Syksy tulee plopsahdellen ja liukuen keskelle kesän vihreää.
Elämän pieniä iloja on, kuinka taivas hurmaa aina vain uudelleen.
Arkkitehtuurin historian kurssi kierrättää meitä ympäri Tamperetta, takana tähän asti Näsilinna ja Pajasaari.
Megazoneturnaus yhdessä koulun pommisuojista, oltiin skabassa mukana jatkamassa väitteen ”arkkarit ei koskaan käy missään” vääräksi todistamista.
Pari opiskelijan budjettiin sopivaa epäedustavaa ruokalajia, makaroonilaatikko ja ”puolukkapuuro” (=tavallisen kaurapuuron sekaan heitetty tädin poimimia puolukoita).
Taivaan ja tietokoneen näytön tuijottelua.
Nukuin 12 tunnin yöunet, liekö sitten univelkojen maksamista vai valmistautumista ensi viikon univajeisiin. Iltamenoja on paljon, samoin aikaisia aamuherätyksiä. Päivät on täynnä tai täyttyvät aina tuntien valuessa ohitse. Viikonloput kuluvat nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, kun käytän sen siihen, että ajelen Espooseen viettämään aikani perheenjäsenten ja oman kullan kanssa.
Ensi viikolla on joka päivälle tekemistä ja tapahtumaa, tuntuu vähän oudolta olla kokoajan menossa. Huomaa että miten pahasti kotihiiriydyin lukiovuosien aikana. Nyt on äkkiä kokoajan elämää ja ihmisiä. Milloin mulla on viimeksi ollut näin vähän pelkkää tylsää olemista? Kun viimeaikoina se tylsä oleminenkin on käytetty tehokkaasti päikkäreihin ja muuhun rentoutumiseen. Täytyy takoa kun rauta on kuuma, vaikka sitä rautaa nyt onkin enemmän taottavaksi kuin itsellä voimia takoa. Mutta pikkuhiljaa mäkin opettelen ja opin ajanhallintaa ja aikatauluttamista. Että osaisin sovittaa päiviin lovia myös itselleni ja kodille, blogille ja omille projekteille.
Mulla on hartiat ja niska kokoajan jumissa selkä kyyryssä piirtämisestä, tavaroiden ja painavien kassien kantamisesta sekä pitkien automatkojen ajamisesta. Toki liikunta voisi helpottaa, mutta vielä ei oo sille saralle ilmestynyt minkään valtakunnan motivaatiota tai innostusta. Tai tanssi kiinnostaisi, mutta vielä en oo löytänyt lähistöltä mitään riittävän edullista paikkaa harrastaa kyseistä lajia, joten luova ja kuntoa ylläpitävä tanssahtelu on saanut tähän asti rajoittua napit korvissa imurin varsi kädessä hytkymiseen.
Vietin perjantaina ensimmäiset tuparit, ja yllättävän moni pääsi välimatkasta huolimatta paikalle. Oli tosi mukava ilta ja porukka viihtyi. Pyöräytin juhlapöperöiksi pienen budjetin syömisiä, eli pari pellillistä pizzaa, suklaatorttuja ja boolia: kaikki meni mutta yhtään enempääkään ei olisi tarvittu! Sen verran täysillä nautin vain ystävien seurasta ja keskityin emännöintiin, etten ainuttakaan kuvaa koko illasta tullut ottaneeksi. Mutta tuleehan noita pippaloita ja pöperöitä.
Kaverit kyselee milloin Tiuku muuttaa mun luo, iskä kyselee (muttei hoputa) milloin otan Tiukun mukaan, mutta vielä tää koti ei ole valmis lemmikille. Liian tyhjää, virikkeetöntä ja keskeneräistä. Pitäis maalata pari seinää ja löytää jostain sohva. Ja huomattiin vastikää Tiukulla jotain ihottumaa kainalossa, mikä tietää läinlääkärikeikkaa, jota mä en täältä Tampereelta käsin pysty hoitamaan. Toivottavasti ei oo mitään vakavaa. Mun joskus kasiluokan alussa kirjoittamassa Before I die -listassa on kohta ”Oma kämppä med Tiuku”.