Älä pölli mun pikseleitä! – Some-huomion kääntöpuoli & Jakamisen ja varastamisen hiuksenhieno ero

Olen ensimmäistä kertaa kohdannut pientä karsastusta internetin vapautta kohtaan. Tai ei, oikeastaan sitä, miten vähän jotkut tietävät ja miten vähän toiset välittävät mitään tekijänoikeuksista. Eihän se itse netin syy ole, vaan sen käyttäjien.

Mä oon parin viime kuukauden aikana saanut opetella, miltä tuntuu, kun

• …sun valokuvia keikkuu jollain oudoilla ”ilmaista grafiikkaa” -sivuilla.
  Jollain, mikä on kyllä täynnä mainoksia, mutta jossa ei ole juuri muuta informaatiota sivun ylläpitäjästä saati agendasta, tai syystä, miksi muiden omistamia valokuvia on jonkun random ”grafiikka”-gallerian listoilla. Yhteydenottolomakkeella laitettuihin viesteihin ei tietenkään vastata.
• …kuviasi jaetaan laajalti facebookissa ja muissa suljetuissa kanavissa, jonne käänteiset kuvahaut eivät yletä.
  Myös siten, että niistä on pätkitty pois merkit alkuperäisestä lähteestä ja tekijästä.
• …kuviasi käytetään ilman lupaa ja/tai tekijänoikeusmainintoja jonkun toisen yrityksen tai brändin markkinointiin.

Tiedättekö fiiliksen? Moni varmaan ei, jos ei ole itse sitä kokenut.

Sitä on ehkä vaikea käsittää, kun kyse ei ole mistään fyysisestä materiaalista. Kun se varastettu asia on käytännössä ”vain pikseleitä ruudulla”.

Mutta jos haluat kuulla tai ymmärtää, miksi tää asia on painanut mua ja on vaikuttanut mun omaan motivaatioon kirjoittaa koko blogia, jatka lukemista.

Fyysiseksi esimerkiksi käännettynä tää on lähes sama, kuin jos olisit maalannut taulun, johon oot tosi tyytyväinen. Haluat näyttää sitä muille, jakaa ideasi, ilosi ja inspiraatiosi. Sen tehtyäsi joku tulee, kopioi sen taulusi, ehkä suttaa siitä nimesikin pois, ja alkaa esitellä sitä omanaan. Käyttää sitä ilman lupaa, hyötyäkseen itse taloudellisesti tai jotenkin muuten – ilman, että voit tehdä asialla yhtään mitään.

Mun syksyllä julkaisema macrame-verhoista kertova postaus on ollut poikkeuksellinen monella tapaa.

(Kyseisen macrame-verho-postauksen voi lukea täältä.)

En kaunistele, jos sanon, että se on ollut Pinterestissä aika iso hitti. Tää ei ole itsekehua, se on oikeasti tosi korkealla hakutuloksissa, jos etsii macrameaiheisia kuvia.

Kun ainoastaan sitä mun Pinterestissä jakamaa yhtä projektin kokoelmakuvaa oli jaettu yli 14 000 kertaa, ja tietää, että rinnakkaisversioita on kymmenittäin, on vaikea sanoa, kuinka laajasti projekti on jo pelkästään Pinterestissäkin levinnyt.

(Minkä takia ”oli” jaettu, palaan siihen myöhemmin tässä kirjoituksessa. Ei ihan kiva juttu.)

Mä en ole ikinä ennen kokenut vastaavaa.

Toki mun diy-jutuista on ennenkin tykätty, mutta mikään ei ole levinnyt näin kansainvälisesti.
Se on hämmentävää, koska en sitä työtä tehdessäni tai sen julkaistessani osannut odottaa niin suurta huomiota. Ja onhan se kieltämättä myös imartelevaa: oon tosi otettu kaikesta siitä hyvästä palautteesta, mitä oon saanut.

