Pienet lahjat voivat olla haaste.
Kun paketoi vaikkapa jotain korua, käy helposti niin, että paketissa on enemmän teippiä ja paperia kuin itse koko lahjaa, ja pienikin kortti näyttää ihan julisteelta sen pakettikikkareen rinnalla. Isoissa paketeissa on paljon enemmän pinta-alaa ja tilaa käyttää kekseliäisyyttä, jotta paketeista ei joka joulu tulisi ihan samankaltaisia, ja ettei niistä näkisi tai tuntisi päältäpäin, mitä paketti oikein kätkee sisälleen.
Keräsin tähän luukkuun kolme vaihtoehtoista ideaa, miten pienen lahjan, kuten vaikkapa korun, voisi paketoida.
1. Korupähkinä
Jos lahjana on vaikkapa ohutketjuinen kaulakoru tai nappikorvakorut, hauska ja tavallisesta korurasiasta poikkeava tapa on asettaa koru vaikkapa pähkinän sisään. Tämä on kätevä keino varsinkin silloin, kun kyseessä on joku sellainen koru, jonka on tehnyt itse tai jonka mukana ei ostettaessa tullut valmista korurasiaa. Kuten kun mulla nuo korvakorut olivat vain pahviläpyskän sisässä, halusin niille saada jotkin ”kovemmat kuoret”.
Saksanpähkinä on varmaan kooltaan paras pähkinä tätä käyttötarkoitus varten.
Niitä voi ostaa yksittäisinä kappaleina esimerkiksi Punnitse ja säästä -kaupasta, mutta mä ainakin otin muutaman ylimääräisen kappaleen, ihan varmuuden vuoksi, jos se pähkinän avaaminen ei olisikaan sujunut ongelmitta.
Avasin pähkinän runnomalla sitä pippuririsottimella (koska se oli semmonen kätevä munanmuotoinen ja metallinen), ja kaivoin ne aivojen näköiset pähkinäsisukset sieltä ulos (mun lempparipähkinää, nam).
Pähkinän sisäpuolen kuorrutin keltaisella glitterimönjätahnalla pensselin avulla.
Kimallusta ei oikein valokuvin pystynyt esittämään, mutta tosiasiassa sisäpuoli on tosi kimalteleva.
Valitsin kansi- ja pohjapuolen roolit sen mukaan, kummin päin pähkinä pysyi tukevammin pystyssä ilman tukea. Pohjapuolelle leikkasin sopivan kokoisen kartonkipalan, johon tein neulalla pienet reiät, että sain siihen korvakorut kiinni. Jätin tähän korupohjaan ns. hännän, jonka ”kiharsin” jäämään sinne paperpohjan ja pähkinän pohjakuoren väliin. Tämä siksi, ettei korupohja uppoaisi turhan syvälle, vaikka se pysyi kyllä muutenkin aika tukevasti paikoillaan, kun jäi näppärästi kiinni pähkinän poimuihin.
Pähkinän kuoret loksahtivat yhteenliitettyinä kohdalleen kuin palapelin palaset, eivätkä liukuneet sivusuunnassa irti toisistaan.
En sulkenut pähkinää muuten kuin nauhalla, jonka sisään olin pujottanut ohutta rautalankaa, että rusetti pysyisi pystyssä.
Pähkinän voi antaa sellaisenaan tai muiden pähkinöiden joukossa, miten nyt vain keksiikään.
Paitsi jos lahjan saaja on kovin allerginen pähkinöille, niin sitten kehoitan kyllä harkitsemaan pariin otteeseen, ennen kuin valitsee juuri tämän paketointivaihtoehdon!
2. Rasia vessapaperirullan hylsystä
Tämän rasian tekoon ei tarvita saksia, vaan wc-rullan hylsy painetaan ensin veneen malliseksi (vai miksikä sitä oikein kutsutaankaan, kun ei se soikiokaan ole, kun on terävät reunat), ja sen päiden reunat yksinkertaisesti taitetaan sisäänpäin.
Sen jälkeen paketin voi päällystää lahjapaperilla, maalata, tai muuten koristella miten tahansa parhaaksi näkee.
Mä tungin tuohon omaani kokeilumielessä vähän kaikenlaisia elementtejä: kuviopaperia, aaltopahvia, jouluteippiä ja paperinarua. Liitoskohdista sai siistit paperiliiman avulla.
Tällaiseen pahvirasiaan voi mahtua sisään myös valmis, pieni korurasia, jos sen sattuu haluamaan vähän suurempaan ja jossain määrin ennalta-arvaamattomampaan pakettiin.
3. Huijauslaatikko
Tässä ideassa pyritään vähän puijaamaan lahjan saajaa pakkaamalla pieni lahja tarpeettoman suureen pakettiin.
Lahjan lisäksi samassa laatikossa voi olla muutakin täytettä hämäykseksi, ja sen ulkokuori voi antaa ymmärtää että lahja on jokin ihan muu (jos kyseessä on siis jonkin muun tuotteen alkuperäinen laatikko). Näiden lisäksi myös lahjan paketoiminen voi olla paljon mielenkiintoisempaa, kun vertaa vaikkapa ison lahjan paketointia ohuen lättänän lahjakortin paketointiin.
Ei ne kirjekuoret vaan ole yhtä viehättäviä tai edes näytä niin hyvältä lahjakasassa, kuin klassiset kulmikkaat laatikot!
Tässä mun versiossa pakkasin pienen korurasian Kiss-Kiss-karkkien metallilaatikkoon – se on muutenkin tosi nätti rasia, joten siitä korun lisäksi saajalleen iloa.
Täytteeksi laitoin harsokangasta, joka on alkujaan peräisin mun vanhojentanssimekosta kolmen vuoden takaa (huvittavaa, tää kertonee aika paljon mun hamstraustaipumuksista), kun lyhennettiin sen helmaa kymmenisen senttiä. Siinä helmassa oli päällekäin monta kerrosta ohutta harsoa, ja ne harsosiivut mulla olivat säilyneet omassa pussissaan kangastilkkujen joukossa odottamassa hetkeä, että niille olisi käyttöä. Ja tulihan sitä käyttöä nyt sitten viimeinkin!
Tungin harsoa laatikon sisään niin paljon, ettei rasialla ollut mahdollisuuksia kolista reunoihin, vaikka pakettia ravistelisi.
Sen jälkeen paketoin sen koristepapereilla ja paperinauhalla, joskaan en liian jouluisesti, koska tämä ei ole menossa joululahjaksi.
Mulla on tällaisesta paketista omakohtaista kokemusta jostain lapsuuteni/varhaisnuoruuteni joulusta, kun isovanhemmilta saadusta paketista lahjapapereiden alta paljastui ”jouluvalopaketti”.
Olin vähän ymmälläni, mutta toisaalta innoissani, että jee, omat jouluvalot! Muut siinä sitten naureskelivat, että katoppa sinne sisään, ja niin sieltä sisältä sitten paljastuikin jokin lahjakortti.
Se lahjakortti lienikin varmaan joku mun mielikuvituksettomista lahjatoiveista, mutta kyllä mä taisin silti vähän pettyä, kun ei tullutkaan niitä jouluvaloja (joita en siis ollut edes alunperin toivonut). 😀
Eli sen huijauslaatikon kannattaa olla jokin sellainen, joka ei tuota saajalleen pettymystä, kun sisältö onkin ihan eri, kuin mitä se päällepäin antaa ymmärtää!
Sellaista siis tällä kertaa. Tuleeko teille mieleen jotain muita ideoita pienien lahjojen paketoimiseen? Palkintokorut mä oon paketoinut vaan nätteihin paperipusseihin, ne ovat olleet sopivan kevyt vaihtoehto noin niinkuin postitusta ajatellen. 🙂
6 Responses
tosi kivoja ideoita 🙂 varsinki toi pähkinä on tosi hauska 😀
Kiitti! Joo se on kyllä munki lemppari! 😀
Hei vähänkö kiva idea tuo pähkinäpaketti! Ehdottomasti menee kokeiluun seuraavalla kerralla kun mietin miten pienen lahjan voisi paketoida!
Ja heh, oon joskus toteuttanu ton ''pieni lahja isossa paketissa'' sillä tavalla, että kierittäny pienen lahjan moooonen sanomalehtikerroksen alle ja laittanu joka väliin paljon teippiä totta kai, että lahjan saajalla on varmaan menny hermot pakettia aukaistessaan 😀 Oon ehkä vähän ilkee xd
Kiva kuulla! Haha joo toi lahjan upottaminen tuhottoman suureen paperi- ja teippimäärän sisuksiin toimii myös, mutta siinä voi tosiaan olla vähän enemmän hermot koetuksella, kuin jos kyse on "vain" liian isosta laatikosta. 😀
Ihania ideoita, varsinkin tuo pähkinä! Itse olen tehnyt koruille paperipusseja (just eilen tein postauksenki siitä heh) ja ne on kans ihan käteviä :–D
Ihan loistava postaus!! 🙂