
Nopeat itsetehdyt lahjat: Kangastusseilla kuvioidut t-paidat
Toisin kuin yleensä, mä en tänä jouluna kerennyt tekemään juuri mitään joululahjoja itse. Siihen ei yksinkertaisesti riittänyt ei aika eikä voimat, mikä oli tosi harmi.
Toisin kuin yleensä, mä en tänä jouluna kerennyt tekemään juuri mitään joululahjoja itse. Siihen ei yksinkertaisesti riittänyt ei aika eikä voimat, mikä oli tosi harmi.
Ihan sama, haluun tallentaa nää kuvat tänne muistoiksi siitä huolimatta, vaikka oonkin melkein kuukauden jäljessä. Ja hei, onhan tuolla ulkona jouluisampaa kuin koko joulukuussa yhteensä,
Joulu tuli ja meni, ja vuodenvaihde siinä samassa rytäkässä. Täällä ei pienimuotoista tietokonevapaata lukuunottamatta ole oikeastaan lomailtu, kun virallisia vapaita lukuunottamatta arki on mennyt töissä.
Joillekin on paljon helpompi keksiä lahjoja kuin toisille. Mulla ainakin on niin, että siinä missä äidille tuntuu sopivan lähes mikä tahansa itsetehdyistä kuorinta-aineista kaikkeen mitä
Tämä viimeinen adventtiluukku on edeltäjiinsä verrattuna vähän erilainen. Nappasin viime viikonvaihteessa sellainen flunssan, etten löytänyt voimia keksiä hatusta jotain helposti toteutettavaa tai arvontaan sopivaa käsityöaihetta.
Enää pari viikkoa jouluun! Mites teillä, mikä tilanne joulurintamalla? Mulla on tavoitteena yrittää saada kaikki lahjahommat ja askartelut valmiiksi ensi viikon aikana, että voisin vikalla
Kyselin viime sunnuntaina, mitkä teidän kotona ovat ensimmäiset joulun merkit. Kiitos vastauksista, niitä oli mukava lukea! Meillä joulufiilistelymieli herää yleensä aika myöhään, eikä esimerkiksi joululauluja
Vaikka kokonaiselle blogijoulukalenterille ei riitä voimia ja aikaa, jostain keskeltä tota pimeää väsynyttä marraskuuta muhun iski, että johonkin kyllä riittää. Näin syntyi nopea idea advettikalenterista
Edellisestä postauksesta on venähtänyt jo vähän aikaa, blogin ääressä puuhastelu ei oikein sopinutkaan tähän kuukauteen, vaikka toisin suunnittelin. Nähtävää ja tehtävää on kuitenkin riittänyt, ja
Arkkitehti, bloggaaja, valokuvaaja, kirjoittaja, käsityöharrastaja, kehittäjäpersoona. Yhteen elämään voi mahtua useita unelmia, innostuksen aiheita ja tavoitteita.
Tämä sivusto on kanava kaikelle sille luovalle energialle, joka yhden ihmisen on tarve saada ulos systeemistään.
All Rights Reserved © HELMI HYTTI – helmihytti.fi – Est. 2012 – Website design by Digitoimisto Katica