Kilpailijana Mestaritekijä -tv-sarjan 2.kaudella!

Vastikää julkaisiin tiedote siitä, että käsityöaiheisen tv-kisailuohjelman Mestaritekijä alkaa toisen kauden jaksoin 13. lokakuuta TV5-kanavalla ja Discovery+-palvelussa, eli ihan tässä lähiaikoina.

Samalla julkaisiin kaudella mukana olevat kilpailijat, ja kappas mokomaa, sieltä löytyy myös mun naama.

Olen siis yksi Mestaritekijän 2.kauden kisailijoista!

Jotkut ovat saattaneet bongata minut tai muita kilpailijoita jo teeveessä pyörineistä mainoksista, mutta nyt se on virallisesti julkista niin että saadaan itsekin kertoa asiasta.

Hitsit että on outoa nähdä oma naamansa ruudusta, saati sitten kuulla oma äänensä ja omat juttunsa… Mitähän kaikkea sitä oikein tulikaan höpötettyä, huh. En ole koskaan erityisesti harrastanut videoita itsestäni, kun oon yleensä enemmän teksti+kuva -dokumentoijatyyppiä. Mutta nyt mentiin sitten kerralla syvään päähän!

Onko Mestaritekijä -ohjelma jo tuttu? Aiotko seurata uutta kautta?

Aiheena siinä on siis käsityöt, monin eri tavoin, ja kisatehtävien aihepiirit vaihtelevat varsin monipuolisesti. Pikapuhteet ovat nopeampia tehtäviä, ja mestaritehtävät isompia tehtäviä joissa on vähän enemmän aikaa. Tehtävien voittajat saavat palkinnoksi kangasmerkkejä haalareihinsa, ja jaksojen mukaan putoaa myös kilpailijoita pois kisasta.

Tällä kaudella juontajana toimii Minna Parikka.

Kausi kuvattiin keväällä, joten hetken aikaa tässä on saatu odotella julkaisua. Jännittää kyllä itseäkin kovasti, millaiselta jaksot näyttävät leikattuina!

Postailen Mestaritekijä-kokemuksista jonkin verran juttuja ainakin tänne blogiin ja instagramiin (@helmihytti).

Omista ajatuksistani omaan tahtiin ja jaksojen sisällöstä jaksojen mukaan edeten, ilman spoilereita. En varmasti ehdi kirjoittaa ihan kaikesta, mutta ainakin sen verran, mitä osaan pukea ajatuksiani sanoiksi. 🙂

Kaikki tämän aiheen jutut tulee löytymään täältä blogista omasta kategoriastaan.

Tässä myös muiden kilpailijoiden nimet ja Instagram-tilit, ryhmäkuvan järjestyksessä vasemmalta oikealle lueteltuna!

Haha, oikeesti kunnon promokuvat ja kaikki! 😀

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *