Trash the Dress -kuvaukset – Hulluutta vai luovuutta?

Osa varmaan tietää, että mulla on ehtinyt kertyä aika hyvä määrä hääkuvauskokemusta muun juhlakuvaamisen lisäksi. Häät kulkevat yleensä aika samalla kaavalla. Perinteinen kokopäivän hääkuvauksessa kuvataan hääparin aamupäivän valmistautumisen, sitten potretit ennen tai jälkeen vihkimisen, ja sitten juhlaa aina iltaan asti. Ja vaikka kaikki juhlat, hääpäivät ja ihmiset ovat aina joltain osin uniikkeja, lähes kaikissa häissä toistuu samoja piirteitä. Ja niin toki tulee olemaan meidänkin häissä.

Hääkuvaajan roolia ajatellen toistuvat kaavat tekevät työstä ennalta-arvattavampaa, ja siinä on paljon hyviä puolia: se taas tekee valmistautumisesta helpompaa, kokemuksesta hyödyllistä ja olosta itsevarmemman.

Mutta joskus on ihana päästä rikkomaan kaavaa ja kuvata jotain ihan muuta, kuin tavallisesti.

Tämä syksyllä 2018 toteutettu ”trash the dress”-kuvaus oli juuri sitä: iso poikkeus kaavaan. Oon huomannut, että jos mulla on liikaa samanalaista kuvaamista, hommasta alkaa mennä maku.

”Trash the Dress” -termillä tarkoitetaan kuvauksia, joissa hääpuvun kanssa kuvataan jossain epätavallisissa, yleensä jotenkin likaisissa olosuhteissa.

Jotkut ”trash the dress”-kuvaukset pidetään siksi, ettei häämekkoa haluta kierrättää eikä säilyttää, vaan ainutkertaiseksi jätettävä mekko halutaan ikuistaa ainutkertaisiin kuviin ennen siitä luopumista. Mutta vaikea kuvitella, että Suomessa nousisi trendiksi tuhota käyttökelponen häämekko kokonaan eteenpäin myymisen tai antamisen sijaan. Kuulostaa ainakin hirveältä tuhlaamiselta. Varmasti joissain kuvauksissa mukaan saattaa kuulua mekon konkreettista rikkomistakin, mutta todennäköisesti se on hyvin marginaalinen osa.

Toinen nimitys tällaisille kuvauksille on Wikipedian mukaan ”fearless bridal”, joka on ehkä tuota tunnetumpaa termiään kuvaavampi. Pääasiassahan kyse on luovasta kuvaussessiosta jossain ympäristössä, johon häämekkoa ja morsianta ei heti yhdistäisi, jossa mekko on käytössä tavalla, johon sitä ei ensimmäiseksi kuvittelisi.

Kyse on kontrasteista. ”Trash the dress”-kuvauksissa ei ole tarkoitus varjella valkoista kangasta likaantumiselta. 

Kuvauspaikka on usein metsä, rantahietikko, järvi tai meri. Tai vaikka teollisuusalue!

Malli voi heittäytyä kuvauksissa enemmän tai vähemmän, riippuu visiosta. Enemmän tietää todennäköisesti mielenkiintoisempaa lopputulosta. Mun mallini heittäytyi järveen, ja lopputulos on meidän mielestä upea.

Monien mielikuva ”trash the dress”-kuvauksista tuntuu olevan se, että mekko menee siinä pilalle.

Meidän tarkoitus ei todellakaan ollut tuhota tai pilata mekkoa, se olisi ollut kamalaa haaskausta. Kaveri vaan kävi se päällä järvessä ja mä kuvasin. Eikä mekko lopulta kärsinyt mitään vahinkoja, ja mudat sun muut liat lähtivät pesulakäynnillä pois.

Ja pesulaanhan se oli muutenkin jo menossa, koska kuka nyt pesemätöntä mekkoa myisi eteenpäin.

Eihän tämä varmaan ihan jokaiselle hääpuvulle sovi. Eihän kaikkia kankaita ja vaatteita edes voi ylipäätänsä pestä, vaikka se epäkäytännöllistä onkin. Mutta monet voi.

Entä mitä hyötyä tai iloa ”trash the dress”-kuvauksista on?

Hyödystä en tiedä, muistojahan nämä lähinnä ovat. Parhaimmillaan valokuvataidetta.

Iloa sen sijaan saa, jos näkee itselleen mieleiseksi ideaksi hyödyntää upeaa mekkoaan myös hääpäivän jälkeen. Tällaisissa kuvauksissa pääsee revittelemään ilman hääpäivän tai virallisten hääkuvien onnistumispaineiden jännityksen aiheuttamaa jäykistelyä ja stressiä. Todennäköisesti hauskat kuvaukset niin mallille kuin kuvaajalle – varmasti monet kuvaajat tykkäävät päästä välillä leikittelemään luovuudella.

Mä ja mun mallina toiminut kaveri ei oikeastaan edes tiedetty koko ”trash the dress”-skenestä, ennen kuin oltiin jo keksitty näiden kuvausten aihe (=häämekon päälle ja järveen). Törmättiin vasta Pinterestissä inspiraatiota etsiessä ”trash the dress”-kuviin, ja yllättäen tajuttiin meidän kuvauksien sopivan myös siihen kategoriaan.

Mun tavoite oli luoda näihin kuviin fantasiatunnelmaa – aivan kuin jokaisella kuvalla olisi joku tarina kerrottavanaan. 

Oli tuttu ja uskalias (kylmänsietokykyinen!) malli, muhkea valkoinen mekko, kaunis järvimiljöö, metsä, hyvä sää, ja päälle vielä sopivasti elokuinen auringonlasku. Puitteet oli siis harvinaisen kunnossa! Vaikka ei lopputulos toki pelkästään niillä syntynyt: näissä on tavallisiin hääkuviin verraten enemmän editointia päällä. Siksi kuvia ei tällä kertaa olekaan sata vaan alle kymmenen. Hyvää vaihtelua sekin, yleensä mun kuvamäärät on sarjassamme ”överi potenssiin loputon”.

Jos kysyisi kuvien mallilta, miksi hän halusi ”trash the dress”-kuvaukset, niin ei hän halunnut. Hän vain keksi, että voisi kävellä häämekko päällä järveen, ja siitä voisi saada hienoja kuvia. Ja eikun tuumasta toimeen. Joskus pienistä spontaaneista ideoista syntyy kultaa. Mä oon vielä näin vajaa 1,5 vuotta myöhemminkin tosi tyytyväinen näiden lopputulokseen. Tän tyyppistä ”fantasiakuvauksia” voisi olla hauska järjestää muitakin.

Viehättääkö kuvauksen lopputulos? Pystytkö kuvittelemaan kuville tarinoita?

Sitä en vielä tiedä, lähtisinkö itse tällaisiin kuvauksiin malliksi oman mekkoni kanssa, vai en. Se jää vielä nähtäväksi. Viihdyn nykyään usein paremmin kameran takana kuin edessä.