Olen ambivertti – Itsensä määrittelyn iloja

Mä olen ambivertti. Tiedätkö, mikä se on?

Valtaosa ihmisistä on ambivertteja. Osa on introvertteja ja vielä pienempi osa on ekstrovertteja.
Siihen nähden on aika jännä, että mä en ainakaan ollut aiemmin edes kuullut koko sanasta. Jälkimmäisistä kyllä.

Luulin koko peruskouluajan olevani ekstrovertti. 

Yliopiston alussa muutama vuosi sitten tajusin, etten kyllä tosiaan ole.

Se riippuu niin siitä, mihin itseään vertaa.
Sen näkee, kun oma jaksaminen on koetuksella.
Sen tunnistaa, kun oppii tuntemaan itsestään asiat, jotka voimaannuttavat ja virkistävät sua, ja ne asiat, jotka imevät susta kaikki mehut – vaikka niistä nauttisitkin.

Tiesin, etten myöskään ole ihan introvertti. Joiltain osin ehkä, mutta toisaalta en. Joten kun sana ”ambivertti” putkahti viime kesänä jostain mun eteen, mun pää selkeni. Mun oli helpompi selittää, millainen mä omasta mielestäni olen.

Monet tykkäävät löytää itselleen määritelmiä erilaisten testien avulla. Niiden kautta voi saada esimerkiksi itsevarmuutta, kunhan niiden testien tulosten ei liiaksi anna määritellä itseään negatiivisessa mielessä. Itsetutkiskelu ja -testailu – uskoi siihen tai ei – voi olla viihdyttävää tai jopa silmiä avaavaa. Hienoista itsensä lokerointia, mutta ei pakottamalla, vaan samaistumalla.

Voi tajuta, että hei, mä en olekaan ainoa, tälle onkin joku termi. 

Sen avulla ihminen oppii tuntemaan itseään, ja ehkä jopa tunnistamaan omat tarpeensa ajoissa, eikä yritä turhaan tunkea itseään johonkin väärään lokeroon.

Ei sillä, että ambivertteja oikein voisi lokeroida. Tää on nimittäin paljon kirjavampi joukko kuin se kliseisen karkea ektrovertti-introvertti-jaottelu.

Millainen ambivertti mä olen?

Saatan viihtyä oikein hyvin yksin omia juttuja puuhaillen.

Pidän sosiaalisista tapahtumista ja ihmisten seurasta, mutta tarvitsen niiden vastapainoksi paljon omaa aikaa. Saatan koulussa tai töissä olla tosi sosiaalinen ja aktiivinen, mutta heti kun pääsen kotiin, oon ihan loppu enkä jaksaisi enää mitään.

Kun liikun ulkona, en lähtökohtaisesti jaksaisi puhua kellekään. Uppoudun osin automaattisesti omaan maailmaani, ja vietän bussimatkat ikkunasta ulos tiiraten kuulokkeet päässä. Ei niistä kuulokkeista välttämättä edes kuulu mitään. Mutta ne luovat sellaisen oon rauhassa -suojakuoren ja toisaalta myös hiljentävät vähän sitä ylimääräistä melumaailmaa.

Tykkään esimerkiksi juhlien kuvaamisesta tosi paljon, mutta erityisesti sen itse kuvaamisen takia: Joskus koen tosi raskaaksi olla monta tuntia sosiaalisessa valmiudessa ja keikan jälkeen oon tosi huojentunut, että pääsen kotiin omaan rauhaan editoimaan niitä kuvia. …Ainakin siihen asti, kunnes se editoitavien kuvien määrä alkaa tulla korvista ulos.

Osaatko sanoa, oletko ekstrovertti, introvertti, vai uppoatko säkin ambiverttien laajaan skaalaan?

//

Tämä oli arkistojen kätköihin unohtunut postaus vajaan 3 vuoden takaa, jota en aikoinaan julkaissut sen takia, kun joku muu oli juuri julkaissut vastaavanlaisen jutun – toisistamme mitään tietämättä. Aihe on kuitenkin edelleen ihan kurantti, vaikka ensimmäinen kuva onkin jo vanha.