
Arkea Firenzessä: Marraskuinen maanantai + purkkijuustokakun resepti
Maanantaina oli niin kaunis päivä, että mulle tuli spontaani fiilis kirjoittaa siitä. Mun arki ei ole täällä mitenkään järin säännöllistä, ennemmin päinvastoin. Koska mulla ei
Maanantaina oli niin kaunis päivä, että mulle tuli spontaani fiilis kirjoittaa siitä. Mun arki ei ole täällä mitenkään järin säännöllistä, ennemmin päinvastoin. Koska mulla ei
Ei kesää ilman kesäherkkuja. Ja marjat on siinä yksi parhaista. Vaikka tää kesä ei oo kauheen kesältä tuntunut, sitä on sellaisenaan jäljellä vielä sen verran,
Ensi sunnuntaina on Runebergin päivä, sen huomaa aina tammikuun lopussa kauppoihin ilmestyvistä tortuista. Runebergin tortut jakavat mielipiteitä, ja niistä löytyy kaupoissakin useita toisistaan hiukan eroavia
Juhlistettiin eilen Roopen 21-wee synttäreitä vaatimattomasti mutta mukavasti kahdestaan kotosalla. Kyselin häneltä jo ajoissa, olisiko päivän suhteen ollut mitään erityistoiveita, mutta lopulta kaikki erityinen kiteytyi
Niin ikään erityisesti niiden opiskelijaystävällisten hintojen myötä Lidlin vakiasiakkaaksi juuttuneena hain – ja ilokseni pääsinkin – mukaan Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjaan. Siinä oli ideana kehitellä oma
Jouluun kuuluvat oleellisesti kaikki ne piparit ja tortut, joita ei muutoin vuoden aikana pahemmin tule naposteltua. Luultavasti ihan vaan siksi, että jouluaikaan niistä tulee vedettyä
Rupesin tuossa juuri vääntämään porkkanasosekeittoa, mutta sitäkin enemmän kuola poskella mä muistelen meidän viime perjantain illallista. Väänsin herkkusafkahimoissani mulle ja Roopelle kanakorit (suunnilleen tämän ohjeen
Mä oon nyt yhteen koulukurssiin liittyvällä leirillä keskiviikkoon asti, eli en ennen keskiviikkoa pääse koneen ääressä pahemmin oleilemaan. En edes ehtinyt ajastamaan yhtään postausta, kun
Viime viikonloppuna kun piipahdin Espoossa, mun pikkuveli toivoi, että leipoisin hänen kanssaan (tai oikeastaan hänelle, mutta sain sen käännettyä yhteiseksi leipomishetkeksi) ”jotain semmosta omenakauraherkkua mitä
Arkkitehti, bloggaaja, valokuvaaja, kirjoittaja, käsityöharrastaja, kehittäjäpersoona. Yhteen elämään voi mahtua useita unelmia, innostuksen aiheita ja tavoitteita.
Tämä sivusto on kanava kaikelle sille luovalle energialle, joka yhden ihmisen on tarve saada ulos systeemistään.
All Rights Reserved © HELMI HYTTI – helmihytti.fi – Est. 2012 – Website design by Digitoimisto Katica