Mutta ehkä myös juuri sen omaan onnistuneeseen työhön kiintymisen takia harmittaa erityisen paljon, kun on joutunut huomaamaan, miten paljon jotkut pyrkivät käyttämään sitä toisen onnistumista hyväksi.

Jonkun mielestä ehkä turhaa valittaa tällaisesta. Mutta kun näkee vaivaa tuollaiseen isoon työhön, harmittaa, kun sen kuvista noin vain katkotaan tekijän allekirjoitus. Ilman mitään oikeaa syytä.

Tiedän, että tämä sama asia on iso ongelma lukemattoman monille luovan työn ammattilaisille.

Tuo macrame-postaus on ensimmäinen blogikirjoitukseni, josta olen tietoinen, että sitä on nostettu erilaisille ulkomaalaisille sivuille ja muiden blogikirjoituksiin.

Sitä on jaettu muiden tileillä instagramissa, Pinterestissä ja muualla somessa.

Kaikesta en ole tietoinen, koska en voi nähdä kaikkea. Mutta paljon on löytyny Pinterestin kautta ja käänteisellä kuvahaulla. (Suosittelen muuten joskus kokeilemaan tuollaista hakua, jos teillä on joku suosittu postaus tai kuva. Voi löytyä yllätyksiä.)

Pinterestin ja instagramin lisäksi olen löytänyt projektini kuvia muun muassa

• venäläisiltä facebookin tapaisilta some-sivuilta
• jonkun arabiankielisen äijän ask.fm -aforismitekstin kuvituksena
• korealaisen macrame-myyjän fb-sivulta
• kiinalaisista verkkolehdistä (ainakin viisi eri sivustoa mutta kirjoituksen sisältö oli sama)
• parin eri englanninkielisen blogin macrame-inspiraatio-postauksista

Ja niin edelleen.

Monessa yhteydessä työ on leikattu irti kaikista lähdetiedoistaan, ja vesileima on rajattu pois.

Toisaalta monessa kuvaa ei ole muokattu, eli vesileima on säilytetty.

Parista on jopa linkattu suoraan takaisin alkuperäiseen postaukseen.

Jälkimmäisistä olen ihan kiitollinen, kun se on tietysti tekijää eniten miellyttävä jakamisen keino, jos kuvaa haluaa käyttää.

Kertaakaan minulta ei kuitenkaan ole kysytty, saako kuvia jakaa.

Minkä siis itse kokisin kuuluvan vähintään hyviin tapoihin, vaikka luvan saattaisinkin antaa. Muutamalle olen itse käynyt ilmoittamassa, että hei, voisitko lisätä maininnan tekijästä. Vaihtelevalla menestyksellä.

On tuo juttu huomioitu paikoin myös ilman kuvien jakamista. Eilen huomasin, että se oli linkitetty erääseen Turun Sanomien kirjoitukseen. Kyseinen juttu oli vain tilaajien nähtävissä (otin sinne ilmaiskokeilun ihan vain nähdäkseni, mistä jutusta se mysteerinen blogiliikenne oikein tuli), mutta jos kiinnostaa, se oli otsikkoa ja tuota omaa linkkiäni lukuunottamatta oli täysin sama, kuin tämä marraskuussa julkaistu Aamulehden kirjoitus. Hassua, en tiennytkään, että lehdet kierrättävät tekstejään tuolla tavalla noin identtisinä.

Facebook on tekijänoikeuksien unohtamisen kehto.

Netissä on lukemattomia sivustoja, jotka varastavat muiden materiaalia ja jakavat sitä omanaan.

Mutta erityisesti Facebookissa kaikkien yksityishenkilöidenkin on todella helppo vaan ohittaa tekijänoikeudet. Unohtaa, olla välittämättä. Kun ”eihän siitä mitään seurauksia koidu”. Eipä koidu, ja lähinnä varmaan siksi, koska niitä rikkomuksia on lähes mahdotonta seurata.

On hyvin vaikea löytää Facebookista omia kuviaan, joita epäilee sinne olevan jaettu. Käänteisellä kuvahaulla näitä ei edes löydä, koska kuvahaut eivät pysty etsimään kuvia Facebookin sisältä.

Siellä ei edes ole valmiina kuvissa mitään sellaista mahdollisuutta, että ”ilmoita tekijänoikeusrikkomuksesta”. Ilmiantojenkin syitä on vain

• ”Se on ärsyttävä tai tylsä”
• ”Olen tässä kuvassa enkä pidä siitä”
• ”Mielestäni se ei kuulu Facebookiin”
• ”Se on roskapostia”

On varmaan aika yleisesti tiedossa, miten paljon siellä on erilaisia sivuja, jotka käyttävät muiden tuottamaa materiaalia ilman lupaa. Kuvia, videoita, kaikkea.

Jos olette Facebookissa, teidänkin etusivulle on ihan varmasti noussut näitä. Mutta kun eteesi seuraavan kerran pomppaa joku hauska video – siis sellaiselta ”hauskalta huumorisivulta”, joka jakaa kaikenlaista netistä poimittua materiaalia – ilman mitään mainintoja tekijästä, mieti hetki, ennen kuin isket ”tykkää”.

Yhtenä päivänä huomasin Saara -nimisen tubettaja/artistin hiusten sheivausvideon Facebookissa.

Video oli ladattu ulos Youtubesta ja lisätty Facebookiin jollekin suositulle sivulle. Sillä oli vähintään miljoonia katselukertoja ja satojatuhansia tykkäyksiä. Mukana ei ollut kunnon kredittejä tai edes linkkiä kanavaan, ennen kuin jotkut sen sinne kommentteihin huutelivat.

Siihen kiinnitti enemmän huomiota kuin vastaaviin yleensä, kun tiesi, kuka videossa on, ja oli nähnyt videon aiemmin. Silloin mietin, miten epäreilulta se tuntui. Miten paljon se videon oikea tekijä olisi voinut hyötyä, jos se videon jakanut sivu olisi vaivautunut kertomaan sen videon mukana myös sen tekijän nimen ja kanavan. Ei olisi ollut suuri vaiva, ja katselukertoja olisi silti piisannut. Olisi vaan tekijäkin saanut edes jotain takaisinpäin.

Kaikille sisäänkirjautuneille julkisten tykättävien ja seurattavien facebook-sivujen lisäksi on lukemattomia kokonaan suljettuja ryhmiä, joiden sisällöstä ei ikinä voi olla täysin kärryillä.

Ja sama pätee moniin Facebookin tapaisiin, ulkomaalaisiin vastineisiin. Ja niitähän riittää.

Toisin kuin Facebookissa, Pinterestissä pystyy tekemään ilmoituksen tekijänoikeusrikkomuksesta.

Ja ekaa kertaa elämässäni olen niitä muutaman tehnytkin.

Ärsytti niin paljon sivusto/firma, joka oli poiminut yhden kuvan itselleen, rajannut siitä mun vesileiman pois, ja lisännyt omalle Facebook-sivulleen. Ilman mitään lähdetietoja. Sitten jakanut sen omaan Pinterestiinsä ilman mitään tietoja myöskään, ja lähde tietty ainoastaan sinne omalle Facebook-sivulleen. Ja sitä on tietenkin sitten pinnattu (eli tallennettu ”tauluihin” omiin profiileihin) runsaasti eteenpäin. Ja sama toistui muutaman muun toimesta.

Kun tekee tekijänoikeusilmoituksen ja se ilmoitus käsitellään ja hyväksytään, se tarkoittaa sitä, että kyseinen kuva poistetaan.

Samoin myös ihmisten siitä samasta kuvasta tekemät pinnaukset, jolloin ne häviävät olemasta.

