Nopeat itsetehdyt lahjat: Kangastusseilla kuvioidut t-paidat

t-paita-tuunaus

Toisin kuin yleensä, mä en tänä jouluna kerennyt tekemään juuri mitään joululahjoja itse. Siihen ei yksinkertaisesti riittänyt ei aika eikä voimat, mikä oli tosi harmi. Mä rakastan tehdä lahjoja itse. Ja sitä fiilistä, kun onnistuu tekemään lahjan, joka sopii hyvin saajalleen.

Vietettiin joulupäivät jälleen meidän perheiden luona Espoossa. Olin oikeastaan hankkinut kaikki joululahjat jo ajoissa marraskuussa, kun tiesin, miten kiireinen joulukuusta oli tulossa. Se osoittautuikin tosi järkeväksi ratkaisuksi.

Mutta koska tänä vuonna (oon siis edelleen vuodessa 2017) jouluaattoa edelsi yksi kokonainen vapaapäivä, ehdin vielä aatonaattona käydä palloilemassa Helsingin jouluruuhkissa sekä leikkimässä länsimetrolla, sekä toteuttamaan yhden viime hetken vision.

Vaatteiden kuviointi kangastusseilla on yksi nopeimpia tapoja tehdä omaperäisiä lahjoja.

Ainakin jos tietää, millainen kuviointi vaatteen kantajan tyyliin sopii.

t-paita-tuunaus

Kangastussit sopivat moneen. Mä oon aiempina vuosina tehnyt muun muassa mummille joululahjaksi kissapiirroksin kuvioituja paitoja (jotka julkaisi mun instagramin jouluvinkki -kuvasarjassa muutama viikko sitten), ja itselleni tähän mennessä jo lähes puhki käytetyn kakkaemoji-kuosisen kangaskassin.

Tällä kertaa sain päähäni repäistä siinä vanhan huoneeni lattialle mun veljille lahjaksi uniikit t-paidat.

Könysin jouluruuhkien keskellä nopeasti jostain vaatekaupasta mukavat mustat t-paidat, ja askarteluliikkeestä valkoisen kangastussin. Muuta ei tarvittu, kun äidiltä löytyi silitysrauta jo sopivasti valmiina. Meidän kotiin semmosta ei vieläkään ole saatu hankittua.

Vähän nauratti, kun vaatekaupan myyjä kehotti säilyttämään paitojen hintalaput, jotta ne olisi mahdollista palauttaa, jos eivät sopisi. Kelpuuttaisivatkohan takaisin uusien kuvioiden kera?

Kangastussit toimivat yksinkertaisuudessaan niin, että

  1. piirretään kuvio,
  2. annetaan sen kuivua pari tuntia,
  3. silitetään kuviota silitysraudalla (ilman höyryä) suunnilleen 5 minuuttia.

Sen jälkeen kuvion pitäisi kestää normaalia pesemistä.

Joskus piirtämistä voi helpottaa se, jos kangas on teipattu lattiaan. Ja jos väri meinaa mennä kankaan läpi, sen alle voi laittaa vaikka tavallista piirustuspaperia suojaksi. Ja jos pelkää, että väri tarttuisikin silittäessä kiinni silitysrautaan, siihen väliin voi laittaa vaikka leivinpaperia.

t-paita-tuunaus
t-paita-tuunaus

Tällä kertaa toiseen paitaan tuli haleja kaipaava kaktus, toiseen ruusupäinen pääkallo.

Ensimmäinen lähti liikkeelle erään toistuvan tilanteen innoittamana (=veli kuristaa mut haleihinsa aina kun tulen kylään), jälkimmäinen seurasi ihan muuten vaan extempore perässä.

Kallo on tietenkin anatomisesti täysin vinksallaan, kuten Roope taisikin sanoa, mutta ihan sama. Kumpikin kelpasi kantajansa mielenmaisemaan. Ja jos en olisi paljastanut itseäni, veljet olisivat kuulema kuvitelleet mun vaan löytäneet tosi osuvat paidat Jack & Jonesista. 😀

Piirrosten ideoista en kyllä ota täyttä kunniaa, koska käytin toteutuksessa inspiraationa muita netistä löytyneitä vastaavia kaktuksia ja kalloja.

t-paita-tuunaus

Voitte kuvitella, mikä ergonomisuuden huippu mun piirtämisasento tossa lattialla on ollut, haha.

Harvemmin tulee piirrettyä valkoisella kynällä mustalle pohjalle. Se on jotenkin nurinkurista, ja varsinkin moniulotteista, ”varjostettavaa” kuvaa piirtäessä, se on aika haastavaa. Kankaalle piirtäminen poikkeaa muutenkin jonkun verran paperille raapustelusta, kun varsinkin joustava kangas venyy vähän kynällä painettaessa.

Mutta oon kyllä näihin pikapaitoihin aika tyytyväinen, varsinkin kun vastaanotto oli niin iloinen. 🙂

Mitä tykkäät, onko jompikumpi enempi sun makuun? Oletko itse kokeillut kankaan kuviointia kangastusseilla?

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *