Mä en sairasta kovin usein, päinvastoin, koen että mulla on aika hyvä vastustuskyky. Ja silloinkin kun sairastan, en helposti näe olevani siinä kunnossa, että esimerkiksi töistä tai koulusta voisi pitää sairaslomaa.
Se on kuin joku lapsuudesta asti selkärankaan iskostettu (huono) tapa:
- Valmentajien viesti tuntui olevan, että jos sulla ei ole kuumetta, voit ihan hyvin tulla treeneihin – vähintäänkin salin reunalle katsomaan ja venyttelemään. Se oli silloin ala-asteikäisenä ”5 kertaa viikossa 2-3h treenit” -joukkuelajissa ihan normaali käytäntö.
- Vanhempien viesti tuntui olevan, että jos sulla ei ole kuumetta, voit ihan hyvin mennä kouluun. Että ”sano itse, onko olo niin huono, ettet voisi mennä”. Ja tunnollisena lapsenahan sitä mietti, että ei kai se olo sitten niin huono ole, vaikka räkä virtaa ja/tai yskittää ja/tai on kurkku kipeä. Koska eihän se nyt ole kiva missata sitä, mitä koulussa tehdään, ja siinähän voisi vaikka jäädä jälkeen. (Ja mähän siis tykkäsin koulusta.)
Sinne siis vaan muiden sekaan, suomalaisella sisulla eteenpäin ja tartutusvaarasta viis.
Se on se, mihin mä oon oppinut. Joku normaali kausiflunssa ei estä menemästä treeneihin tai kouluun. Ja se jatkui sitten aikuisenakin, että ei se estä menemästä luennoille, excuille, saati töihin.
Viime keväänä sain ekaa kertaa vuosiin kunnon flunssan. Pää oli täynnä räkää ja ääni lähes poissa, mutta menin silti töihin. Siinä sisään kirjatessani meidän toimistosihteeri katsoi mua ja kysyi, että eikö mun olisi kannattanut jäädä kotiin sairastamaan. Vähättelen oloani ja sanon, että ei tää nyt niin paha ole, ja että voin pitää kevyen päivän (joo niin varmaan).
Mutta oikeasti oivalsin vasta siinä kohtaa, että mähän oikeasti olen kipeä, ja että mulla oikeasti olisi perusteet pitää saikkua.
Että muutkin mun ympärillä olivat sitä mieltä, että se olisi oikea valinta, oikea tapa toimia. Että mun ei ole pakko vain sietää ja tsempata, vaan oikeasti saisin luvan kanssa olla kipeänä kotona, parannella itseäni ja olla poissa töistä muita tartuttamasta.
Kukaan ei ollutkaan vähättelemässä tai sanomassa, että ”et kai sä nyt tollaisesta kotiin jää”.
Ja seuraavana päivänä pidin elämäni ensimmäisen sairaslomapäivän. Yhden vain, en tarvinnut enempää, mutta senkin olisi voinut ottaa jo aiemmin, kun olo oli pahimmillaan. Mutta kun ei mulla ollut kokemusta sellaisesta, niin ei se tullut edes mieleen.
Nyt sain syysflunssan. Se tuli sopivasti juuri kun kaksi kaveria olivat tulossa tänne Firenzeen mun luokse. He majoittuivat tietty mun luona tässä minikämpässä – omalla vastuullaan toki, mä ilmoitin ennen heidän saapumistaan, että oon sitten aika kipeä. Flunssan tuloa ei oikein voi estää.
Ja tulikin sitten vaihteeksi ihan hirveä, klassinen räkätauti. Mulla meinasi melkein mennä hermot, ja avauduin siitä eräänä yönä mun instagram-storyssakin, kun vaan vitutti niin saakelisti.
Kaulasta ylöspäin oli pelkkää tuskaa, nenä oli täynnä räkää, kurkku oli täynnä limaa, nenä oli haavoille sisäpuolelta, huulet haavoilla ulkopuolelta, suu aftoilla sisäpuolelta… Säästän teidän tän tarkemmalta kuvailulta.
Jos mä olisin nyt ollut Suomessa elämässä normiarkea tän flunssan iskiessä, olisin osannut toimia siten kuin kannattaa, enkä todellakaan olisi mennyt pahimmissa oloissa töihin pärskimään ja levittämään tautia.
Mutta täällä mä suoritin samaan aikaan Firenze-emännöintiä kahdelle lomalaiselle.
Vaikka sitä ei olisi multa vaadittu, en olisi osannut muutakaan, koska halusin tärkeille vieraille hyvän reissukokemuksen. Se oli mulle itselleni tärkeä asia, joten tsemppasin koko viikon parhaani mukaan, vaikka monessa välissä olo oli sen verran huono, että olisin halunnut vain potea tautia yksinäni sängyssä.
Sen jälkeen, kun kaverit lähtivät takaisin Suomeen, mä sain tilaisuuden pitää oikeasti ”sairaslomaa” eli en-liiku-mihinkään-ellei-ole-ihan-pakko -lepäilyä yksin kotona.
