Mä ehkä mainitsin ohimennen alkuvuodesta, että tein sieltä Italiasta käsin vähän sellasen paniikkiratkaisun, että vastoin kaikkia suunnitelmiani mä menin ja tilasin häämekon netistä.
Aloin stressaamaan liikaa, että kotiin palatessa on niin vähän aikaa jäljellä, ja pelkäsin jääväni kokonaan mekotta. Varsinkin, kun Italiasta mekon etsiminen ei osoittautunutkaan ihan yksinkertaiseksi, kuten syksyllä kirjoitin. Joten kun vastaan tuli yhtäkkiä lähestulkoon mun mielikuvia vastaava mekko edulliseen hintaan, ja sen myyjän kanssa juteltua tuli ihan luottavainen fiilis, mä laitoin tilauksen tulille.
Tiedostin kyllä sinänsä koko ajan, että kun tilaa netistä (ja kaiken päälle vielä Kiinasta…), ei voi olla ihan 100% varma, mitä sieltä tulee.
Ei vaikka kuinka vaikuttaisi hyvältä, sä et voi koskaan olla ihan varma. Mutta mä järkeilin, että tarpeen vaatiessa sen rahan mitä tässä nyt säästää, voi sitten täällä Suomen päässä käyttää jonkun paikallisen korjausompelijan palveluksiin.
Pari viikkoa sitten se mekko viimein saapui. Menikö nappiin? No ei.
Mulla ei valitettavasti ole kuvatodisteita siitä ensimmäisestä sovitus hetkestä.
Tunsin oloni siinä mekossa niin epämukavaksi ja epäsopivaksi, etten sillä hetkellä halunnut tallentaa siitä yhtään mitään.
En halunnut edes puhua kellekään asiasta.
Ongelmakohtia oli muun muassa:
- Yläosan ja helman leikkauksessa oli mennyt jotain oudosti pieleen. Vyötärön linja ei ollut suora, vaan nousi kummallisesti edessä keskikohdalla, nostaen samalla helmaa siitä kohdin. Edestä siis näki, ettei linja ole suora, mutta vielä pahempi se oli sivusta päin. Edestä nouseva ja tyllin kohottama helma lähenteli empire-leikkausta, ja se toi mieleen raskausvatsan. Kauheen kiva näyttää häämekkossa siltä, että olisi raskaana, kun ei ole raskaana…
- Mekko tuntui roikkuvan mun päällä. Se oli siis liian iso, vaikka olikin mun mitoille tehty. Se ei ollut missään määrin mukava päällä.
- Helmaa oli liikaa. Mun haavekuva oli sellainen suht suorana laskeutuva helma, ja tämä helma laskeutui A-linjaisesti. Tylliä oli liikaa
- Osa mekon 3d-pitsikukista repsotti, ja osa oli sijoiteltu oudosti. Rintojen päällä olevat kaksi kukkaa näyttivät semisti vinoon isketyiltä nännilapuilta.
Plus muita pienempiä vikoja.
Eipä tullut niitä kliseisiä onnen kyyneleitä, että ”yes to the dress”, tää on mun mekko.
Yritin siinä sitten mahdollisimman nopeasti saada sen pahimman pettymykseni nieltyä, kun eihän siinä muutakaan voinut kuin alkaa selvittelemään, onko mekko pelastettavissa vai ei.
Sen verran positiivisista siitä sentään voi sanoa, ettei se mistään halvimmista materiaaleista kuitenkaan ole tehty, ja vaikka siinä on paljon pielessä, se ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan heikkolaatuinen. Jollekin vähän mua isommalle & raskaana olevalle morsiammelle se olisi ollut todennäköisesti lähes täydellinen.
Eli eikun korjausompelijaa etsimään siis.
Ekana selvisi, että lähin korjausompelimo on vaihtanut tarjontansa korjausompelusta kasvosuojusten ompeluun.
Toiseksi lähin vastasi, että erityistilanteen takia vältetään lähikontaktia, että voitko lähettää kuvin ja tekstein tilanteen, ja jos vaikka kesällä sitten sovitusaika. Joo, muuten ehkä. Mutta ihan kuin mun hermot oikeasti kestäisi sinne asti, koska en voinut olla varma, onko se mekko pelastettavissa, vai pitääkö mun alkaa kiireellä etsiä jotakin muuta!
Siinä kohtaa alkoi pelottaa, että saanko mä kellekään ammattilaiselle konkreettisesti näytettyä tilannetta niin, että saisin varman arvion, onko mekko korjattavissa tai ei.
Tämä ei ollut sellainen ongelmakokonaisuus, johon olisi riittänyt pelkästään teksti ja valokuvat: se täytyi näyttää ammattilaiselle livenä niin, että se on mun päällä.
Sain onneksi suosituksia paikallisista ompelijoista, ja otin yhteyttä yhteen heistä, jolle onneksi sopi, että tulisin paikalle näyttämään tilannetta.
Muutama päivä mekon saapumisesta astelin Ompelimo Jenna R:n myymälään. Siellä sain vahvistuksen omalle arviolleni, että tän mekon korjaaminen on iso homma, eikä varmasti mikään ihan helppokaan. Mutta aika paljon saa aikaan, kunhan korjausbudjetti ei ole luokkaa pari kymppiä. Mulle jäi tapaamisesta hyvä fiilis, ja sellainen luottavainen olo, että kyllä tästä sittenkin ihan toimiva mekko saadaan. Peli ei olekaan täysin menetetty, ja mun ei kai sittenkään tarvitse lähteä metsästämään toista.
Mun mielikuva ”mun tyylisestä häämekosta” on lähes koko mekkoetsinnän ajan ollut hyvin pitkälti tyyliä Ateljee Aarian ”Ofelia”-mekko. Mä näin sen kuitenkin ensimmäisen kerran ns. liian aikaisin, eräillä häämessuilla kaverin kanssa, juurikin tuossa alla olevassa kuvassa näkyvässä tilanteessa häämekkojen catwalkille. Eikä silloin ollut vielä sopiva aika tehdä mitään lopullisia päätöksiä oman mekon suhteen.
Mutta se jäi mun mieleen elämään. Kapeaolkaiminen, kauniisti laskeutuva, kaunista pitsiä. Vähän sellainen boheemi, keijukaismainen ja kevyt.
Mittatilausmekkojen tilausajat ovat kuitenkin pitkät, ja hinnat yleisesti ottaen aika korkeat, joten niitä hankintapäätöksiä ei yleensä tehdä ihan sormia napsauttamalla, ellei ole 100% varma päätöksestään. Ja koska mä en ollut valmis tekemään päätöstä ennen vaihtoon lähtemistä, niin yhtäkkiä löysin itseni siitä tilanteesta, jossa tajusin mekon etsintä ajan käyvän vähiin. Sen vuoksi sitten tuli tehtyä tällainen vähän spontaanin hätäinen ”syvyyteen tai saveen”-ratkaisu, ja nyt sitten maksetaan viulut siitä päätöksestä.
En tiedä, ehkä tää koronahomma olisi muutenkin vaikeuttanut Suomen päässä mekon etsintää. Mutta aika vaikeahan se on enää tässä kohtaa spekuloida, mihin ratkaisuun sitä olisi päätynyt, jos en sieltä Italiasta käsin olisi tätä kiinaihmettä mennyt hankkimaan.
Kuvassa Ateljee Aarian ihana ”Ofelia”, jollain häämessuilla vuonna 2019.
Saa nähdä, tuleeko lopputuloksesta sellainen, joka ei ainakaan tuntuisi huonommalta tähän kuvaan verratessa.
Toivottavasti. En koskaan päätynyt sovittamaan tätä, joten vaikea sanoa, miltä se olisi oikeasti näyttänyt mun päällä.
Tässä kuitenkin tällainen realistinen kuvaus tästä matkasta tuolta aivan ensimmäisestä tarkasti mieleen jääneestä mekosta tähän tämän hetkiseen pisteeseen (jota täydentää se syksyinen sovituskokemuskooste). Toivottavasti seuraavan kerran tähän aiheeseen palatessa voisin jo sanoa, että ollaan selvillä vesillä, tai jopa että nyt mulla on sellainen mekko, joka tuntuu päällä oikealta.
Onneksi nyt on sentään sen osalta luottavainen fiilis, että Jenna saa taiteilua siitä katastrofista oikeasti sopivan mekon. Saa pitää peukkuja.