Kesän raikkain marjakakku

raikas-marjakakku-ohje

Ei kesää ilman kesäherkkuja. Ja marjat on siinä yksi parhaista. 

Vaikka tää kesä ei oo kauheen kesältä tuntunut, sitä on sellaisenaan jäljellä vielä sen verran, että kaupasta ja marjatiloilta löytyy kotimaisia tuoreita marjoja, joilla täyttää napaa ja pakkasta.

Tää jälkkäri toimii vähintään niin kauan, kun on hyviä marjoja saatavilla. Varmaan pakastetutkin käyvät, mutta tuoreet on vaan ihan parhaita.

Tää kakku on täydellinen, helppo ja nopea vaihtoehto esimerkiksi perinteiselle kermakakulle.

Kuulin tästä ekan kerran kesän alussa, kun työkaveri toi tätä kahvipöytään ja jakoi reseptin. Nyt meillä on ehditty leipoa tätä tänä kesänä niin synttäri- kuin rippijuhliin, ja luulen että tästä on tullut uusi vakioherkku meidän juhlapöytiin. 🙂

raikas-marjakakku-ohje

Hankittiin vähän aikaa sitten viimeinkin se sähkövatkain. Ihana tummanpunainen ja valurautainen. Yli vuoden verran meni, kun en raaskinut ostaa, vaikka olin sopivan bonfannut. Sitten oli pakko, kun tän mallin myynti lopetettiin. Se olikin vähän hankalampi metsästys, Suomesta ei enää löytynyt. Espanjasta joo. Onneksi kaverit pystyivät tuomaan mukanaan. 😀

Vitsit miten tämmönen peli helpottaa ja nopeuttaa tällasten herkkujen pyöräyttämistä huomattavasti! Vaikka oikeastaan tää kakku/piirakka on kyllä tosi simppeli muutenkin. Tarvitaan vaan normaali murotaikinapohja, kolmesta ainesosasta tehty vaahto, ja siihen päälle marjoja.

Murotaikinaohjeena oon itse käyttänyt tätä Kinuskikissan ohjetta. Pohjana voi käytännössä käyttää myös muuta, ja tehdä sen vaikka gluteenittomista jauhoista.

Murotaikinapohjan ainesosat ja valmistus:

125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

  • Sekoita ainekset kunnolla keskenään.
  • Painele taikina vuoan pohjalle. Vuokana toimii tavallinen piirakkavuoka, mutta jos haluaa, että kakku on leikattavissa siististi palasiksi ilman että pohja hajoaa, käytännössä kaikkein paras on irtopohjavuoka.
  • Jos taikinaa tuli paljon ja pohjasta paksu, aseta sen päälle leivinpaperia ja leivinpaperin päälle kuivattuja herneitä tai riisiä. Ne estävät taikinaa kohoamasta liikoja paistuessaan.
  • Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 10 – 13 min, kunnes reunat ja pohja on saanut hieman väriä.
  • Anna pohjan jäähtyä kunnolla. Jos pohja päästi uunissa kuivahtamaan, voit kostuttaa sitä hiukan esim. mehulla.

raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje

Täytteen ainesosat ja valmistus:

2,5 dl vispikermaa
150 g Crème Fraichea / ranskankermaa
1 dl fariinisokeria

  • Vatkaa kerma vaahdoksi, ja sekoita joukkoon creme fraiche ja fariinisokeri. Vatkaa kunnes vaahto on sopivan kiinteää.

Tuotteissa voi olla jonkin verran eroa koostumuksissa, itse oon testannut ainakin Valio Eilan Vispikerma ja Créme Fraîche, että niillä tulee ainakin sopiva koostumus.

raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje

  • Kaada täyte pohjan päälle ja asettele päälle marjoja. Mä tykkään laittaa niin paljon kuin vain mahtuu, mutta vähemmänkin saattaa riittää. 😉

id-raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje
raikas-marjakakku-ohje

Niin hyväää! Suosittelen kokeilemaan nyt vielä kun löytyy tuoretta kotimaista marjasatoa. ♥

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

4 Responses

  1. Tää ei liity ite postaukseen mitenkää, mutta mitä kukkia noi punaset tossa sinivalkosessa kukkamaljakossa on? 😀 Oon nii huono tunnistaa mitää kukkii ja oon enneki noit nähny, mut koskaa en oo saanu selville et mitä lajii noi on 🙂

    1. Ne on neilikoita! 🙂 En mäkään sitä nimeä ulkoa muistanut (kuten en oikein muitakaan kukkia) mutta noita tuli taas äsken ruokakaupassa vastaan niin lunttasin sieltä. :—-D

  2. Ihanan herkullisen näköstä tämä piirakka, ehkä tämän postauksen inspiroimana teen vielä mustikkapiirakan tarjolle tässä joku päivä kun sitä tavaraa on kotona valmiina ja varsinkin vielä viime kesän mustikkaa pakastin täynnä.. 🙂

    1. Kiitos! Toi on kyllä tosi hyvää, suosittelen ihan täydellä sydämellä kokeilemaan ja ihastumaan! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *