Vuosi 2020 yhteenvetona: Yhdet häät, yhdet hautajaiset, yksi valmis diplomityö

Vuosi 2020 oli samalla aivan ihana, ja toisaalta ihan kamala.

Se tulee aina olemaan se vuosi, kun mentiin naimisiin ja juhlittiin meidän häitä.

Toisaalta se on meillä ja monelle muulle se vuosi, kun häiden järjestämisen kanssa sai jännittää lähes loppuun asti, voiko niitä ylipäätänsä järjestää vai ei. Oli onni, että kesälle sattui koronatilanteen suhteen suvantovaihe, joka mahdollisti juhlien järjestämisen. Jos me ei oltaisi voitu järjestää niitä silloin, en tiedä, olisiko niitä häitä vieläkään pidetty. Siis juhlia, naimisiin oltaisiin varmasti menty vaikka kahdestaan (ja oikeastaan, se virallinen osuus me hoidettiinkin pois alta ennen hääjuhlaa salaa kahdestaan).

Häät on aiheena jossain määrin pinnalla myös tänä vuonna, koska mulla on kunnia olla mun parhaan ystävän kaasona heidän tulevissa häissä. Siihen liittyy vaikka mitä kivaa järkkäämistä, ja tuntuu varsin luontevalta käsitellä aihetta täällä, kun teema on edelleen varsin lähellä omaa elämää. Meidän häissä oli ainakin muutamia tee-se-itse -juttuja, joista haluaisin kertoa.

Se on vuosi, jolloin valmistuin arkkitehdiksi.

Toisaalta se valmistuminen vaati ihan hirveästi töitä. Ylitöitä, lomatonta lomaa, pitkiä viikkoja ja itsensä äärimmilleen vetämistä. Se tuntuu edelleen tietynlaisena taustalla tuntuvana uupumuksena – palautumattomuutena, josta on vaikea päästä kokonaan yli. Vuotta 2020 leimaa mun muistoissa suorittaminen ja suoriutuminen. Se tekee sen, että tänä vuonna on osattava ottaa enemmän aikaa palautumiselle ja levolle. Yritettävä löytää aikaa levolle ja opeteltava tunnistamaan omat rajat. Löydettävä itsestään muutakin kuin rajattomasti venyvä ja jaksava suorittaja. Se saa vuoden 2020 tuntumaan edelleen tietynlaisena palautumattomuutena.

Siinä missä oon pääasiassa ollut onnekkaasti varsin terve, viime vuonna pidin tasan kaksi viikkoa sairaslomaa, joka nielurisaleikkaukseen kuului. Se osui kiinnostavasti samaan saumaan diplomityön palautuksen kanssa, mikä oli sekä hyvä että huono: toisaalta sain loppukirin, jonka aikana pystyi keskittymään vuoroin vain dipan tekoon tai nukkumiseen, mutta toisaalta se oli kivuliain deadline-viikko mitä oon kokenut. Särkylääkkeitä joka neljäs tunti ja superouto ruokavalio: vain mahdollisimman helposti nieltäviä ruokia kuten graavilohta ja viiliä, ja mehujäätä turruttamaan kipua. Olipa kokemus.

Mitä tulee valmistumiseen ja diplomityöhön, saatan kirjoittaa niistä tänne jonkin verran. Mutta muutoin arkkitehdin työ jää pääosin ulkopuolelle niistä aihepiireistä, joista tähän blogiin haluan kirjoittaa. Jos haluan kirjoittaa arkkitehtuurista, perustan sille aiheelle oman bloginsa. Tämä blogi saa siis olla rehellisesti ”irti” mun arkityöminästä.

Toisaalta valmistuminen jäi myös jotenkin todella valjuksi kokemuksiseksi. Kyllä, hirveä loppurutistus diplomityön saamiseksi valmiiksi, kamalasti säätöä ja stressiä. Ja sitten ei ollut mitään valmistumistilaisuutta, eikä voi pitää omia juhlia. No, ehkä joskus myöhemmin sitten. Minkäs teet. Valmistumiskuvia sen sijaan kävin ottamassa, koska tuntui, että sitä olisi ollut jotenkin tosi outoa lykätä, tai ottaa paljoa jälkeenpäin. Voin sanoa, että pakkassäässä ei-talvivaatteissa kuvaaminen on varsin hyinen kokemus.

Tuohon vuoteen mahtui myös yhden läheisen vanhuksen kuolema.

Siihen ei onneksi liittynyt draamaa tai koronaa, eikä hän kaiken tiedon mukaan joutunut kärsimään pitkään. Mutta nämä olivat ensimmäiset oman läheisen hautajaiset, jossa oon aikuisiällä ollut, ja jotenkin koko asiaa katsoi niin eri tavalla kuin lapsena.

Samalla mietin, miten erilaista olisi menettää joku nopeasti ja yllättäen. On vaikea edes ajatella, miten eri tavalla traagista ja vaikeaa se olisi, kuin mitä on tehdä vuosien ajan hiljaisia hyvästejä etenevästä muistisairaudesta kärsivien iäkkäiden, ja hitaasti tästä maailmasta etääntyvien sukulaisten kanssa. Muistisairaudet ovat vaikeita, sekä sille sairaalle että hänen läheisilleen, mutta tietyllä tapaa ne valmistelevat hiljaa kohti vääjäämätöntä.

Voisi sanoa, että vuonna 2020 kaikista pienistä kivoista asioista osasi iloita enemmän kuin ennen.

Työyhteisöä toisaalta arvostaa enemmän. Sen kautta on edes joitain sosiaalisia suhteita, joiden ylläpitäminen käy vaivattomasti töiden ohessa, ilman että se tarkoittaa lisäkuormitusta. Teamsin kautta järjestetyt etäafterworkit ovat tiukoimmissa eristäytymishetkissä olleet ihan pätevä baari-afterworkin korvike. Koska joskus ei tarvitse muuta kuin harhautuksen arjesta ja naurua, oli keinona sitten niin huonot jutut että ne menee jo hyvien puolelle, kämäset piirtopelit tai asuntojen myynti-ilmoituksien kiinnostavat sisustusratkaisut.

2020 oli isojen projektien päätökseen saamisen vuosi: ensin palasin Italian vaihdosta, sitten oli meidän ainejärjestön 50v-vuosijuhla, sitten häät, sitten diplomityö.

Tiivistettynä: 2020 oli mulle todella merkittävä vuosi.

Mulla ei ole hajuakaan, mitä 2021 tuo tullessaan. Oon optimistinen, mutta en uskalla odottaa liikoja.

Jonkinlaisia muutoksia on kuitenkin varmuudella luvassa, sekä elämässä että tämän sisällöntuotannon puolella. 2020 ei ollut kovin hyvä tai tehokas vuosi blogin kirjoittamisen suhteen, vaikka aiheita olisikin irronnut ja aiheideoita olisi riittänyt. Sen osalta 2021 tulee olemaan erilainen.

Mitä varovaisia (tai isompia) toiveita sinulle on vuodelle 2021?

Mä olen yrittänyt tehdä vuosikatsauksia tänne blogiin joka vuonna, ja paria viime vuotta lukuunottamatta se tavoite on pääpiirteittäin onnistunutkin. Näistä on jälkeenpäin aika kiinnostava vertailla eri vuosien tapahtumia, painopisteitä ja prioriteetteja. Kun aikaa kuluu, monet asiat näkee kaukaa hyvin eri tavalla, kuin silloin siinä hetkessä.

Jotenkin muuten rinnastan itselläni vuoden 2013 ja 2020 toisiinsa. 2020 oli täynnä kaikkea isoa, mutta 2013 oli todellista tykitystä: abikevät, pääsykokeet, interrail, omaan kotiin muutto, yliopiston alku… Hyvä jos ehti edes hengittää! Joten siinä mielessä 2020 oli jopa rauhallisempi: oli isoja etappeja, mutta väliin ei tullut (lue: ei voinut tulla, koska koronarajoitukset ja live-sosialisoitumisen minimoiminen) niin paljoa pienempää sälää ja ympäriinsä poukkoilua. Ehkä se oli näiden isojen juttujen keskellä tasapainottava tekijä, vaikka se sosiaalinen poukkoilu niin ihanaa normioloissa olisikin.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

4 Responses

  1. Nielurisaleikkauksesta olisi mielenkiintoista kuulla! Itsellä myös sellainen edessä ja kokemuksia kaipailisin! 🙂

    1. Moikka! En ole varma, kirjoitanko nielurisaleikkauksesta omaa postausta, mutta epäilen, että en. Ellen sitten jossain kohtaa kelaa läpi diplomityön vaiheita, joihin se kuuluu. 🙂

      Summaan kokemukseni sen sijaan tähän:

      – Leikkaus meni hyvin. Se tehtiin Valkeakosken päiväkirurgisella osastolla, jossa hoitajat oli tosi mukavia ja vointi heräämisen jälkeen oikein hyvä. Olin ekaa kertaa nukutettuna leikkauksessa, joten se jännitti etukäteen, mutta kaikki meni tosi hyvin.

      – Siitä 2 viikkoa sairaslomaa, ja ne 2 viikkoa olikin odotetusti täynnä niihin haavoihin ja parantumiseen liittyviä kipuja, mutta ei mitään leikkauskomplikaatioita. Kivut vaati mulla sen, että paria eri särkylääkettä piti vetää ainakin about 4 tunnin välein, ja jos väli meni pidemmäksi, niin sen kyllä huomasi. Se kivun taso aaltoili ihan lääkkeiden vaikutustason mukaan. Kokonaista yötä en ainakaan ekan viikon aikana saanut nukuttua, kun jossain vaiheessa kuitenkin heräsi kipuun ja piti ottaa särkylääkettä. Toisaalta mun unirytmi saikin olla mitä lystäsi, koska käytännössä joko tein dippaa tai nukuin, ja ihan sama oliko päivä tai yö. Jotkin lääkkeet myös väsyttivät oloa jonkin verran. Mutta voi sanoa, että normaaleihin deadline-viikkoihin verrattuna tällä kertaa nukuin enemmän kuin ikinä. 🙂 Se palautuspäivä oli ihan keskellä sitä 2 viikon sairaslomaa. Se leikkauksen ajankohta siis selvisi mulle vasta muutama viikko ennen koko palautuspäivää, joten päätin yrittää pysyä aikataulussa siitä huolimatta. Vähän hullua kyllä, olis lykkääntynyt koko valmistuminen, jos olo olis ollu vielä pahempi.

      – Syöminen oli aika huonoa ja vähäistä, mutta mulla sentään meni viili ja graavilohi alas, ne oli riittävän pehmeitä ja helppoja niellä pienissä paloissa, ja hyviä kylmänä/viileänä. Ja nesteet (käytännössä vaan kylmä vesi) meni alas vaikkei se helpointa ollutkaan. Olin kuullut etukäteen siitä, miten joku tuttu oli joutunut samasta leikkauksesta toipuessaan huonon syömisen/ juomisen takia tiputukseen sairaalaan, kun kroppa oli päässyt kuivumaan. Monet kai syö paljon jäätelöä, mutta makeaan kyllästyy. Tokan viikon lopussa pystyin syödä jo vähän normaalimmin kuin pelkkää graavilohta ja maustamatonta viiliä (jollekin olis voinut sopia viilin lisäks myös jugurtti, mutta mä en oikein välitä niistä). Ja sen 2 viikon sairasloman jälkeen olo oli jo normaalin puolella, mutta syöminen jonkin aikaa silti vähän varovaista, ja sellaista pehmeitä ruokia suosivaa.

      – Kamalinta oli se, miten se kipu säteili mulla korviin ja tuntui kurkkukivun sijaan niin sanotusti korvasärkynä. En osannut varautua siihen etukäteen, enkä osannut heti yhdistää sitä kipua siihen, että se johtui oikeasti niistä kurkun alueen kivuista. Jos vaikka särkylääkkeen vaikutus ehti lakata, niin uuden nielaiseminen oli tuskaa ja ns. ”sattui/vihloi korviin”, jolloin piti huitasta äkkiä kitaan se lääke ja imeskellä heti perään mehujäätä, joka helpotti kipua silloin kun sen lääkkeen vaikutusta joutui odottamaan. Tän kanssa oli useita sellaisia hetkiä, kun vaan istuin keittiön lattialla ja pitelin päätä käsien/jalkojen välissä (kai se on joku refleksi sille, kun korviin sattuu) ja söin mehujäätä… Kun se kylmä turrutti kipua kurkussa (minkä se teki onneksi aika nopeasti), myös korvien särkeminen helpotti.

      – Totesin Ingmanin Lipsi -mehujäät ehdottomasti parhaiksi ”särkylääkkeiksi” tähän, niitä sai siellä osastollakin. Vaikken yleensä päärynästä muuten kuin tuoreena hedelmänä, niin tässä se päärynämaku oli mun mielestä jostain syystä vielä parempi kuin vadelma, jotenkin raikkaampi. :–D

      – 4 kuukautta takana, ja voin omalta osaltani sanoa, että kivuista huolimatta se koettelemus kannatti.

      Tsemppiä sulle leikkaukseen ja toipumiseen! <3

      1. Oi kauhea kun muistui mieleen tuo korvakipu nielurisaleikkauksen jälkeen! Oma leikkaus sattui olemaan juuri ennen jouluaattoa. Sinänsä kiva että oli loma koulusta ja pääsin vanhempien luo ”hoitoon”. Aika hurja että olet jaksanu dippatyön viimeistellä siinä sairaslomalla. Mie jouduin jäämään osastolle yöksi kun oli järkyttävän huono olo ja oksensin leikkauksessa vatsalaukkuun menneen veren takia monta kertaa. Äiti oli ostanut kauppakassillisen mehujäitä ja mie söin ehkä3. Pikkuveli taisi syödä suurimman osan. Makea alkoi ällöttää todella nopeasti, jo osastolla saatu vadelmamehujää jäi syömättä. Viilis on helppoa nieltävää, mutta mulla teki mieli suolasta joten pureskelin nakkia todella hyvin että sai nieltyä.

  2. Hei, kiitos tosi paljon sun vastauksesta ja vinkeistä ! Helpotti mun jännitystä, en oo aiemmin kuullut kenenkään aikuisen käyneen sitä leikkausta läpi nii oon siks hermonnut kovasti. Kiitokset vielä, ja hyvää alkavaa kevättä! ☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *