Yleensä oma pikku ämmässuo – Lapsuudenkodin huone-esittely

Tämän postauksen julkaisuaika on etukäteen ajastettu.
Tytöillä on aina siistit huoneet ja sisustukset ihan vimpan päälle. Hyvinvoivia huonekasveja ja iso vaatekaappi. Sänky aina pedattuna ja lattialla puhdas matto.

Oonko mä tyttö ollenkaan, vai lieneekö noi normit vain myyttejä. Mä toteutin yo-juhlia edeltäneenä viikonloppuna ihmeen, kun sain siivottua mun huoneen katonrajasta lattian nurkkiin, ja tavarat järjestykseen. Tästä johtuu se, ettei tää huonepostaus vastaa yhtään sitä tavallista todellisuutta, jolloin kaikilla muilla paitsi Tiukulla ja mulla on ongelmia kävellä mun huoneessa, kun lattialle on unohtunut niin paljon kaikenlaista tavaraa.

En oo tähän asti koskaan välittänyt tuon taivaallista sisustuksesta. Mun huonekalut ovat olleet niitä, jotka vanhemmat ovat sinne tuoneet, eli lähinnä sukulaisten vanhoja ja IKEAsta ostettuja ilmestyksiä.

Mä uskon, että kun muutan omaan kotiin, otan alusta alkaen sisustuksen ja kodin siisteyden ylläpidon suhteen ihan erilaisen asenteen kuin tähän asti.

Mutta niin kauan kuin asun vanhempien luona, vannon vaan rentouden ja käytännöllisyyden nimeen. Tai miten vain, kunhan vaan saa tavarat mahtumaan huoneeseen. Paha tapa vähän hamstrata kaikkea ”muistoesineitä” joista ei viitsi luopua ja esimerkiksi askartelutarvikkeita, koska ”ehkä mä joskus tarviin tämmösiä”.

En myöskään pahemmin välitä, millaiset pussilakanat sänkyyni laitan, kunhan vaan kaivan jotkut vapaanaolevat kaapista. Mattoanikaan en ole itse valinnut, se on joku jonka iskä osti kohtuullisen edullisesti viime talvena, koska mun huoneen lattia oli kylmä kuin luistinrata. Ei se kauaa oo ehtinyt mulla olemaan, kun tarkkasilmäisimmät voivat bongata kuivuneiden kissanoksennusten jämiä. Tiukusta kun on aina niin mukavaa oksentaa aina kaikkein vaikeimpiin paikkoihin, kuten juuri matoille tai vaikka pöydän alle, että siivotessa varmasti kolauttaa päänsä. Mulla ei ole huonekasveja, koska en osaa pitää niitä hengissä.

Mun huoneen pääelementit ovat tiiliseinä, sänky, vaatekaappi&kirjahylly ja kirjoituspöytä. 

Kahta ensimmäiseksi mainittua rakastan, mutta kirjoituspöytä on vähän sottanen, kun se lienee jomman kumman iskän sisaruksista entinen, ja vaatekaappi&kirjahylly ovat liian ahtaita.

Meidän kotoa löytyy kasapäin kaikenlaisia itsetehtyjä savikuppeja sun muita, sillä ollaan kaikki lapset käyty ainakin jonkin aikaa gräsassa. Mä sijoitin huoneeseeni kolme oma tekemääni työtä, kuten norsusäästöpossun, maljakon ja korupuun, johon sain viimein väännettyä rautalangasta nuo ”oksat”, joilla korut sijoitin. Lisäksi nappasin myös yhden Henrin tekemän savikipon avainkupiksi, koska tavarat ehkä pysyisivät paremmin tallessa, jos niillä on joku tietty paikka.

Myös se sovitusnukke toimii hyvin sisustuselementtinä, tai vaihtoehtoisesti ihan hyötykäytössä. 

Ompelukoneen tungin kirjoituspöydän laatikkoon odottamaan seuraavaa ompeluprojektia. Tavaransäilytystilasta mulla on tavaroiden määrästä johtuen liian vähän, jonka vuoksi kaikki laatikot ovat täynnä, vaatekaappi on superahdas, ja vaikka tässä huoneessa on kokoa, sekään ei tunnu riittävän.

Mun huone on talvisin kaikkein kylmin ja kesäisin kaikkein kuumin huone. Sen sijainti suhteessa muihin huoneisiin on ihana, koska se on vähän erillään muista. Ainut ikävä asia on kohtalaisen pitkä matka vessaan. Mun ovi on liukuovi, joka ajaa ihan okei asiansa, mutta jollaista en kyllä mitenkään painokkaasti suosi. Sitä kun ei saa edes tiiviisti kiinni.

Jos mun yo-juhlissa vierailleille, harvemmin meillä vieraileville henkilöille olisi yrittänyt vakuuttaa, että mun huone ei oo koskaan ollut niin siisti tai kun nyt, tai että yleensä ulkonäkö on luokkaa ”kuin pommin jäljiltä”, tuskin olisi moni uskonut. 🙂

Tällaisessa kolossa minä elelen, seuraavan kerran tällaista juttua saattaa kuulua sitten, kun joskus enemmin tai myöhemmin muutan omaan kämppään. Onko muilla huoneet ihan vimpan päälle, vai onko ihan ok jos, joskus vähän pääsee repsahtamaan?

ps. Kuinka monta sydäntä mun huoneesta voi yhteensä bongata? 😀