Onnellinen

Meidän joulu oli rauhallinen ja herkullinen. Vaikka koko aattoa ei vietettykään mun perheen tykö, ilta Roopen porukoiden luona sujui mukavasti. Ja kun myöhemmin palailtiin mun porukoille, siellä sattui olemaan vielä lahjojenjako meneillään, ja ehdittiin sitten osallistumaan kahteen jouluiltaan. Oon tosi iloinen mun lahjoista, paljon iloisempi kuin joskus joinain lapsuuden jouluina. Sain tavaroita, joille oikeasti on käyttöä. Kaikille. En oikein tiedä, miksi musta tuntuu, että olisi jotenkin sopimatonta, jos nyt täällä selostaisin ihan kaikesta mitä sain lahjaksi. Olisiko se? Enhän mä missään kerskumismielessä kumminkaan meinaisi, ja moni muukin kertoo saamistaan lahjoista samaan tapaan kuin tekemistään ostoksista. Eikä kai muutaman tavaran kertominen ole kuitenkaan sama asia, kuin jos joku selostaisi kuinka paljon rahaa sai lahjaksi. Se on mun mielestä hölmöä.

Oli miten oli, mä vaan tunnen oloni jotenkin niin onnelliseksi tällä hetkellä. Lahjat eivät todellakaan ole se suurin syy, mutta mä arvostan sitä, että ne ovat tarpeellisia ja niissä on ajatusta. Kuten äidin antamat villasukat, sillä kävelin juuri sopivasti ne viime jouluna saamani sukat puhki. Tai mun parhaalta kaverilta muun muassa mun ensimmäinen oma piparimuotti, semmoinen suloinen pikku Myy. ❤ Ja Roopelta Fiskarsin keittiöveitsiä niiden Ikea-kurjimusten tilalle, jotka eivät uponneet edes Lidlin ciabattaan, vaikka kuinka väännettiin. Suurimpana pieni uusi imuri, sen vanhan kamalan möhköfantin tilalle. Ehkä mä nyt voisin jopa imuroida useamminkin kuin kerran puolessa vuodessa! Tuo oli ainoa asia, jota uskalsin ääneen toivoa, kun kysyttiin.

Olihan noita joitain muitakin lahjoja, ja meidän kuusen alusen lahjakasa olikin muhkea, kun siihen oli lastattu jopa yhdeksän ihmisen lahjat (plus yhden kissan ryökäleen, joka teki kiusaa koko joulun). Niiden mun saamien lahjojen lisäksi oon tosi iloinen niistä vastaanotoista, jotka ne mun antamat lahjat saivat. Äiti ainakin silminnähden ihastui pipoonsa, vaikka se selvästi kaipaisi vielä jonkun tuulensuojavuoren korvien kohdalle, torjumaan paremmin noita paukkupakkasia. Ja pikkuveljeltäkin irtosi lahjanantajalle tyydyttävän voimakas reaktio lopulta siinä vaiheessa, kun hänelle sitten viimein selvisi, että se laukku onkin mun tekemä, eikä kaupasta ostettu, haha!

Tämän viikon maanantaiaamuna ei olisi vielä voinut arvata, että sitä lunta tulikin jouluksi montakyt senttiä – tai ei arvannut ainakaan mun kotitöitä välttelevä pikkuveli, joka uhosi jo tekevänsä loppuvuoden lumityöt, kun ajatteli maan jäävän mustaksi. Joulupäivänä käytiin haudoilla hytisemässä tiukassa pakkasessa, joka Espooseenkin viimein rantautui kaiken sen lumimäärän jälkeen. Pimeässä loistava kynttilämeri valkoisen lumimaton päällä, se on ihan tajuttoman kaunis näky. En kehdannut kuvata, mutta se on painunut elävästi mieleen.

Joulupäivänä istuttiin myös perinteiseen tapaan isovanhempien pöydän ympärille, rääppijäismeiningillä joulusafkojen ääreen. Mä pidän jouluruuista, savukalasta ja kraavista, mädistä smetanan kanssa, kinkusta ja perunalaatikosta… Ja olin ihan ihastunut meidän joulukuuseen, se tosiaan oli muhkein kuusi mikä meillä on ikinä ollut, ja se kyllä oli aika positiivinen yllätys tommoselta Bauhausin parin kympin kuuselta, joita myytiin valmiiksi sukkiin tungettuina.

Miten teidän joulunne menivät? Meillä edellisestä näinkin perinteisestä joulusta on jo ainakin kolme vuotta aikaa. Viime jouluna mun muu perhe oli Teneriffalla, sitä ennen oltiin siellä koko perhe, enkä mä edes muista, millainen meidän joulu oli sitä edeltäneenä vuonna! Mä olin silloin lukion ekalla, seurusteluakin takana vasta puoli vuotta, ja elin sitä teineintä teini-ikääni. Niin kamalan moni asia on muuttunut sitten niiden aikojen, onneksi lähinnä parempaan suuntaan.

Vaikka jouluissa ei enää tunnekaan ihan sitä samanlaista taikaa kuin lapsena, oli tässä joulussa paljon enemmän sellaista tunnelmaa ja rauhaa, jota en moniin vuosiin ole tuntenut. Ja ehkä ylipäätänsä tää rauhallisuus ja lepo korostuu kaiken sen työn, kiireen ja ahertamisen jälkeen, ja saa mun olon jotenkin niin onnelliseksi. Muutama päivä niin, ettei tarvitse miettiä, suunnitella tai tehdä mitään, ei ole pakko.

Olisin voinut pitää hiljaiseloa ensi viikkoon, mutta tuntui sopivalta hoitaa kaikki jouluhöpötykset, fiilistelyhehkutukset ja kuvat pois alta, että seuraavaksi voi sitten keskittyä muihin asioihin. Joihinkin kommentteihin en vielä ole ennättänyt vastata – mä nautin nyt näistä parista yhteisestä vapaapäivästä, mitä meillä on jäljellä ennen Roopen paluuta kasarmille, ja tänään läksitään vielä katsomaan viimeisintä Hobitti-leffaa. Rauhallista viikonloppua kaikille!