Mä oon nyt yhteen koulukurssiin liittyvällä leirillä keskiviikkoon asti, eli en ennen keskiviikkoa pääse koneen ääressä pahemmin oleilemaan. En edes ehtinyt ajastamaan yhtään postausta, kun tää viikko on ollut sen verran kiireinen, mutta mikäli vaan aikaa ja nettiyhteyttä löytyy, voin sieltä leiriltäkin kirjoittella. Suuri määrä kuvamateriaalia ainakin odottaisi käsittelyä, mutta argh tätä univelkojen määrää… Eikä loppua näy, varsinkin kun nyt on tuo leirikin. Ja missähän välissä ehtisin muka parantua tästä ollakko-vaiko-eikö-nuhayskäkierteestäkään?
Meidän majapaikka on kiva, mutta teknisesti aika alkeellinen. Koko konkkaronkalle on vain yksi jääkaappi ja vedenkeitin, eikä mitään kunnollisia ruuan lämmitysmahdollisuuksia. Eihän sieltä pitkä matka kotiin ole, Pirkkalassa kun ollaan, mutta päätin kuitenkin tehdä mukaan sellaista evästä, josta saa helposti proteiinia ja energiaa ilman lämmittämisen tarvetta: lihariisipasteijoita.
Simppeliksi näiden pyöräyttämisen tekivät valmiit torttutaikinalevyt, joiden sisään tungin jauheliha-sipuli-paistoksesta ja keitetystä riisistä tehtyä mössöä. Leikkasin levyt puoliksi, kaulitsin niitä vähän (oikeaa kaulintahan en omista, mutta lasipullot toimittavat aika hyvin saman asian) ja sinetöin pasteijat umpeen haarukalla painellen. Sivelin päälle kevyesti kananmunakeltuiaista ja paistoin uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Lopputuloksena oli tämmöset aika herkulliset välipalamätöt. Jatkossa pitää kuitenkin vähän katsoa tarkemmin, kuinka paljon sitä riisiä ja jauhelihaa oikein tekee – mulla oli kahden kilon verran taikinalevyjä, mutta tuota ”sisälmysmössöä” jäi reippaasti yli. Niitä pasteijoitakin tuli hurjan paljon, mutta onneksi leiriltä löytyy muitakin nälkäisiä kavereita, joille osa näistä kelvannee.
2 Responses
Pasteijat on pienestä asti kuulunu mun lempiretkieväisiin. Ne on vaan ihan superhyperüberhyviä. Kananmunapasteijat tosin enemmän omaan makuuni, sekä lohipasteijat kananmunalla ja riisillä on ah.. Mutt ne on niin helppoja. Vielä parempia niistä saa, jos korvaa lehtitaikinan rahkavoitaikinalla – ei murene samalla tapaa ja maku on täyteläisempi. Toki myös energiarikkaampi, mutt ei kaiken hyvän tartte aina ollu terveellistä. 😀
Meillä on kyllä voitaikinaa pakkasessa turhaan, vois tehä sinne pasteijoita.. Huh, nyt tekee mieli niitä. Saanko syyttää tätä postausta? D:
P.S. Hauskaa leiriä! En yleensä mainosta mitään omaan blogiini liittyvää toisen blogissa saati kommenteissa, mutt kerta nuha-yskäkierre on sut saanut valtaansa, niin voisin linkata yhden postauksen, jossa kirjasin vähän ylös kotikutoisia niksejä flunssan kukistamiseen:
http://verkkosilmin.blogspot.fi/2014/08/syksyinen-bakteerivallankumous.html
Toivottavasti siitä löytyy apua, tai sit muuten vain pääset pois oravanpyörästä. 🙂
Niin totta, voisihan niihin muutakin sisältöä laittaa kuin jauhelihaa. 😀 Heh sori, itellä nää alkaa varmaan kohta tympiä, kun oon varmaan parikymmentä kappaletta jo syönyt!
Kiitos! Mä tsekkailen josko noista löytyis jotain semmosta jota tähän saumaan vois testata. 🙂 Onneksi tää alkaa muutenkin jo pikkuhiljaa helpottaa, kunhan vaan ensi viikon viileät kelit ja ulkona kykkiminen edesauta tän flunssan pahenemista.