Parhaita juttuja viime päiviltä:
1. MANGANOSTALGIAA
Löysin netistä mun ala- ja yläasteella rakastaman mangasarjan nimeltä Inuyasha, ja luin sen kaikki 56 pokkaria neljässä päivässä. Siitä olikin jo vuosia, kun oon viimeksi lukenut mitään mangaa. Myin kaikki mun pokkaritkin silloin, kun muutin pois mun vanhempien luota.
2. LAAJA VALIKOIMA TV-SARJOJA
Tilasin netistä tennarit, kun en löytänyt Firenzen kaupoista oikeaa kokoa, ja sen mukana tuli Amazon Prime -kuukauden trial-kokeilu. En edes olisi tajunnut, ellei Roope olisi kertonut, että siihen kuuluu myös ”Prime videot”. Eli vähän kuin Netflix tai HBO. Ja sieltä löytyi kasapäin kokonaisia sarjoja kaikkiena tuottareineen, aina vanhoista klassikoista Frendeistä ja OC:sta uudempiin, myös Amazonin omiin tuotantoihin. En just nyt halua jäädä tilaajaksi tällaisiin, kun yritän välttää turhaa rahanmenoa, mutta onneksi tää trial-aika ei pääty vielä mun sairastamisen aikana.
3. RUOKIEN TILAAMINEN KOTIIN
Myös Firenzessä on ruokatoimituspalveluita, ei oo Wolttia tai Foodoraa, mutta on mm. Glovo, joka eri ravintoloiden ruokien lisäksi voi toimittaa myös ruokaostoksia, apteekista jotain tai vaikka mäkkäriruokaa, josta viimeiseksi mainittuun myönnän sortuneeni.
4. ISO SÄNKY, ISO PEITTO JA VIISI TYYNYÄ
On täysin oikeutettua olla lähes koko vuorokauden ympäri sängyssä, kun tässä minikämpässä ei ole mitään sohvaa tms, joten lepäilyn kannalta ainoa mahdollinen paikka vaakatasoiluun on parvisänky. Mikä on tosi tilava (varsinkin kun on tottunut jakamaan 120cm sängyn toisen ihmisen kanssa) ja pehmeä, ja peitto on valtava kahdenhengen peitto, ja tyynyjä kerrankin riittävästi. Joskaan en salli edes yksin asuvalta itseltäni sängyssä syömistä, joten sitä varten on pakko vääntäytyä alas…
5. KUUNNELTAVAT TARINAT
BookBeatin äänikirjat ja se, että siihen voi ladata ne kirjat muistiin, eikä tarvitse pelätä, että tarina katkeaa kesken kauppamatkan jonkun mahdollisen katvealueen kohdalla. Elokuun jälkeen oli ehtinyt tulla vähän taukoa, kun yleensä tahti on ollut 1-2 kirjaa kuukaudessa. Mutta nyt ehti muutamassa päivässä valmistua mm. David Lagercrantz – Tyttö joka eli kahdesti (Millenium-sarjan viimeisin osa) ja Adam Kay – Kohta voi kirpaista (päiväkirjamerkintöjä sairaalaelämästä).
Yksittäinen ihana asia oli myös löytää uudelleen kirjasarja, jonka kaikki ilmestyneet osat lainasin aikoinaan meidän yläkoulun kirjastosta. Se teki kaikessa traagisessa järkyttävyydessään muhun teininä ison vaikutuksen, ja painui mieleen. Siitä huolimatta olin unohtanut tyystin sarjan nimen, ja muistin ainoastaan yhden hahmon nimen (Zara) ja pätkiä juonesta. Mutta näiden mun hatarien ja hajanaisten muistikuvien perusteella yksi kaveri onnistui kuin onnistuikin googlettamaan ja löytämään just oikean sarjan, missä itse en ollut onnistunut yrityksistä huolimatta: sarjan nimi oli Syysmaa, kirjoittajana Anu Holopainen, ja osiakin kuusi, joista muistan lukeneeni ehkä kolme tai neljä. Sattuuko muuten olemaan kellekään teistä tuttu sarja?
Valitettavasti ainakaan Bookbeatista siitä ei löytynyt kuin yksi uudemmista osista, eikä sekään kuunneltavana versiona, kun taas mä haluan aloittaa sarjan alusta. Mutta ehkä joskus myöhemmin.
Parastahan olisi, jos tää flunssa vielä katoisi. Välillä jo helpottaa, mutta seuraavassa käänteessä tuntuu että sitä räkää valuu ihan loputtomasti jostain syvältä onteloista.
Mutta on tää toisaalta tehnyt hyvääkin, että saa luvan kanssa ottaa rauhassa ja levätä, ilman että tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa omasta laiskuudesta tai saamattomuudesta. On niin pitkään jatkunut jatkuva kiire ja pyöritys ja sinkoilu, että luulen, että nyt tässä toipuu kropan lisäksi samalla myös psyyke.
//
Kuvat on Firenzen Uffizi-taidegalleriasta/-museosta, jossa kavereiden kanssa kävin. Sinne pääsee arkkitehtiopiskelijana ilmaiseksi, helpompi mennä joskus paremmissa voimissa uudestaankin, jos huvittaa.