Sain kuin sainkin sen valmiiksi. Tosta tuli lyhyempi ja töksähtelevämpi video kuin keväällä, mutta
toivottavasti sitä kestää katsoa. Kauheita ongelmia löytää joku sopiva taustabiisi, kun mikään ei meinannut mitenkään sopia. Sisältönä sekaisin viime
viikkojen juttuja ja myday-tyyppisiä pätkiä, sekä vilausta mun tän
hetkisestä hitaasti etenevästä diy-projektista.
Eilen (tiistaina) oli yhden salaseuran järkkäämät bileet, joihin liittyi futista, ruokaa, juomaa, uima-allas ja saunomista. Oli älyttömän hauskaa, mutta tajusin lähteä kotiin siinä vaiheessa kun oli vielä tajunnanrippeitä jäljellä, ja tänään heräsin hyvissä voimissa uuteen aamuun… Siinä missä muut vannoo ”tänään otan vähän iisimmin” ja heräävät silti bileiden jälkeen ties mistä jatkojenjatkojen jatkopaikasta, mä yritän toisinpäin ”tänään jaksan loppuun asti” ja silti löydän itteni omasta sängystä nukkumasta jo siinä vaiheessa, kun muut ovat vasta pääsemässä vauhtiin. Toisaalta pelkään jääväni tälleen paitsi kaikesta hauskasta, toisaalta en halua menettää kaikkea kontrollia. Ja toisaalta kroppa ja pää kiittää, kun ei pahemmin tuu kapula-aamuja. Vaikka nyt oon kyllä muutaman päivän aika kipeenä, kun se jalkapallon perässä sinkoilu pisti tällasen epäliikkujan lihakset aika koville.
Mutta tänään oli vapaapäivä, ja sain tehtyä kaikkea muuta paitsi koulujuttuja. Siirryn niihin nyt kun tää homma on pulkassa. Vaikka nyt jo aamuyön puolella ollaankin.
Saa heittää kommenttia tai vaikka omia kuulumisia, tiiän että täällä on viime viikkoina ollut vähän hiljasempaa, mutta mä ainakin oon vielä olemassa, entä te? Ja huomenna on yks nelisen tuntia kestävä kritiikki, ja kommentit vois piristää mua sen jälkeen kun mun työ on tullu lytätyks. Siis se työ jota en oo vielä edes aloittanu. Hups.
6 Responses
Näitä videoita lisää!
Ihana video! Musta on ainakin ymmärrettävää jos opiskelutouhujen keskeltä ei saa aluks koko ajan postauksia kasaan. 🙂 Kyllä se rytmi sitten pian löytynee
Toi video on aivan mahtava! Tuli jotenkin tosi hyvä fiilis ku katto sitä. 😉
Anonyymi 7.42: Toki. 😀
Helli Pippanen: Kiitti! No hyvä että sen voi ymmärtää. 🙂 Mäki uskon.
Anonyymi 18.02: Kiitos, ihana kuulla ♥
Ihana t: Henri (veli)
Henri: Ite oot söppänä ♥