
Määrittele hyvä viikko
Joskus ei vaan tapahdu mitään maata mullistavaa, ja arki rullaa eteenpäin tasaisesti, sekä pienten mukavien kuin ikävien sattumusten ja olotilojen siivittämänä. Ajanhallintataitojen pyristellessä vielä joiltain
Joskus ei vaan tapahdu mitään maata mullistavaa, ja arki rullaa eteenpäin tasaisesti, sekä pienten mukavien kuin ikävien sattumusten ja olotilojen siivittämänä. Ajanhallintataitojen pyristellessä vielä joiltain
Marraskuu ei selkeesti ollut mikään kauhean inspiroiva kuukausi, se oli lähinnä suorittamista. Vaatteetkin valkkasi sen mukaan, mikä oli riittävän lämmintä, pehmeää ja joustavaa, että luennoista,
Mulla oli tiistaina työhaastattelu. Se meni luultavasti ihan hyvin, vaikka olisinhan mä varmaan voinut vähän paremminkin olla valmistautunut. Mutta kun ei oo tapana stressata tai
Piti keretä vielä eilen kirjoittamaan, mutta väsymys painoikin koko viikon edestä siinä määrin, että peiton alle sukeltaminen tuntui kaikkein miellyttävimmältä vaihtoehdolta. Edes Pukumiehiä (tai netflixissä
Sain viimein haettua Ikeasta tuon Expedit -hyllyn, jonka hankkiminen oli tähän asti vain venynyt ja venynyt, kun ei sinne Ikeaan koskaan tule ihan yksin lähdettyä.
Ei kavennusta, vaan lavennusta, tai levennystä, miten sen nyt sanoisi. En varmaan koskaan oo joutunut leventämään mitään vaatetta, vaan lähes aina toistepäin. Mutta tällä kertaa
Muutama löytö UFFista ja kirppikseltä. Projekti ”kotiutuminen” aloitettu. Haettiin maanantaina äitin kanssa avaimet ja siivottiin kämppää. Edellinen asukas oli suoriutunut loppusiivouksen vähän vain pintoja lääppäisemällä,
Tässä nyt luettelomaisesti kunnon tietopamaus, kuinka paljon meiltä upposi rahaa tuohon kolmen viikon interrail-reissuun. Interrail-passit: * Nuori (12-25-vuotias), 22 päivää, 2 lk. = 2 x
Tämän postauksen julkaisuaika on etukäteen ajastettu.Monissa paikoissa netissä ohjeistettiin, että reilaamaan kannattaa lähteä puolitäydellä rinkalla. Vaikka mä kuinka yritin, niin en mä osannut estää sitä
Arkkitehti, bloggaaja, valokuvaaja, kirjoittaja, käsityöharrastaja, kehittäjäpersoona. Yhteen elämään voi mahtua useita unelmia, innostuksen aiheita ja tavoitteita.
Tämä sivusto on kanava kaikelle sille luovalle energialle, joka yhden ihmisen on tarve saada ulos systeemistään.
All Rights Reserved © HELMI HYTTI – helmihytti.fi – Est. 2012 – Website design by Digitoimisto Katica