Äkäisen ja ahdistuneen kilta-aktiivin päiväkirja 11.7.2019 :
Vapaaehtoisprojektit on syvältä. Tai ei välttämättä itse ne projektien aiheet. Vaan se niiden vapaaehtoisten pysyminen mukana hommassa.
Mikä juttu, ettei sovituista asioista pidetä kiinni? Jo ihan yleiselläkin tasolla – tuntuu että monissa keskustelussa puhutaan siitä, ettei ihmiset enää sitoudu edes vieraiksi tärkeisiin juhliin, vaan jätetään vaan tulematta, jos ”ei tunnu siltä” tai ”tuli parempi tarjous”.
Ainejärjestöhommat on vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyöt on vapaaehtoisia. Vapaaehtoisia duuneja ei oo pakko tehdä, jos ei halua.
Mut hitto vie, jos lupautuu ja sitoutuu johonkin juttuun, niin se viedään sit loppuun asti.
Tai ainakin siihen asti kuin kykenee, jos on joku oikea este.
Niin mä ainakin kuvittelen, että homma toimisi. Ei niin, että kun alkaa tulla kiire ja asioita pitäisi oikeesti saada aikaiseksi, niin porukka alkaa yksitellen jättämään uppoavan laivan. Ja lopulta koko kasa on niiden jäljelle jääneiden tunnollisten niskassa, jotka koittaa keskenään saada kasaan sen, mitä pystyvät, ja apukäsivajeen takia uuvuttavat itsensä loppuun.
Vapaaehtoisesti lirissä, mutta eivät luovuta siltikään, koska ”kuka muu tän sitten tekisi”.
Mä oon niin vajaalla prosentilla kesälomatunnelmissa, kun pää on täynnä tätä meneillään olevaa projektia. En meinaa pysty rauhoittumaan, koska jos pysähdyn, päähän iskee niin monta asiaa, mitkä pitäisi tehdä, vaikka niihin ei edes voisi paneutua juuri sillä hetkellä.
Kun asiat on monista liikkujista kiinni, ei vain mun tahdonvoimasta.
Toivon, että tästäkin projektista pystyy sitten lopussa olemaan ylpeä, vaikka tässä kohtaa pääasiassa ahdistaa ja ärsyttää. Toiveikkaan olon lisäksi.
//
Nykyhetki 3.11.2019: Se on nyt valmis ja painettu.
Oli oikeastaan jo kuukausi sitten, mutta mä oon ollut liian väsynyt tekemään paljon mitään konkreettista. Tää projekti uuvutti mut aika tosi tehokkaasti. Ja kun on viimein oikeasti aikaa olla väsynyt, se väsymys iskee kuin hyökyaalto. Sitä mulle on kuulunut viime viikot. (Okei, sisälsi myös pari viikkoa sairaana olemista.)
Ensimmäinen ja hyvin työläs osa tästä murheenkryynistä projektista on pulkassa. Video-osuuden työstäminen on vielä edessäpäin, ja 2.painos otetaan oletettavasti vuoden vaihteen jälkeen, pienine lisäyksineen. Mutta tässä kohtaa on lupa iloita tämän vaiheen valmistumisesta – juuri ja juuri aikataulussa, superpienestä tekijätiimistä huolimatta:
Tampereen arkkitehtikillan (ja arkkitehtikoulun) 50-vuotishistoriikki on ulkona!
Oon sivunnut tätä aihetta muutamiin otteisiin mun jutuissa tän vuoden varrella, mutta en ole avannut sitä sen tarkemmin: Tämä kirja käsittää noin 100 sivua Tampereen arkkitehtikillan ja -koulun historiaa, haastatteluin, kirjoituksin ja kuvin koottuna. Mä otin projektista lopulta vetovastuun (ja nimesin itse itseni päätoimittajaksi), kun alkoi vaikuttaa siltä, ettei hommaa muuten saada aikataulussa valmiiksi.
On kyllä aika hieno fiilis nähdä oma nimi ja tiimin nimet siihen ekalle sivulle painettuna. ♥️
Killan nettisivut on väliaikaisesti poissa käytöstä, mutta pääasiassa TamArk myy näitä kiltahuoneelta käsin (5e killan jäseniltä, 10e muilta), ja postitus ynnä muu etämyyntivaihtoehto on vasta mietinnän alla.
Pakko sanoa tässäkin iso kiitos kaikille, jotka auttoivat, joko konkreettisesti tai henkisellä tasolla tsempaten. Kumpikin oli hyvin tärkeää.
Erityinen kiitos Veeralle, joka tuli apuun just silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsin. ❤
Ja jumalauta jos joku tulee mulle urputtamaan, että olisi ton ja ton voinut tehdä eri tavalla ja miksi toi on tehty noin*, niin saatana. Tee sit ite parempi, ole hyvä vaan. Ihan on lupa olla parempi palkaton vapaaehtoisaktiivi kuin me. 😀 #tunteisiin
(*Oikaisut/lisäykset 2.painosta varten on tietty asia erikseen.)
ps. Nämä meidän upeat ”mustat neliöt” on tulostettu Sokkelissa ja toteutettu liimanidottuina vihkoina. Mä oon tosi fiiliksissä lopputuloksesta. Sisällöstä tietty eniten, mutta visuaalisesti erityisesti kansista: mattamusta pohja ja kiiltomusta teksti & logo on niin tyylikäs yhdistelmä. Se näyttää oikeastaan liikutellessa ja livenä vielä paljon paremmalta kuin valokuvissa.
Yksi vastaus
Mä tunnistan tän kirjoituksen ihan täysin. Parastahan on kun liittyy johonkin projektiin vaan tiimiläiseksi ja sit päätyy yhtäkkiä johtamaan sitä. Yhtään ei paranna tilannetta se et yhtä aikaa on kaksi muuta projektia meneillä, joissa sattuneista syistä on jonkinlaisessa vastuuasemassa. Siihen samana yrittää mahduttaa vielä opinnot ja vapaa-ajan niin mahdoton yhtälö on valmis.