Meidän uskonnoton vihkiseremonia – Juhlallinen tilaisuus ilman mitään jumalaa

Uskonnottomien ja ateistien vihkiseremonioista ei ole kovin paljoa suomeksi kirjoitettuja juttuja. Tai ainakaan en niitä itse ole löytänyt. Millainen on uskonnottoman mutta juhlavan seremonian vihkikaava, ja millaisia vaihtoehtoisia elementtejä muuttamalla siihen saa persoonallisuutta?

Kun etukäteen pohdittiin, miten meidän häissä vihkiseremonia järjestettäisiin, sille ei löytynyt mitään valmiita ohjeita, vaan kaava kehitettiin itse. Siksi haluan kirjoittaa tänne, mistä meidän vihkiseremonia käytännössä koostui. Ehkä tästä olisi jollekin sellaista vertaistukea aiheen pohtimiseen, mitä itse olisin vähän kaivannut näitä asioita miettiessä. Kirjoitin jo joskus vuonna 2013 ajatuksistani uskontoihin ja uskomiseen liittyen, ja olin jo silloin sitä mieltä, että ”vihkimisrituaalin voi varmasti järjestää myös ilman uskonnollisia toimituksia”, vaikka en vielä silloin tiennytkään, että miten.

Me haluttiin perinteisen juhlava vihkiseremonia, ilman mitään uskontoon viittaavaa.

Mä olen ollut monissa häissä, ja sen perusteella tiesin, ettei tavallinen kirkkovihkiminen olisi sopinut meille. Tai ehkä miehelleni olisi kelvannut sekin, jos mä olisin sellaisen halunnut. Hänellä ei ollut sitä kohtaan kovin suuria tunteita, kun taas mä en pystyisi sanomaan edes isä meidän -rukoista ilman, että se aiheuttaa jotenkin tosi tekopyhän fiiliksen. En halunnut meidän hääpäivään mitään uskonnollista vain sen takia, että siten on helpointa saada juhlava ja perinteinen vihkiseremonia. Ja loppupeleissä uskonnoton vihkiminen oli varmasti kummankin meidän maailmankatsomukseen paljon sopivampi, kuin mitä tavallinen kirkkovihkiminen pelkän seremoniallisuuden takia olisi ollut.

Meidän vihkiseremonian kulku tiivistettynä:

  • Vieraat löytävät paikoilleen (perheenjäsenille varattu paikat eturiveistä), jonka jälkeen sulhanen, seremonian puhuja, kaaso ja bestman menevät omilla paikoilleen vihkitilan etuosaan
  • Sisäänmarssimusiikki alkaa soida
  • Morsiamen isä saattaa morsiamen vihkitilan eteen
  • Puhuja aloittaa seremoniapuheen pääosuuden
  • Sormusten vaihto ja tahtomiset
  • Musiikkiesitys
  • Vihkiparin nauhojen solminta (”handfasting”)
  • Kaaso lausuu runon
  • Seremomian puhuja lausuu loppusanat
  • Poistumismusiikki alkaa soida
  • Hääpari poistuu musiikin soidessa vihkitilasta takahuoneeseen
  • Vieraat kuuntelevat musiikin loppuun, jonka jälkeen kaaso ja bestman ohjaavat vieraat tilan etukautta ulos
  • Kaaso jakaa häähuiskut ja vieraat muodostavat onnittelukujan, jonka läpi hääpari vähän ajan päästä kulkee

Sen jälkeen siirryttiin yhdessä kävellen juhlapaikalle.

Valikoiden perinteitä: Morsiamen saattaminen alttarille

Hääpari voi itse päättää sekä vihkimisen että hääjuhlan osalta, mitä perinteitä he haluavat juhlapäiväänsä sisällyttää, ja mitkä ovat heille sopivia.

Meidän vihkimisessä olikin mukana yksi todella yleinen perinne: Halusin, että voin juhlatilaan isäni käsikynkässä, hänen saattamanaan. Ja tiesin, että se olisi myös isälleni tosi tärkeää. Siksi se pidettiin osana seremoniaa, vaikka perinne olisikin alkujaan ajalta, jolloin naisilla ei ole ollut itsemääräämisoikeutta, ja isä ovat luovuttanut morsiamen aviomiehelle kuin minkä tahansa omaisuuden konsanaan. Mä haluan ajatella tämän perinteen merkityksen mielummin niin, että isä on morsiamen tukena ja turvana tällä matkalla, jota hän aviomiehensä kanssa jatkaa. Se oli se symbolinen arvo, jonka siinä näin.

