Nyt on ollut vähän kaikenlaista meneillään, eikä suoraan sanottuna ole löytynyt aikaa kirjoittaa blogiin, vaikka useita otsikkoja ja kuvia onkin ollut valmiina.
Joulukuun yksi kohokohta oli itsenäisyyspäivä, jolloin pidettiin tunnelmallista itsenäisyyspäiväniltaa meidän suomalaisten tyttöjen kesken. Syötiin tavallisista riiseista onnistuneesti keitettyä riisipuuroa punaviinin kera, ja katsottiin linnanjuhlia Yle Areenasta, vaikka huono nettiyhteys saikin lähetyksen pätkimään ihan jatkuvasti.
Vajaa pari viikkoa sitten, 9.12. aamuyöllä, koin ekaa kertaa elämässäni maanjäristyksen.
Se oli kohtalaisen pieni, 4,8 magnitudia. Järistyksen episentrumi eli keskus oli Mugellon alueella, noin 30 kilometrin päässä, Firenzen keskustasta pohjoiseen, ja siellä oli joitain rakennuksia evakuoitu ja koulut kiinni seuraavana päivänä, ja sen sellaista. Henkilövahinkoja ei uutisten mukaan tullut.
Firenzen keskustassa järistys tuntui selkesti vain muutamia sekunteja, mutta tuntui kumminkin. Monet heräsivät yöllä sänkyjensä tärinään, ja mullakin tärisi koko parvisänky rakenteitaan myöten. Vaaraa ei lopulta ollut, koska pienen tärinän jälkeen järistys lakkasi, eikä alkanut pahentua. Mutta kyllä siinä adrenaliinit aika tehokkaasti nousi.
Onneksi osa kavereistakin heräsi järistykseen, jotta asiasta sai saman tien keskusteltua.
Italian uutisten ilmestymisnopeus oli yllättävän hidasta, ja ylipäätänsä tietojen löytäminen siitä, missä on järissyt ja miten kovaa, oli ilmeisen hankalaa.
Alkupuoli joulukuusta oli mulla tosi epämotivoitunut, mutta viimeisinä parina viikkona olin kiitettävän tehokas opiskelujen kanssa. Tosin diplomityötä enemmän on edistynyt yksi arkkitehtuurin historian Rooma-aiheinen kirjoitustyö, joka on roikkunut keskeneräisenä viime vuoden syksyltä, ja jonka ajattelin tehdä nopeasti pois alta. Joopa joo. Kuusi sivua tekstiä on jo kasassa, mutta valmista ei todellakaan ole. Ehkä kuitenkin keskityn ensin kunnolla siihen dippaan…
Tässä on kuitenkin tullut tutustuttua myös italialaisiin (tai ainakin firenzeläisiin) kirjastoihin, joita on ripoteltu ympäri keskustaa.
Oon käytännössä oppinut niistä neljä asiaa:
1. Joihinkin kirjastoihin voi kävellä suoraan sisään. Mutta joihinkin ei pääse ollenkaan sisään ilman jonkinlaista sisäänpääsykorttia, tai vähintään omaa korttihakemusta ja passin pantiksi jättämisestä saatua väliaikaista korttia.
Valtaosa mun tapaamasta kirjastohenkilökunnasta ei ole puhunut englantia, joten siinä on saanut itsekin vähän änkyttää italiaa, kun on tota korttiasiaa ihmetellyt ja kysynyt apua lainaamisessa sun muussa. Toisaalta hankalaa, toisaalta tosi hyvä. Tällä turistipainotteisella alueella lähes kaikki osaavat englantia ja puhuvat mulle englantia (siitä huolimatta, vaikka yrittäisin aloittaa puhumisen italiaksi), joten italiaa on tullut käytettyä arjessa paljon vähemmän, kuin etukäteen ajattelin.
2. Yhden lainaamani kirjan laina-aika on kuukausi, mutta toisen olikin alle vuorokausi: sen piti olla palautettuna seuraavana aamuna kello kymmeneen mennessä.
Ihan niinkuin joku muka olisi heti ollut haluamassa just sen saman, pölyisen 700-sivuisen tiiliskiven, ettei sitä siksi voinut lainata pois edes viikoksi.
Onneksi löysin hyvän kännykkään ladattavan skannausohjelman (Adobe Scan), jonka kanssa määrätietoisesi kolusin koko kirjan läpi, ja skannasin sen pdf-tiedostoiksi. Skannatut sivut ovat automaattisen tekstin tunnistuksen jälkeen käytännössä tekstitiedostoja pelkkien valokuvien sijaan. Kuudesta kahdeksaan tuntia siihen meni, mutta ainakin tuli käytettyä se lyhyt laina-aika tehokkaasti.
Hyvä puoli: Nyt koko kirja on mulla e-kirjana, josta pystyy hakemaan hakusanoilla just niitä asioita, mitä etsin.
Huono puoli: Mä vihaan pitkien kuvattomien tekstien lukemista tietokoneen näytöltä.
3. Suurin osa kirjastoista on menee kiinni seitsemältä illalla, mutta yksi ihana, kattoterassilla ja Duomo-näkymällä varustettu Oblate on parhaimmillaan auki lähes puoleen yöhön.
Siis ihan täydellistä mun kaltaiselle hitaasti käynnistyvälle ja iltaa kohden vauhtiin pääsevällä ihmiselle. Nyt joulukuussa lukusali on kyllä jatkuvasti ihan täynnä, kun italialaisilla on tenttikausi meneillään.
Roope saapui tällä viikolla mun luokse viettämään joulua ja uutta vuotta.
Joulusta tulee luonnollisesti hyvin erilainen kuin yleensä. Ollaan myös suunniteltu välipäiville pientä reissua Napoliin, jos vaan nyt saataisiin päätettyä esimerkiksi majoituspaikka. Aluksi suunnittelin mielessäni vähän monipuolisempaa kierrosta – mua kiinnostaisi Napolin lisäksi Pompei, Vesuvius-tulivuori ja läheiset rannikkokaupungit ja -kylät kuten Positano ja Amalfi. Mutta koska ollaan maksimissaan kolme yötä, päätettiin karsia vähän loppupäästä: Napolin nähtävyydet ja Pompei saavat nyt tällä kertaa riittää. Napoli on tosi erilainen Firenzeen verrattuna, sen jotenkin tuntee jo nyt.
Tänään Italiassa on puhaltanut sellaiset myrskytuulet, että Sienan lähellä on joku autotie romahtanut jokeen, ja lähes Firenzessä peruttiin tänään lähes kaikki lennot.
Oon ollut tilanteesta kohtalaisen ajan tasalla, koska lentodraama aiheutti paljon päänvaivaa mun jouluksi kotiin Suomeen pyrkiville vaihtarikavereille. Yksi pääsi lopulta matkaan Pisan kentältä, toinen ilmeisesti ihan Firenzestä, ja kolmas vietiin Bolognaan odottamaan lähtöä huomiseksi. Niin sekavaa säätöä vaikutti olevan, että vaikea ymmärtää – mutta tää lieneekin taas luokkaa ”koska Italia”…
Kun tänään ulkona kävellessä kuljettiin Arno-joen yli, virtaus oli siinäkin huomattavasti voimakkaampi kuin yleensä. Veden pinta oli selkeästi normaalia ylempänä, ja siellä seassa oli vaikka mitä isoja oksia ja maa-ainesta. Mistä lie kulkeutunut.
Toivottavasti nämä säät vähän rauhoittuisivat. Olisi ihan mukavaa, jos jouluun ei osuisi mitään katastrofeja, ja että Roopenkin paluumatka sujuisi ilman ongelmia… Ei enempää maanjäristyksiä ja myrskyjä, jooko.