Huonoa ja hyvää kohtelua häämekkokaupoilla & Ensimmäisiä sovituskuvia

Kuinka huono fiilis häämekkokaupoilla voi tulla ilman, että pääsee edes sovittamiseen asti?

Ei mulla vielä paljoa kokemusta ole, oikeastaan oon käynyt vasta kahdessa paikassa Suomessa ja yhdessä täällä Firenzessä. Mutta tämä viimesin oli tähän mennessä pahin. Aloitan siitä. (Yksikään tän postauksen kuva ei sitten ole tästä kyseistä liikkeestä, vaan niistä heinäkuussa Suomessa vierailluista hyvistä paikoista.)

Kun mun kaverit, kaasoni mukaan lukien, olivat käymässä mun luona Firenzessä, päätettiin erään kaupunki- & putiikkikiertelyn yhteydessä aika extempore käydä tsekkaamassa yksi häämekkoliike, jonka ohi olin parin kertaan kävellyt. Sen näyteikkuna oli kiinnittänyt mun huomion, joten miksi ei.

Vai olisiko meidän pitänyt jotenkin arvata ennalta, ettei siinä merkkivaate- ja merkkilaukkukauppojen täyteissä kaupunginosassa kannata käydä edes ihastelemassa?

Käveltiin kuitenkin kiinnostuneina liikkeeseen, koska eihän sitä koskaan tiedä. 

Alusta asti tuntui, että koska ei tultu heti sovittamaan – olin ekaa kertaa koko liikkeessä eikä meillä ollut siihen aikaa – ei oltu heille oikeita asiakkaita. Jälkeenpäin ajatellen en oikeastaan tiedä, oltaisiinko meitä edes otettu sovittamaan, koska asenne kertoi kyllä koko meidän visiitin ajan, ettei meitä haluttu asiakkaiksi.

Myyjä mittaili meidät varmaan heti meidän sisään astuessa katseellaan, että noi ei osta mitään ja tuovat vain kuraa liikkeen lattialle ja tahmajälkiä valkoisiin kankaisiin.

Se seurasi meitä kuin varjo meidän takana koko sen vierailun ajan, ja tuijotti silmä kovana. Katselin ja koskin joitain kiinnostavalta vaikuttaneita rekeillä olleita mekkoja, ja luulin, että hänen puhuessaan luulin aluksi, että hän aikoi kertoa jotain kyseisestä mekosta. Pyysin toistamaan, kun en saanut selvää. Mutta hänen tärkeä sanomansa olikin, että ”ei saa koskea”. Olin vähän että mitä. Miten mä sitten tiedän, miltä ne kankaat tuntuu? Se on aika olennaista, tärkeä osa koko sen mekon fiiliksestä ja tuntumasta.

En edes uskaltanut kysyä, saanko ottaa yhdestä mekosta kuvaa, koska tunsin niin varmasti, että se on kiellettyä. Kuvaamistahan ei etukäteen ollut kielletty, mutta olin 100% varma, että se kiellettäisiin heti, jos edes näyttäisin siltä, että olisin aikomuksissa ottaa kuvan jostain. Siltä se sen silmäkovana tuijottaminen tuntui. Kaukana rennosta fiilistelykokemuksesta, saati heidän tuotteisiin tutustumisesta…

Ei puhettakaan, että se myyjä olisi kertonut meille mistään mitään, tai muutenkaan toiminut kuin asiakaspalvelija. 

Ilmeisesti me ei oltu asiakkaita. Ihan niinkuin me oltaisiin hänen mielestä oltu pikkulapsia, tahalteen vaan sotkemassa paikkoja.

Kysyin mikä mekkojen hintataso yleisesti on, hän heitti ylimalkaisesti 2500e. Kysyin parin mekon hintaa tarkemmin, mutta myyjältä ei saanut tarkkoja vastauksia. Kun heitin hatusta, mikä mun ”budjetti” on, ja myyjän katse ja vastaus oli sellainen ylenkatsovan pahoitteleva, kuin kertoen päin naamaa, että voi lapsukaiset, te olette ihan väärässä paikassa. Sen ilmeesti paistoi kilometrin päähän, että ”ei teillä ole varaa tällaiseen, menkääs jo pois häiritsemästä”, vaikka liike oli yhtä sovittamassa ollutta naista lukuunottamatta tyhjä.