Mikähän sana voisi muuten kuvastaa alttaria, jos puhutaan alttarista ilman uskontoa? Alttari liitetään niin vahvasti uskontoon, mutta en keksinyt sille mitään uskonnotonta vastiketta.

Vihkiseremonian puhuja – Pro-seremonioiden ns. ”papin korvike”

Meidän seremoniassa puhujana toimi Pro-Seremonioiden ammattipuhuja, joka toimitti vihkitilaisuuden.

Pro-Seremonioiden nettisivuilla lukee, että ”Pro-Seremoniat on suomalaisten siviilijärjestöjen yhteisesti perustama, voittoa tavoittelematon palvelukeskus, joka tarjoaa tietoa ja palvelua uskontokuntiin sitoutumattomien perheitten juhliin”.

Uskontokuntiin sitoutumaton puhujapalvelu oli juuri sellainen palvelu, jota me meidän vihkiseremoniaan tarvittiin.

Ja meidän kokemuksen jälkeen uskallan Pro-Seremonioiden palveluja myös suositella. Uskon, että tullaan käyttämään heidän palveluita jatkossakin.

Koronan vuoksi emme tavanneet puhujaamme kasvotusten etukäteen, mutta tutustuimme sen sijaan videopuhelun avulla. Hän kyseli kysymyksiä ja me vastattiin, jotta hän sai paremman käsityksen siitä, millainen pari me ollaan ja millainen puhe meidän vihkimiseen sopisi. Tämän pohjalta hän kirjoitti puheen, jota me saatiin vielä kommentoida ja tarpeen mukaan vähän muokata vielä sopivammaksi. Hänen ehdotuksestaan me myös seistiin lähes koko vihkitilaisuus vastakkain eikä vierekkäin, ja pidettiin toisiamme kummastakin kädestä kiinni.

Vaihtoehto tälle olisi ollut se, että vihkitilaisuudessa puhumisen olisi hoitanut siviilivihkijä maistraatista tai käräjäoikeudesta.

Se olisi ollut myös tarpeellista, mikäli naimisiinmenon olisi halunnut tapahtuvan virallisesti siinä samalla. Me oltiin kuitenkin hoidettu virallinen osuus pois alta jo etukäteen (ns. salaa kahdestaan), jotta oli enemmän vapautta päättää aikataulusta, seremonian pituudesta ja puheen sisällöstä. Lisäksi olin kuullut monilta tahoilta, miten saattoi olla vaikeaa saada siviilivihkijää varattua, tai saada varmuutta sille, mihin aikaan sellaisen saisi. Joten tällä järjestelyllä me pelattiin pois tällaiset ylimääräiset epävarmuustekijät.

Nauhojen (ja avioliiton) solmiminen – Handfasting -rituaali

Vihkiseremonian osana meillä oli nauhojen solmiminen. Se on vihkiperinteenä yleisempi joissain maissa, kulttuureissa ja uskonnoissa, esimerkiksi Iso-Britannian mantereella sekä luonnonuskonnoissa, mutta se ei suoraan liity mihinkään yhteen tiettyyn kulttuuriin. Nauhojen solmimisrituaalille on muutamia eri nimityksiä, kuten englanniksi ”handfasting” ja ”tying the knot” ja suomeksi kättenliittäjäiset. Mitään tuota parempaa suomennosta en itse löytänyt. Aiheesta löytyi hiukan tietoa muun muassa suomeksi täältä ja englanniksi täältä. Erilaisia tapoja nauhojen solmimisen toteuttamiseen löytyi youtubesta, ja yksi selkeä ohjevideo, jossa esitettiin useampi toteutustapa sopivan hitaaseen tahtiin, oli ainakin tämä Jane Bechtelin video.

Pidin kovasti solmun solmimiseen liittyvästä symboliikasta.

Yksi nauha kuvastaa minun elämääni siihen asti ja sukuani, toinen nauha sen sijaan mieheni, ja kolmas meidän yhteistä matkaamme. Ne aseteltiin meidän käsiin vihkipuhujan toimesta, ja solmittiin yhteen, meidän yhteisen liittoa symboloiden.

Minulla ei riittänyt aika ihan kaikkeen, joten nämä nauhat toteutti ajatusten pohjalta tilaustyönä makrame-tekniikalla toteuttaen Solmien -nimisen yrityksen Anni. Nauhoissa käytettyjen lankojen väreillä oli omat merkityksensä ja tausta-ajatuksensa. Ajatuksenani olisi kiinnittää nauhat solmunsa kera taulupohjaan muistoksi, mutta vielä en ole saanut sitä aikaiseksi.

Musiikki – Kitarakvartetin akustinen esitys

Musiikista meidän seremoniassa vastasi neljän taitavan nuoren miehen kitarakvartetti. Olimme etukäteen miettineet, mitkä kappaleet haluamme, ja he valmistautuivat tekemällä niistä omat sovituksensa. Kaikki biisit olivat akustisia ja esitettiin ilman laulua, mutta ne olivat silti hyvin tunnistettavia – aika monet olivat nimittäin elokuvista.

Meidän vihkiseremoniassa soivat nämä kappaleet:

  • Sisäänmarssimusiikkina Hans Zimmerin Time, joka on tuttu Inception-elokuvasta. Tässä kappaleessa on jotain, mikä nostaa minulla tosi vahvasti tunteet pintaan.
  • Välimusiikkina Andrea Bocellin Con te partirò, josta moni tuntee sen italian tai englannin kielisen version, ja joka saa kylmät väreet kulkemaan selkää myöten. Itse pidän siitä italian kielisestä versiosta.
  • Poistumismusiikkina Hans Zimmerin Up is down, joka on tuttu Pirate’s of the Caribbean -elokuvista ja lopetukseksi ihanalla tavalla optimistisen menevä.

Kaikki näistä toimivat niin hyvin akustisena neljän kitaran sovituksina, ettei etukäteen osannut arvatakaan! Isot pisteet Avonian musiikkiopiston kitarakvartetille, sekä soittajille (Henri Hytti, Olli Jäske, Matias Garam ja Alec Sallner) että kappaleiden sovitukset tehneelle Antti Ignatiukselle.

Kaason lausuma runo – Apassi-intiaanien avioliittotoivotus

Monissa kirkkohäissä joko kaaso, bestman tai molemmat lausuvat jotkin tilanteeseen sopivat otteet raamatusta. Se on mielestäni asetelmana ihana, että he ottavat osaa seremoniaan, joten meillä vastaava järjestely tehtiin sillä, että kaasoni lausui vihkiseremoniassa etukäteen valitun runon. ♥️

Me valittiin tähän muutaman vaihtoehdon puntaroinnin jälkeen Apassi-intiaanien avioliittotoivotus. Koettiin sen olevan kaunis ja maanläheinen, ja sopivan pituinen. Suomennettuna se menee näin:

Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.

Mulle oli kuitenkin tärkeää ensin selvittää, mikä tämän Apassi-intiaanien avioliittotoivotus tai avioliittorukous -nimellä kulkevan runon tausta on. En halunnut käyttää meidän häissä runoa, jos se olisi osa jonkin sellaisen kansan kulttuuriperintöä, jota en edes kunnolla tunne tai jonka osa en itse ole.

Tämä onkin hyvä tietää ennen kyseisen runon käyttämistä:

Apassi-intiaanien avioliittotoivotuksen kirjoitti vuonna 1947 Elliott Arnold länsimaiseen romaaniinsa nimeltä Blood Brother. Runo popularisoitui romaanin pohjalta tehdyn Broken arrow -nimisen elokuvan myötä vuonna 1950. Kyseessä on siis ns. kansanperinneväärennös, eikä tämä runo ole aito osa Apassien eli Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuuria. (Lähde: Wikipedia)

Onnittelukuja ja häähuiskut – Vaihtoehto riisin heitolle ja saippukuplille

Häähuiskut, jotka tunnetaan myös nimillä ”wedding wands” tai ”wedding ribbons” oli meidän valinta vihkimisen jälkeiseen vieraiden muodostamaan onnittelukujaan, jonka lävitse kävelimme. Kyseessä oli siis huiskut, joiden päässä oli hennosti helisevät tiu’ut sekä eri värisiä nauhoja, joita vieraat heiluttavat ulkona vihkimisen jälkeen.

Huiskut olivat vaihtoehto, jonka käyttöön ei vaikuttanut sää, kuten saippuakuplien kanssa olisi vaikuttanut, mikäli olisi sattunut olemaan sateinen tai erittäin tuulinen sää. Lisäksi se oli vaihtoehto, joka ei roskaa ympäristöä tai mene ikävästi vaatteiden sisään tai hiuksiin (kuten vaikka riisi tai sokeri). Oon ihan varma, että jos meidän vieraat olisivat heittäneet riisiä, mulla olisi ollut koko rintamus täynnä sitä, ja hiuksista niitä olisi löytynyt varmaan vielä puoli vuotta häiden jälkeenkin.

Lisäksi ne on mahdollista kierrättää eteenpäin, kun kestävät käyttöä myös enemmän kuin vain kerran!

Tein näistä wedding wand -häähuiskuista myös erillisen diy-postauksen, jossa kerron niiden toteuttamisen työvaiheista!

Luulen, ettei kukaan meidän häävieraista ollut nähnyt vastaavaa vihkiseremoniaa aiemmin.

Mutta luulen, että he viihtyivät hyvin. Ei ollut liian vakavaa, mutta toisaalta tilaisuus oli arvokas ja tunteikas.

Minä toivon, että ihmiset uskaltaisivat yhä useammin tehdä aidosti omanlaisensa häät, myös sitä vihkimistä myöten. Että kirkkovihkimistä ei valittaisi aina vain pelkästään sen takia, että se on helppo tapa saada juhlallinen, seremoniallinen vihkiminen. Olisipa enemmän tunnelmallisten kirkkorakennusten kaltaisia tiloja ja rakennuksia, joissa ihmiset voisivat uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta pitää tärkeitä seremonioita, kuten vihkimiset ja nimenantotilaisuudet. Sillä ihmiset ansaitsevat oikeuden pitää elämänsä arvokkaita tilaisuuksia niiden arvolle sopivissa tiloissa, vaikka eivät kuuluisikaan kirkkoon.

Jokainen tehköön tyylillään, ja meille juuri tämä vihkiseremonian toteutustapa oli täydellinen.

Meille jäi tilaisuudesta kuvien lisäksi muistoksi printattu versio puheesta, sekä sellainen todistus, johon häävieraat ovat laittaneet allekirjoituksiaan. Ja meidän solmitut nauhat. Ja tietty osa seremoniasta näkyy meidän häävideolla – josta tosin pitkää versiota ei olla vielä edes katsottu, koska säästellään sitä meidän ekalle hääpäivälle!

Jos meidän seremonian kulusta tai sisällöstä jäi askarruttamaan jokin, niin saa kysyä, vastaan parhaani mukaan!

//

Kaikki postauksen kuvat (c) The Bottenstocks

Kuvissa näkyvä vihkipaikka: Oitbackan kartanon Orangeri

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

5 Responses

  1. Siis eikä, miten maltatte säästellä videota! <3

    Kiitos postauksesta, meille kanssa tulossa uskonnottamat häät tulevaisuudessa, tästä sai paljon vinkkejä.

    Onnea vielä <3

    1. Oivoi, en tiedä! Tehokkaasti unohtamalla sen olemassa olon, luulisin. :–D Ollaan kyllä katsottu se lyhyt versio, joka oli sellainen musiikkitaustainen tunnelmavideo (jonka saatan ehkä julkaista täälläkin), ja varmaan se antaa voimia säästellä sitä pidempää versiota vähän pidempään. <3

      Ja kiitos paljon Janita! Tosi ihana kuulla, että tästä oli iloa! <3

  2. Kiitos kun jaoit tämän! <3 Oon miettinyt ja selvitellyt paljon että miten saisi jotenkin suomalaiseen kulttuuriin sopivan hääseremonian ilman uskontoa, koska sellaiset itsekin haluan. Tässä oli monta ihanaa ideaa, missä kohdin oman luovuuden voi antaa näkyä ja valita niitä itselle merkityksellisiä juttuja. Upea tuo paikkakin jonka ootte löytänyt!

  3. Oikea kultasuoni tämä postaus! En ole koskaan päässyt osallistumaan hääjuhliin, ja omistani tullee aikanaan uskonnottomat – joten talletan tämänkaltaiset kokemukset visusti muistiin.

    Tilaisuutenne näyttää olleen kaunis ja teidän näköinen. Kiitos kun jaoit tunnelmia meillekin.

  4. Onpa kauniit häät! Tosi ihana juttu että kirjoitat uskonnottomista häistä, koska minäkin uskon että monet tarvitsee tätä tietoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *