Yksityiskohtaisempaa asiaa yo-mekosta

Mekon teon edistymistä käsitelleet aikaisemmat postaukset löytyvät täältä, täältä ja täältä, ja paljon kuvia lopputuloksesta tietysti täältä. Koska viimetippaihmisenä tosiaan paahdoin mekon valmiiksi kauhealla kiireellä muutamassa päivässä, ei siinä ollut aikaa edes ajatella minkään vaihekuvien napsimista. Joten vaikka kerron nyt vähän siitä, mitä kaikkea tapahtui yläosan laskostustaitteluiden jälkeen, niin aikalailla selostuspohjalta mennään. Ja mä en sitten mene takuuseen oikeista termeistä, tarkennuksia saa kysyä jos tulee mieleen jotain! Vastaan sen mukaan mitä osaan.

Viimeisin täällä esitetty tilanne oli tuollainen, että laskokset olivat harsittu paikoilleen valkoisella langalla (jotta varmasti erottuu). Tämän jälkeen mekon mallin oleellisin muutos oli siinä, kun napsaisin etuosaan pienen halkion päättäessäni, että mallista tulee sittenkin ”simpukka”. Siihen oli helpompi saada laskostukset menemään nätisti, kuin seurempaan malliin.

Aloitin harson lopullisen kiinnittämisen kylkisaumoista, joissa taka laskostukset ja etuosan laskostukset kohtaavat. Kiinnitin harsot uudestaan nuppineuloin, poistin valkoisten langat ja ompelin harsot kiinni kääntämällä huolittelemattomat reunat alle ja surauttamalla suoralla ompeleella siitä päältä. Jälkeenpäin ajatellen ja paremmalla ajalla olin tehnyt nämä saumat huolellisemmin, sillä vaikka sitä ei helposti huomaa, takakappaleet ovat vähän epäsymmetriset, kun saumat tulivat vähän eri kohtiin.

Sivusaumojen jälkeen taisin kiinnittää edessä olevan ”alle jäävän” kappaleen. Päälle jäävää kappaletta en kiinnittänyt, sen reunan taitoin vain sisäänpäin, sillä tuollaisessa laskotuksessa turhat saumat näyttävät typeriltä.

Näiden jälkeen oli yläreunan vuoro. Taitoin röyhelömäisen harsokankaan reunan nurjalle puolelle, kiinnitin nuppineuloilla ja ompelin aivan reunan viertä, jotta sauma olisi mahdollisimman huomaamaton. Tämän jälkeen taitoin taakse jääneen sauman ja ompelin sen koko yläreunan mitalta käsin kiinni, jottei harsoon jäisi turhia merkkejä.

Jälkeenpäin harsin koko reunan vielä uudemman kerran käsin läpi, jotta sain reunan taittumaan vähän enemmän kotelomekkomaisesti sisäänpäin, kun se sitä ennen löprötti vähän ulospäin.

Sen jälkeen ompelin vielä alareunan kiinni suoralla, jättäen tosin reunan repsottamaan, koska se ei hameen alta tulisi näkymään.

Kaikki varmaan tietää high-low -helman periaatteen? Eli että takaa helma on lähempänä maksimekon pituutta, kun taas edestä menisi lyhythelmaisesta mekosta. Säännöllistä helmaa tehdessä on varmaan mukava käyttää jotain kaavaa, mutta koska 1.) mulla ei ollut aikaa kaavojen tekoon, ja 2.) mulla ei ollut kangasta yhtenäisiin paloihin, helmasta tuli tuollainen rikotun epäsäännöllinen.

Ompelin ensin pitkällä harsimismaisella suoralla ompeleella harsokankaan reunaa pitkin päästä päähän, ilman päättelemisiä. Osittain tuo harso rypyttyi jo ompeluvaiheessa itsestään, mutta pääosin  rypytin kankaan ompelun jälkeen vetämällä kummastakin päästä roikkuvista langoista (niitä kun pitäisi roikkua kummassakin päässä kaksi, niin jommasta kummasta vetämällä pitäisi sujua) sen verran, kun näytti sopivalta. Sen jälkeen ompelin päälle siksakilla, jotta rypytys pysyisi vähän paremmin paikallaan.

Mallailin helmaa sovitusnukkeen verraten ja merkkasin sopivat pituudet taakse, sivulle ja eteen. Ensimmäinen kappale ei ylttänyt takasaumasta ihan eteen asti, mutta ei se haitannut. Asetin helman levälleen, ja teippasin merkintöjen mukaan harsoon maalarinteipillä helman uuden alareunan kohdat. Jätin teipit kankaaseen siihen asti, kunnes tein reunoihin taitokset, sillä teippi esti harsoa lähtemästä niin helposti purkautumaan.

Leikkasin ensimmäisen kappaleen irti muusta kankaasta ja jatkoin seuraavaan, ompelin pisintä reunaa myöten, rypytin ja katoin, mikä olisi sopiva pituus, teippasin ja leikkasin. Ja sama vielä kolmannelle kappalelle, sillä kahdellakaan ei ihan yltetty koko vyörätön ympäri.

