Expedit ja pullojen kivikoristelu-diy

hylly-projekti

Sain viimein haettua Ikeasta tuon Expedit -hyllyn, jonka hankkiminen oli tähän asti vain venynyt ja venynyt, kun ei sinne Ikeaan koskaan tule ihan yksin lähdettyä. Mulla oli kuitenkin Tampereen Ikeaan sellainen opiskelija-alennuskuponki, jolla tuon valkoisen Expediten sai vain kahdella kympillä (oikea hinta 35€), ja kun sille kerran sopivan paikankin kotoa keksin, niin parani hankkia mokoma aika pikaisesti: Ikea korvaa kyseisen mallin jollain uudella tässä keväällä, ja tyhjentää tällä hetkellä varastojaan. Nettisivuiltakaan ei enää pysty lunttaamaan, missä tavarataloissa tätä on jäljellä.

Onneksi saatiin tietää viime sunnuntaina Espoon Ikeassa vanhempien kanssa piipahtaessa, että Tampereella oli noita vielä noin 50 kappaletta jäljellä, niin sain viimein painuttua yksin sinne Ikeaan, etten jäisi kokonaan ilman. Ja nyt se on koottu ja paikoillaan, odottaa että täyttäisin sen lokerot kaikella enemmän ja vähemmän turhalla roinalla.

hylly-projekti
hylly-projekti

Tää sai nyt riittää tuosta Expeditestä, se on ihan nätti ja simppeli ja hintansa väärti, mutta ei siitä enempää jauhamista riitä. Jatketaan aihetta melkein samalla linjalla, muttei sitten kuitenkaan.

Oon säilönyt noita alla olevassa kuvassa näkyviä pulloja syksystä asti, ajatuksena muokata niistä jonkinlaiset maljakot, mutta vasta nyt tuon Expediten hankittuani pääsin toiminnassa sitä pelkkää ajatusta pidemmälle.

Yritin etsiä netistä inspiraatiota pullojen tuunaamiseen, mutta mitään oikeasti viehättävää ei osunut vastaan. Jotain glitteriä ja narua oli joissain käytetty, niitä harkitessa sitten muistin, että mun varastoista löytyy purkillinen Tiimarin kuolonkouristelumyynneistä ostettuja pikkukiviä. Mitenkä ne sopisivat tähän käyttötarkoitukseen?

pullo-koristelu
pullo-koristelu
pullo-koristelu

Maalasin aluksi pullot valkoisiksi, ihan vain että pohjaväri olisi edes suunnilleen sama, kun muuten toinen pullo olisi niin kovin vihreä. Liimatessa tein aluksi niin, että läträsin toisen puolen pulloa reippaalla määrällä liimaa, ja painoin sen sitten pikkukivillä täytettyyn lautaseen ja jäin odottamaan kuivumista. No eihän se liima imeydy siitä lasin pinnasta mihinkään (toisin kuin esimerkiksi puuta liimaillessa), jonka vuoksi kuivumisessa kestää ihan tuhottoman kauan.

Enhän mä tota tietenkään tajunnut ennen kuin tätä hommaa rupesin vääntämään, ihmettelin vain, miksei tuo ennen niin hyväksi todettu liima tunnu toimivan. Olin laittanut sitä ihan liikaa. Kuumaliima on parempi vaihtoehto niille, jotka haluavat edistyä nopemmin, siinä vain pitää varoa polttamasta näppejään ja sotkemasta joka paikkaa niihin ”liimahiuksiin”.

Toinen tuota ”liimalla valelu + pikkukivillä täytettyyn kulhoon upottaminen” -tapaa parempi vaihtoehto oli valella pullon yksi kylki liimalla (ei liian paksua kerrosta), ja ripotella niitä kiviä siihen päälle. Näin se liima pääsee myös vähän ilmavammin kuivumaan, kuin mitä siellä kivien joukossa piilossa. Kannattaa ripotellessa pitää siinä alla esimerkiksi jotain tarjotinta, etteivät ohi tipahtelevat kivet leviä ihan ympäriinsä. Ripottelutapa oli nopeampi, mutta edelleen hitaampi kuin tuo kuumaliimavaihtoehto. Toisaalta kuumaliiman käyttö on näistä kallein vaihtoehto, mikäli niitä kuumaliimaputkiloita ei satu omistamaan ihan määrättömästi. Niitä nimittäin kuluu, kun tuollaista laajaa pinta-alaa alkaa peittämään.

Kannattaa aina liiman kuivuttua koputella niitä pulloja, että niistä irtoavat ne kivet, jotka vain roikkuvat jäniksinä mukana eivätkä oikeasti liimaantuneet kiinni pulloon. Ja kannattaa muitaa, että kun sen liimaamisen hoitaa huolella, ei enää myöhemmin tarvitse huolehtia, että ne pikkukivet putoilisivat ympäriinsä. Tai no, onhan imuri keksitty.

pullo-koristelu

Nää mun pullot mitkä tässä näätte, ne eivät todellakaan ole vielä valmiit. Mulla ei riittänyt aika tehdä niitä loppuun, kun piti lähteä Espooseen perjantai-illan sijaan jo torstaiaamuna. Taktinen asettelu häivyttää vähän sitä tosiasiaa, että toisella puolella pulloja on vielä kivettömiä aukkoja, enkä viitsi tässä huijata esittämällä, että olisivat muka valmiita. Pyöreämpi pullo tarvitsee vielä täsmähoitoa, korkeammassa pullossa lähes koko toinen puoli on vielä vailla kiviä.

Idea kuitenkin varmaan selviää kaikille näistä kuvista, vai mitä? Mä ainakin pidän siitä, miltä nää sitten loppujen lopuksi tulevat näyttämään. Pullojen kukatkaan eivät jää ihan noin, mutta antavat osviittaa siitä, miten aattelin tuonne väriä tuoda. Mun koti on edelleen niin kovin valkoinen ja harmaa, kun seinillä ei ole vielä mitään ja lattia on sellainen kamala.

Ootteko te koskaan tuunailleet lasipulloja ynnä muita sellaisia? Jos ootte niin kertokaa toki, miten. 🙂

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

2 Responses

  1. Ihan älyttömän kivalta vaikuttaa tää sun blogi, ulkoasuun on selvästi panostettu, postaukset on kiinnostavia ja kuvat laadukkaita! Pakko selailla blogia ihan alkuun asti.. :3 ja tällainen tunne tulee mulle tosi harvoin.

    http://cowswings.blogspot.fi/

    1. Voi kiitos, ihana kuulla! 🙂 Ja oi ei, ei kannata ihan alkuun asti, se on ollut pitkä taival tää reilut kaks vuotta, mikä on pitänyt kulkea ennenku tää on tämmöseks asti kehittyny, että mitä kauemmaks taaksepäin selaa, sitä pahempaa settiä löytyy… 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *