.

Iskä oli ostanut edellisenä päivänä superpikaisesti tori.fi:stä bongaamansa jääkaapin, jotta kakut voitaisiin pitää viileässä. Yhdellä jääkaapilla ei pitkälle pötkitä, kun on vähän pidemmät juhlat kyseessä.

Ilta oli ihaninta, kun suurin osa vieraista oli lähtenyt ja voitiin höpistä ystävien kesken omassa rauhassa omia juttujamme, ja mut oli viimein jätetty rauhaan niiden ”Minnes tänään oikein aiotte jatkaa?” -kysymysten suhteen. Tuota kysyivät niin monet, että sekosin laskuissa. Ja aina vastasin rehellisesti, että ei mitään tietoa.

Loppujen lopuksi lähdettiin kyllä tyttöjen lähdettyä puolilta öin käymään Roopen kanssa kaupungilla tapaamassa tuttuja, mutta palattiin takaisin jo parin tunnin päästä, kun muilta aikaisemmin aloittaneilta loppui joko virta tai rahat. En mä muuten olisi jaksanut kun niin kamalan pitkä päivä takana monilla sitä edeltäneillä lyhyeksi jääneillä yöunilla, mutta kun kerta saatiin kyydit kumpaankin suuntaan, niin mikäs siinä! Stadissa länärin loppupään risteyksessä oli käynyt joku liikenneonnettomuus, ajettiin sen ohi silloin kahden ja kolmen välillä, paikalla oli monta ambulanssia. Oli kai taksi törmännyt pyöräilijään tai jotain…

Suurin osa saamistani lahjoista oli toiveita mukaillen kirjekuoripainotteista, sillä lahjatoiveita kysyttäessä kerrottiin, että matkaraha olisi tarpeen. Mutta sattui sinne joukkoon vähän muutakin, ja näyttää siltä, että tästä taitaa lähteä mun marimaljojen ja muumimukien keräilyura. Omille vanhemmille näitä kumpiakin on jo kertynyt aikamoinen sarja..! Tuo laukku sen sijaan on ihan järkyttävän värinen, näköinen ja tuntuinen, mutta sen pointti onkin olla kokonaan vedenpitävä retkikassi. Ja tuo korkokengän näköinen ”cinderella” kakkulapio oli myös tosi hauska!

Kuvasisältö oli nyt aika mekkopainotteista, mutta en jaksa jokaiselta vieraalta kysyä erikseen saako täällä julkaista, joten menee se näinkin. Suuren osa kuvauksista suoritti Lauri, jonka olin värvännyt juhlien viralliseksi paparazziksi. Kiitokset hänelle!

Tällaiset juhlat meillä, kuinka muiden tuoreiden lakkipäiden juhlat sujuivat? Oliko teillä joku yhteinen tapaaminen lakitusten & -juhlien jälkeen koulun uusien ylioppilaiden kesken tai jotain? Kun meillä ei ollut, enkä ollut edes tietoinen, että josko sellainen olisi tapana, mutta kun lähes jokainen keski-iän ylittänyt vieras sellaisia suunnitelmia multa uteli, niin tuli vähän hölmö olo.

ps. Tänään ensimmäinen piirrustus-&suunnittelukoe, ääk! Palailen tänne viimeistään viimeisen koepäivän jälkeen sitten loppuviikosta, jos vaan oon selvinny niistä kaikista hengissä….