Siistin helmapalasten alareunat tekemällä niihin kapeat taitokset ja ompelemalla ne kiinni siimalangalla, jonka koin huomaamattomammaksi vaihtoehdoksi kuin sinisen ompelulangan.

Asetin kappaleet pohjamekon päälle vähän limittäin, ettei helma näyttäisi ihan suoralta kädeltä olevan koottu monesta eri palasta. Nuppineulasin palaset kiinni toisiinsa, ja ompelin ne yhteen. Tämän jälkeen irroitin pohjamekon sovitusnuken päältä, neulasin helmakappaleen nurinkurin kiinni pohjamekkoon niin, että kiinnitys ommel tulisi vähän yläosan laskosten alareunan sauman yläpuolelle. Tulipa monimutkainen lause, onneksi kuva havainnollistaa, että helmat kohti kattoa, surrur ompelukoneella ja that’s it.

Tässä vaiheessa oltiinkin sitten jo yo-juhlia edeltävässä päivässä ja siinä pisteessä, ettei edessä ollut muuta kuin vetoketju ja takasaumam, sekä pitkä episodi nimeltä ”helman silitys”, koska tuo oli niin pöyheää hattaraa, että näytin ihan sieneltä ennen kuin sain silitettyä sitä vähän latteammaksi. Myös laskostukset sain pysymään paremmin paikoillaan, kun vähän silitin niitä. (Jos joku ei tiedä, niin kangasta ostaessa esimerkiksi Eurokangaasta, mukaan saa lapun, jossa lukee muun muassa kankaan pesu- ja silitysohje.)

Olin ostanut piilovetoketjun, mutta mulla ei ole ompelukoneeseeni piilovetoketjupaininjalkaa – tosin ei sen puoleen tavallistakaan vetoketjupaininjalkaa, joten ihan oikeaoppisesti ei mennyt. Aika hyvin se sujui kyllä tuolla tavallisellakin. Ensin ”puin” mekon päälleni ja merkitsin, kuinka paljon takasauman kohdalla on ylimääräistä kangasta. Tai tarkemmin ottaen mä pitelin mekkoa ylhäällä etupuolelta ja Lauri merkkas selkään nuppineuloilla niitä kohtia, joista selvisi, että kummallakin puolella keskitakaa oli 2-4 cm turhaa kangasta.

En nyt neuvo vetoketjun ompelua, siihen löytyy ohjeet esimerkiksi täältä. Itse ei tullut pahemmin ohjeita noudatettua kun ei sitä oikeaa paininjalkaakaan ollut, mutta ihan hyvä tuosta tuli.

Huolittelin vetoketjun reunakangaskaistaleen ja pohjamekon reunan yhteen leikkaamalla ylimääräisen kankaan ja hurauttamalta reunaa myöten sikssakilla. Nämä samaiset vetoketjun ompelusta mekon sisäpuolelle jääneet reunat ompelin käsin kiinni pohjamekkoon, jotta ne eivät repsottaisi ja häiritsisi vetoketjun toimintaa. Siitä on kuva tuolla ylempänä postausta, taisi olla neljäs.

Vetoketju toimii tietenkin samalla myös suurena osana takasaumaa, ja yläosan keskitakan laskostuksien ja pohjamekon lisäksi se kiinnitti myös osan harsosta keskitakasaumaan. En suunnitellut sitä niin, mutta muutakaan selkeää ratkaisua ei vaikuttanut olevan, ja näin helma ei ainakaan voi nousta kokonaan ylös kovassakaan tuulessa.

Harso oli joko eri kappaleissa eri pituinen tai sitten kiinnityi epätasaisesti, mutta eipä sitä lopputuloksesta erota. Samoin kuin suurin osa vetoketjusta jäi muutenkin mukavasti harson alle pois näkyvistä! Vetoketjun jälkeen yhdistin vielä pohjamekon helman keskitakasaumojen alareunan ja ompelin ne toisiinsa.

Siinä se sitten taisi ollakin! Tämän jälkeen vielä silittelin helmaa tasaisemmaksi, mutta muilta osin mekko sopi ihan prikulleen: pohjamekko on sopivan tiukka ja pysyy paikoillaan, yläosa ei lähde valumaan eikä sitä tarvitse ollenkaan nykiä ylöspäin, helma laskeutuu nätisti ja on ihanan eläväinen. Lisäsin kokonaisuuteen myös kapean vyön, joka peitti vähän tuota yläosan ja hameosan saumakohtaa, ja toimi muutenkin sellaisena viimeisenä silauksena.

En muista, minkälaista lopputulosta tarkalleen ottaen tätä aloittaessa odotin, mutta enpä tosiaan voi olla tyytyväisempi. On pieniä asioita, joihin kiinnitäisin enemmän huomiota jos tekisin saman uudestaan, mutta ei ne tosissaan jaksa häiritä. Ne ennemminkin vaan todistaa sen, että tää tosiaan on itse tehty. 😀 

Mutta se oli sitten siinä se projekti, toivottavasti tuosta oli edes pikkaisen apua selventämään tuota prosessin kulkua niille, joita aihe kiinnosti. Seuraavaa inspiraatioiskua ja motivaatioräjähdystä odotellessa…