Kolme vanhaa pehmeää

Blogin Sweet things innoittamana päätin itsekin aloittaa muutaman postauksen mittaisen sarjan, jossa esittelen vanhoja käsityötekeleitäni lapsuus-/varhaisnuoruusvuosilta. Mä aloitin erilaiset käsityöharrastelut ala-asteikäisenä – siinä vastaus siihen, kun joku on joskus ihmetellyt, että ”miten mä osaan”. Kukaan ei oo seppä syntyessään, harjoittelemalla oppii. Mä rakastin aina koulun puu- ja käsityötunteja, jälkimmäisiä tosin vielä enemmän.

Suurin vaikutus mun käsityöintoon ja siinä kehittymiseen lieni kuitenkin Gräsan askartelukeskuksen kursseilla, jossa ravasin ala-asteikäisestä ihan abivuoden loppuun asti. Sen jälkeen oli muutto Tampereelle, eikä sittemmin ole oikein enää ollut aikaa käydä vierailemassa Gräsassa. Mutta siellä kuitenkin tutustuin koulutunteja syvemmin muun muassa ompelemiseen, kirjansidontaan, savi- ja hopeatöihin – osapuilleen tuossa aikajärjestyksessä.

Tän Kolme vanhaa -postaussarjan toteuttamista vaikeuttaa huomattavasti se, että oon pienestä pitäen rakastanut lahjojen antamista. Ja mitäpä muuta mä olisin auliisti antanut eteenpäin, kuin niitä itse tehtyjä käsityötekeleitä. Onneksi vanhemmille annetut ja omiin piiloihin unohtuneet työt ovat aikalailla tallella, joiden avulla taidan saada kokoon ainakin muutaman postauksen mittaisen sarjan.

Tässä postauksessa aloitan sarjan esittelemällä kolme vanhaa pehmoeläintä.

Oon tehnyt nämä kaikki nämä kolme joskus ala-asteikäisenä. Kettu ja koira olivat muistaakseni Gräsan tekstiilikurssin tuotoksia. Ketusta taisin muistaakseni tehdä ihan samanlaisen kuin kaverini, ja tuo oli kyllä mun ultimaattinen lemppari jonkun aikaa. Sen sijaan koirasta tuli niin psykopaattisen näköinen, etten sitä kehdannut antaa edes lahjaksi kellekään, joten sen kohtalo on ollut lojua jonkun härpäkelaatikon pohjalla jo noin kymmenisen vuotta.

Tuo neulottu nalle on tehty muistaakseni kutosluokan tekstiilitunnilla. Se taisi olla yksi ainoista nalleista, jotka ylipäätänsä ehtivät valmistua ennen lukuvuoden loppua. Meidän ryhmässä ei ollut kovin paljoa samanlaisia intoilijoita kuin minä, ei sillä että se itseäni olisi häirinnyt – oli mukava tuntea itsensä hyväksi, varsinkin kun vertailin jatkuvasti suorituksiani siihen erääseen kaveriin, joka tuntui aina olevan paras kaikessa. 😀 Ainoa moka minkä tuossa tein, oli nilkkojen kohdalla väärällä neuloksella tehty värinvaihto, mutta eipä tuo violetti raita kauheasti merkinnyt. Tosin mun silloiselle, vielä pahemman luokan perfektionismille kuin nykyään, se oli kuin joku elämää suurempi moka, haha. Voitte vaan kuvitella miten maani myyny olin, jos vaikka sain jostain matikan kokeesta vaan ysi miikan, siis voi nyyh.

Toivottavasti tää sarja ei kyllästytä teitä kuoliaiksi, kun ainakin mun mielestä on hauskaa päästä aina välillä kaivelemaan vanhoja juttuja!