Joulukuu on harmaata ja pimeää aikaa. Aurinko ei pahemmin vieraile ja kun lumikaan ei vielä ole satanut jäädäkseen, tuntuu kuin eläisi jossain mustassa aukossa. Ja vaikka sitä luntakin olisi, niin mä ainakin oon niin huono lähtemään itsekseni ulos kylmään maailmaan pois kodin lämpimien vällyjen alta. Joten se siitä. Mun mielestä pimeyden keskellä on parasta uppoutua muihin maailmoihin, kahlata kirjoja, valaista kämppä hämärän tunnelmallisesti kattolamppujen loimotuksen sijaan ja lipittää lämpimiä juomia. Tai kokista.
Niitä tunnelmia nämä kuvat yrittävät ilmentää. Näkyykö se? Hyvä kirja, herkullinen juoma, pehmeä nurkka sohvan reunassa. Jos se kirja on todella hyvä, kaiken muun voi vähäksi aikaa unohtaa, kun uppoaa sinne kirjan maailmoihin.
Tiiän että tuossa voisi kulua lukemattomia tunteja ihan huomaamatta, mutta tässä vaiheessa mun pitäisi vielä jaksaa olla nenä kiinni tenttimateriaaleissa, että selviäisi vielä noista viimeisistä rutistuksista ennen sitä ansaittua lomaa. Tosin sallittakoon nytkin jo edes lyhyet rennot hetket. Kohta niistäkin saa sitten nauttia vähän paremmalla omatunnolla.
Tätä hetkeä olivat mun kanssa rakentamassa objektiivimuki, pieni lukulamppu, sekä raaputettava maailmankartta, jotka sain yhteistyön merkeissä Coolstuffilta, kun syksyllä tiedustelin heidän kiinnostuksestaan jouluaiheiseen yhteistyöhön.
En vielä oikein osannut päättää, millä periaatteella lähtisin tuota karttaa raaputtamaan. Että raaputtaisinko kokonaan puhtaiksi ne maat, joissa oon vähintään piipahtanut, vai pelkästään nimenomaan niiden kaupunkien kohdilta, joissa on käynyt.
En tiedä kuinka monelle teistä Coolstuff on tuttu, mutta mä tutustuin siihen jo pari vuotta takaperin, kun tilasin sieltä parit joululahjat meidän perheen ”vaikeimmille tapauksille”, eli noille miespuoleisille lahjomiskohteille. Kyseessä on siis monipuolinen verkkokauppa, täynnä hauskoja käyttö- ja koriste-esineitä ihan laidasta laitaan – toisin sanoen aikamoinen mielenkiintoisten lahjaideoiden mekka, etten sanoisi. Oon mä joskus selaillut sitä ihan ajankuluksenikin: se on vähän niinkuin pyörisi Tigerissa ilman mitään oikeaa ostosuunnitelmaa, eli tosi paljon kaikkea houkuttelevaa, joista tietää, ettei niitä juuri nyt välttämättä tarvitsisi, mutta silti ne haluaisi itselleen – jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Arvon yhdessä Coolstuffin kanssa yhden 50€ -lahjakortin heidän verkkokauppaansa! Sillä saisikin jo vaikka mitä, kun hintatasokaan ei ole liian pilvissä. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen oman sähköpostiosoitteensa, ja halutessaan vaikkapa mihin lahjakortin käyttäisit: ostaisitko sillä jollekin joululahjan, vai jotain mukavaa itsellesi?
Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan asti, ja voittaja julkaistaan ensi viikon alussa.
Tasapuolisesti arpaonnea kaikille!
Arvonta on päättynyt ja voittaja julkaistu!
76 Responses
Miehelle ostasin tuolta lahjan!
ida.lahtinen@student.diak.fi
ostaisin varmaankin isälleni jonkin kivan lahjan, koska hänelle on aina vaikein löytää sopiva 😀
olivia.syrja@gmail.com
Mahtavaa!
kiltsi at hotmail.com
Ostaisin tuon 5 kilon Nutella-purkin! Ja ihan vaan itelleni. Hahah
jennakatariina1995@hotmail.com
Ihana arvonta 🙂 Lahjakortin käyttäisin varmastikkin poikaystävän tulevaa synttärilahjaa varten!
jannssku@hotmail.com
Joululahjoihin taitaisi mennä 🙂
ilokseni@gmail.com
Itselleni varmasti ostaisin kylpytakin.
klaara49@luukku.com
Uu Coolstuff on ihan mahtava verkkokauppa! 😀 Jos ton lahjakortin saisin ni olis kyllä ihan pakko valita jotain itellekin, mutta kavereihin mä suurimman osan lahjakortista käyttäisin.
revontulipalo@hotmail.com
Ostaisin joululahjoja, kun edelleen parille tyypille pitäisi keksiä paketin täytettä :3
modernmyth@hotmail.fi
Mukana arvonnassa!
Ostaisin varmaan lahjoja 🙂
voilooa@gmail.com
Mä varmaan ostaisin Petrukselle ja / isälle jotain, ehkäpä itsellekin:p janinarosaj@outlook.com
pikachuuu-@hotmail.com
Mukana, joululahjahankintoihin käyttäisin.
eeva22@hotmail.com
adavirnes@gmail.com, ja joululahjoja sillä hankkisin 🙂
Oi vitsit, poikaystävälle ostaisin joululahjan! 🙂
anskuujou@gmail.com
hiisukas(at)gmail.com
Mukana arvonnassa 🙂 Valikoimaan tutustun sitten kaikessa rauhassa, jos onnetar on suosiollinen 🙂
netteri@gmail.com
Jotain mukavaa itselle 😀
millal@luukku.com
Mukana! Joululahjoihin menisi. 🙂
sopeutuja(at)hotmail.com
Mukaan arvontaan! Muille on jo melkein lahjat ostettu, joten taitaisin hemmotella itseani. Esim. Lukulamppu Tim ja Pikkuleipäleimasin olisi kivat.
minnapo1(at)gmail.com
Mulla on kanssa tollanen samanlainen kartta, ja mietin itekkin aluksi et millä systeemillä aion maat raaputtaa. Päädyin lopulta siihen että raaputan koko maan, ja koitan löytää korkkitaulua kartan pohjalle, niin saan käydyt kaupungit merkattua nuppineuloilla!
veljelle ostaisin kivaa joululahjaksi 🙂 anni.vuola@gmail.com
Mukana! 🙂 Pitäis tosiaan noille miespuolisille saada hankittua jotakin lahjaa.. 😀 essi_94@hotmail.com
Joululahjaa kanssa oman perheen "vaikeelle tapaukselle" (lahjojen suhteen, ei muuten :D). Pikkuveli onkin jo niin iso että oon aivan pihalla mitä sille keksis lahjaks.
aliisa.salonen@me.com
Ostaisin omille perheenjäsenilleni sellaisia lahjoja joita ei muuten tulisi hankittua.