Edellisestä postauksesta on venähtänyt jo vähän aikaa, blogin ääressä puuhastelu ei oikein sopinutkaan tähän kuukauteen, vaikka toisin suunnittelin. Nähtävää ja tehtävää on kuitenkin riittänyt, ja vähän harmittaa, etten ole ehtinyt kirjoittaa niistä pitkin tätä kuukautta. Pakko vähän jakaa näitä aiheita useampaan postaukseen, muuten tästä tulis taas kilometrin mittainen juttu.
Oon kerennyt messuilemaan, viettämään pikkujouluja niin toimiston porukassa vintage-teeman hengessä, kuin Idan ja Majn lukijatapaamisessa INCH”:ssä, aloittamaan ekoja joululahjoja ja käymään teatterissa. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta mun viikoissa se on. Koska nää on töiden lisäksi, ja siellä viikot ovat vähän venyneet ja hiponeet melkein 50 tunnin rajapyykkiä. Ja koska tällä viikolla ei kertaakaan ole nähty aurinkoa, ja oon aina töistä päästessä lähinnä vaan nukkunut. Onneksi tänä viikonloppuna pystyy olemaan omaan tahtiin, ehtii vähän hengähtää.
Mutta ekana käsityöjuttuja! Viime viikonloppuna piipahdin nopeasti Tampereen Kädentaitojen messuilla – vain todetakseni, että ensi kerralla on pakko mennä rauhassa, kunnolla kiertelyaikaa varaten, kameran akku ladattuna ja hyvässä seurassa. Huomaan ettei kannata altistaa itseään yksikseen kaikille niille houkutuksille… Muuten sieltä lähtee kotiin lompakko huomattavasti keventyneenä. 😀
Niin söpöjä pieniä joulujuttuja!
Upeeta suomalaista korudesignia oli enemmän kuin kukkaro kestäisi. 😀
Nää oli niin sympaattisia, sammaleesta, kaarnasta ja muista luonnonmateriaaleista tehtyjä jouluasetelmia. Tuli sellainen nostalginen fiilis, kun muistelen, että mummi olisi aikoinaan tehnyt vastaavia, mutta siitä on jo aikaa…
Nää oli hienoja! Pyörän sisäkumista laukkuja (ja koruja), joihin oli jätetty siinä kumissa valmiiksi ollut tekstuuri ja sävyt.
Löysin vaikka mitä, kaikenlaista mitä en edes tajunnut etsiväni, ja olin pökertyä kaikkien niiden ideoiden määrästä, vaikka en edes kerennyt kiertämään koko messualuetta siinä parissa tunnissa mitä olin varannu. Yhdet puulastat onnistuin unohtamaan myyntitiskille siinä vauhdissani, mutta sain onneksi myyjän kiinni ja sovittiin, että tuun ensi syksyn messuilla hakemaan ne. Se oli mun eka visiitti Tampereen messukeskuksessa, ja kaiken kaikkiaan paikasta ja messuista jäi tosi hyvä vaikutelma, vaikka yhden tympeämmän myyjän ulosanti meinasikin pilata koko kierroksen. Mutta ens vuonna uusiks!
Omat käsityöt ovat savimöykkyjen muotoilua lukuunottamatta olleet tauolla, kaikkien niiden Halloween-askartelujen jälkeen, mutta eilen kokeilin jotain ihan uutta tekniikkaa, jolla varmasti tuun tekemään useammankin joululahjan tänä vuonna. Siitä lisää huomenna, kun julkaisen blogissa ensimmäisen – – arvaatteko minkä. 😉
0 Responses
Kiitos vinkista tuohon Valona brändiin. En ollutkaan aikaisemmin kuullut ja ihastuin noihin samaisiin mitkä kuvassa näkyy kädessäsi! Toivottavasti jouluna toiveeni toteutuu kyseisistä korviksesta, sillä vinkkasin hieman eteenpäin kun minulta kyseltiin 🙂 Aivan ihanaa ja vieläpä ekologista!
http://janitakristina.blogspot.com/
Hei tosi ihanaa että tykästyit! 🙂 Mä jäin joksikin aikaa juttelemaan tuolla tuohon Valonan kojulle ja korujen tekijä oli tosi hyvä tyyppi ja korut todella kauniita livenäkin, eli isot suositukset kyllä multa!