Eipä tarvitse sinne mennä uudelleen. Ei. vaikka jostain syystä päättäisinkin laittaa tonneja mekkoon. Sääli, ne oli moni malli tyylikkäitä, ja ainakin yhtä olisi ollut kiva kokeilla. Mutta muu osuus olikin ihan hanurista.

Sellaista siis täällä Firenzessä. Toivottavasti tulee jotain muutakin vastaan kuin vain tämä kokemus… Vähän kyllä meni into koko etsinnästä. Ei tää häämekkojen shoppaaminen oo muutenkaan mikään mun lempiharrastus.

Kesällä kävin Suomessa kahdessa häämekkoliikkeessa mun kaason kanssa. Se tuntui liian aikaiselta vaihteelta tehdä mitään ostopäätöksiä, mutta halusin silloin ennemminkin selvittää, minkä tyylisistä mekoista tykkään.

Varasin sovitusajan White Dress -liikkeeseen Helsingissä, jossa testasin läpi tosi monta erilaista mekkoa. 

Valitsin kyseisen liikkeen, koska Pinterest-visioiden perusteella olin oppinut jopa yhden suunnittelijan nimen, ja googlaamalla selvisi, että tässä liikkeessä voisi olla myös heidän luomuksiaan.

Asiakaspalvelu oli hyvää, ja edistyin paljon sen ajatuksen kanssa, että mistä oikein pidän. Yksi kuvan perusteella tosi kiinnostava malli oli tulossa liikkeeseen vasta syksyllä, joten sitä en koskaan ehtinyt kokeilemaan. Mutta käytännössä tämä oli tosi hedelmällinen käynti, valokuvaaminenkin oli sallittua ja liikkeestä ja koko ekasta sovituskokemuksesta jäi tosi hyvä fiilis.

Käytiin samana iltapäivänä myös Lovebirds -nimisessä häämekkojen second hand -liikkeessä.

Se kokemus oli tosi erilainen ensimmäiseen verrattuna. Mekkoja oli vain ne, jotka eri henkilöillä on myynnissä. niitä tilailla muissa kokoluokissa.

Mä löysin siitä sen hetkisestä valikoimasta vain yhden mekon, joka kiinnosti mua. Mutta se kiinnostus olikin sitten niin iso, että hengasin kyseinen mekko päällä aika pitkänkin ajan, ja sain tosissani miettiä, uskallanko tehdä ostopäätöstä jo vuotta ennen juhlaa, vasta ekan kerran, kun oon ylipäätänsä sovittamassa mitään mekkoja.

Malli oli hyvä (jokin Morileen malli), vaikkakin erilainen kuin mitä mulla on ollut mielessä. Se olisi vaatinut aika paljon muokkaamista sieltä sun täältä ollakseen napakymppi, sen lisäksi että se oli jostain kohtaa vähän liian pieni ja toisesta kohtaa vähän liian suuri. Ja vaikka hinta oli paljon huokeampi kuin uudella mekolla, tuntui vähän väärältä, että kauniin mekon muokkaisi monelta osin uuteen uskoon, kun jollekin muulle se voisi olla täydellinen sellaisenaan.

Päätös piti tehdä pikaisesti, koska mekon myyntiaika oli päättymässä jo seuraavana päivänä, ja sen jälkeen se palautuisi omistajalleen. Puntaroin tosi tarkkaan, mutta päätin jättää mekon ostamatta.

Jos mä en löydä täältä Firenzestä mekkoa, ehdin aloittaa etsinnän Suomessa vasta aikaisintaan maaliskuussa.

Siitä onkin sit vaan viisi kuukautta häihin. Onko se liian vähän aikaa?

Välillä mietin, että vaikka amatööri oonkin, niin mitä jos tekisin koko mekon itse, kuten tein ylioppilasmekon ja ruk-juhlan mekon. Mutta sen tyylinen mekko, mikä mulla on mielessä, ei ihan ole ihan sellainen homma, johon uskaltaisin alkaa omin käsin… Elän vielä siinä toiveessa, että löytäisin valmiina jostain juuri sellaisen mekon, kuin mulla on mielessä. Tällä hetkellä se mielikuva on aika tarkka, mutta saa nähdä, miten käy.