Ilmoituksen tekeminen vaatii henkilötiedot osoitteineen päivineen, jonkinlaiset todisteet siitä, että kyseinen kuva on esimerkiksi jossain omalla sivulla tms., sekä elektronisen allekirjoituksen. Mikä tarkoittaa sitä, että näpyttelee oman nimensä yhteen kenttään ja that’s it.

Tekijänoikeusilmoituksen takia poistetuista kuvista lähtee sähköpostiviesti niille, joiden tallennuksista kuva on ilmoituksen johdosta poistettu. Ihan vain ilmoitus, että pahoittelut, tämä ei ole sun syy, mutta tiedoksi että tämä kuva on tekijänoikeusvaateen takia poistettu.

Eipä siinä mitään. Mutta arvatkaa mitä.

Pari viikkoa sitten mä sain itse sähköpostiviestin omasta kuvastani, että se on poistettu Pinterestistä tekijänoikeusvalituksen takia.

Siis. Mitä.

Mä olin ihan puulla päähän lyöty.

Mun oma ja itse sinne lisäämä kuva poistettu tekijäoikeusilmoituksen takia.
Se monesta kuvasta koostuva kuva, jonka itse latasin Pinterestiin syksyllä lokakuun alussa, kirjoitettuani kyseisen postauksen.
Se kuva, jota oli pinnattu eteenpäin kymmeniä tuhansia kertoja, ja joka sen myötä johdatti tänne blogiin suurta kävijävirtaa.
Kuva, joka on varmasti 100% mun omaisuutta, ja voisin sen myös helposti todistaa.

Poissa.

Poistettu tekijäoikeusvalituksen (copyright complaint) takia. Jonkun toisen tekemän, valheellisen valituksen takia. Jonkun sellaisen tekemän, joka on ilmeisesti tekeytynyt joko minuksi tai minua edustavaksi henkilöksi. Henkilötietoine ja elektronisine allekirjoituksine kaikkineen.

Mä olen tehnyt vastailmoituksen (counter-notice) asiasta, mutta Pinterest ei vielä ole vastannut mitään. Ja jos sieltä ei vastata, en tiedä, voiko asialle tehdä mitään.

Tapahtui miten tapahtui, tää tuntuu silti kaunistelematta sanottuna paskalta. Jos joku tekee noin, se tekee niin ihan vain siksi, koska haluaa tehdä kiusaa.

Se viesti jonka sain. Omasta kuvastani.

Mä en ole aiemmin joutunut ajattelemaan tekijänoikeusasioita näin paljoa. En, vaikka oon kirjoittanut ja julkaissut kuvia nettiin ja tähän blogiin jo yli 6 vuotta.

Valtaosan ajasta en jaksa välittää, en vaan jaksa. Olisi liian raskasta olla kokoajan huolissaan. Minkäs teet, kun tää kulttuuri on tällainen. Jotkut oikeesti elää siinä luulossa, että on okei vaan napsia netistä kuvia ja lisätä ne sivuilleen ilman mitään lähdelinkkiä.

Kerran vuosia sitten joku lukija ilmoittikin, että oli nähnyt jossain myynti-ilmoituksessa blogistani otetun sisustuskuvan. Silloin ajattelin lähinnä, että minkäs teet. Sitä on mahdotonta estää kokonaan, vaikka merkitsisikin kuviin oman vesileimansa. Enkä itsekään ole varma, mitä oikein pitäisi tehdä, jos joku niin toimii, eikä vastaa yhteydenottoihin.

Mutta nykyään, kun valokuvaamisen ja blogin ottaa niin sanotusti enemmän tosissaan, asia ei haihdu mielestä vain olan kohautuksella. Enkä toivoisi, että kukaan muukaan tekisi niin.

Olen itsekin oppinut tekijänoikeusasioista alkujaan kokemuksen kautta, enkä silleen ”järkevän kaukokatsoisesti etukäteen opetellen”.

Ei niistä oikein kukaan paasannut silloin, kun olin itse ala-asteen loppupuolella 2004-2005 ja alettiin pyöriä itsenäisesti netissä, omia ekoja kotisivuja sun muita järkäten. En tiedä, opetetaanko tekijänoikeuksista nykyään koulussa (toivon todella, että opetetaan), mutta silloin ei taidettu vielä kunnolla opettaa.

Mäkin olen nettimaailmaan kasvaessani tehnyt virheitä – ja oppinut niistä. Tullut pikkuhiljaa tarkemmaksi, että tekisin oikein. Ja tulos on se, että tänä päivänä olen mielummin liian tarkka, että käyttämäni materiaali on itse tuottamaani tai muutoin vapaasti käytettävissä, kuin välinpitämätön.

Tositilanteen edessä on turha väittää, että ”ei tiennyt”, kun jostain tulee lasku tai syyte väärinkäytöstä.

Lisäksi on muita ylenkatsovaa vakuutella itselleen tai muille, miten ”ei siitä ole haittaa” tai ”ei siitä kumminkaan mitään koidu”. Jos et itse kunnioita tekijänoikeuksia, on aika tekopyhää valittaa, jos joku muu sitten pölliikin sinun materiaaliasi. Tai vaikka et itse välittäisi, et voi kieltää muita välittämästä.

Kyseenalaistan myös muissa blogeissa käytetyt kuvat, jos niissä lukee netistä kopioitujen kuvien perässä vain tyyliin ”Lähde: Googlen kuvahaku/Pinterest/Weheartit”. Ne eivät ole pätevä lähdetieto.

Hämmästyttävän moni itseään sosiaalisen median ammattilaisena pitävä tekee tätä edelleen.

Ja kuvien lisäksi sama ulottuu myös muuhun. Jos teet youtube-videoita, kannattaa olla tarkka niiden käyttämiesi musiikkien kanssa. Muuten voi käydä niin, että ne vaivalla vääntämäsi pätkät joutuvat youtuben toimesta mykistetyiksi. (Harmi, ettei netistä luvattomasti kopioiduille kuville voi käydä samoin. Että katoaisivat, kun vaikka joku Googlen sensori tunnistaisi ne varastetuiksi.)

Mäkin etsin viime kuussa varmaan ainakin 12 tuntia tekemääni häävideoon sopivia taustamusiikkeja, jotka olivat tekijänoikeuslisenssiensä puolesta vapaasti käytettävissä ja julkaistavissa. Ihan vain, jotta asiakas pystyisi halutessaan julkaisemaan videon julkisesti. Budjetti ei sallinut sitä, että oltaisiin voitu maksaa johonkin biisiin yksittäinen käyttölisenssi.

Kuten monissa leffoissa eri asiayhteyksissä sanotaan, tekijänoikeusasioidenkin huomioiminen on asia, jossa ihmisten pitää tehdä päätös:

Valinta sen väliltä, mikä on helppoa, ja mikä oikein.

– – –

Tällaista mulla on lähiaikoina pyörinyt mielessä. Ei nyt ollut mitään kovin positiivista settiä, mutta sainpahan purettua ulos. Kuvatkin ovat vanhoja, kun uudemmissa oli liikaa hymyä.

Tuo Pinterest-asia häiritsee edelleen, kun sieltä ei vieläkään ole vastattu. Sitä ajatellessa tuntuu, kuin keuhkojen päälle olisi asetettu iso kivi. Harmittaa niin. Mutta jos siihen ei tule kohta jotain edistystä tai vastausta, luulen, että asia on pakko unohtaa. Turha hautoa jotain sellaista pahaa mieltä aiheuttavaa, mille ei voi mitään.

Onko sulla kokemusta mistään vastaavista asioista?
Miten olet itse oppinut tekijänoikeusasioista, ja mitä ne merkitsevät sinulle?