Ynnää yhteen:
Yliopisto-opinnot, päivätyöt, harrastukset. Yrittäjyyshommat, omat projektit, blogi. Käsityöjutut, sisustusideat, matkasuunnitelmat, tai joku muu uusi päähänpisto.
Siinä on mun viikon X, lukemattomien sitä edellisten ja useiden sitä seuraavien viikkojen tehtävälistaa. Enemmän tai vähemmän sekaisin ripoteltuna, vähän vaihtelevina erinä kutakin.
Millainen lista sulla tulisi?
Mä oon vuosia ollut aika ”multitaskaaja”. Monta rautaa kuumana ja lusikoita useammassa sopassa. Elämä on jotenkin vaan ajanut siihen, kun on niin paljon asioita, joita haluan ehtiä tekemään.
Oon saanut kuulla, että oon multitaskaaja jopa vessanpöntöllä, kun samaan aikaan istun siinä asioilla, pesen hampaita ja selaan kännykkää.
”Too much informaaatiooon…”
Joku on joskus kommentoinut mulle, että ihailee sitä, miten mä ehdin tehdä kaikkea.
Että miten mä oikein tehdin, miten mulla riittää aika? Ei se kyllä riitäkään. Usein projektit ovat valmistuneet puhtaasti yöunien kustannuksella. Kuinkas muutenkaan, eihän se onneton 24h vuorokaudessa riitä muuten mihinkään.
Mutta kun yrittää tehdä kaikkea kerralla, polttaa kynttilää molemmista päistä. Se ei vaan pidemmän päälle toimi, jos haluaa pysyä järjissään.
Kun mulla oli pääpaino oli vain opiskelussa, se jotenkin näytti onnistuvan. Ongelman huomasi viimeistään siinä vaiheessa, kun aamuisin tarvitsi alkaa nousta ihmisten aikoihin töihin. Joka aamu. Säännöllisesti. Virkeänä.
Ei siinä enää valvota öitä edes ehtimisen takia. Paitsi pakon edessä.
Tai ehkä mä oon tullut vanhaksi, kun deadlineviikolla jokunen 2h yöunien jälkeen töihin meno tekee jo fyysisesti pahaa.
Nykymaailman malli ohjaa ihmisiä suorittamaan. Pitää ehtiä kaikkea, pärjätä kaikessa. Työt, koulu, harrastukset. Terveellinen syöminen, liikunta, sosiaaliset suhteet. Vireästi, tehokkaasti, laadukkaasti. Omaa henkistä hyvinvointia unohtamatta. Heikkouden merkki, jos joku näistä on rappiolla. Pitää jaksaa kaikkea, olla mukana kaikessa – ja tietty mieluiten vielä paras kaikista.
Multitasking-suorittaminen voi helposti johtaa siihen, että tekemisen laatu kärsii. Koko elämisen laatu kärsii.
Liikaa tehtäviä listalla ja pään sisällä. Alkaa ahdistaa, kun ei yllä parhaimpaansa. Kaikessa pärjäämistä ja suoriutumisesta tulee juuri sitä mitä se ikävimmillään on, pelkkää suoriutumista ja selviytymistä.
Hektisyys leviää. Keskittyminen on aina vaan hankalampaa. Pitkiä tekstejä ei jaksa lukea, ainakaan jos ne eivät ole facebook-keskustelun muodossa. Läsnäolo on yhä useammille hankalaa. Hankalaa istua kahvilla kaverin kanssa ilman, että käy samalla toista keskustelua puhelimella. Toisaalta on pakko olla aina tavoitettavissa. Puolen tunnin poissaolo Whatsupin ulottuvista, niin kummasti joku vaisto tuntuu huutavan, että nyt kyllä missaat jotain merkittävää. Vai liekö se vaistoa vai riippuvaisuutta?
Mun ongelma ei ole hankaluudessa olla läsnä, vaikka puhelin tuntuukin olevan kuin ylimääräinen raaja. Mutta joskus keskittyminen tuottaa vaikeuksia.
Mun on todella vaikea estää mun aivoja tuottamasta uusia ideoita silloin, kun pitäisi ensin keskittyä johonkin muuhun asiaan.
Varsinkin, jos se meneillään oleva homma ei juuri sillä hetkellä innosta niin paljon.
Oon aika idearikas, kun sille päälle satun. Pikkasen kun pintaa rapsuttaa ja tuulen suunta on sopiva, niin pölykin muuttuu glitteriksi. Usein se on hyvä juttu, mutta joskus myös vitsaus. Aivoja on nimittäin hankala sammuttaa, saati painaa uutta päähänpinttymää villasella.
Tehtävälista kasvaa nopeammin pituutta, kuin niitä hommia saa ruksittua tehdyiksi. Innostun helposti, lähtisin niin mielellään järkkäämään asioita. Jos joku kysyy mukaan johonkin kiinnostavaan projektiin, oon tikkana menossa.
Liika vaan on liikaa, suorittajallekin.
Tänä kesänä mulla oli ensimmäistä kertaa vuosiin rehellisesti kesälomaa. Neljä viikkoa putkeen! Luulisi, että siinä ajassa ehtii palautua arjen rasituksista.
No vähän ehkä palauduinkin. Mutta lomasta 3/4 kului matkustaessa. Ja siellä reissun päälllä huomasi, miten hankala löytää tasapainoa myös asioiden kokemisen ja rentoutumisen välillä. Kun toisaalta oli totaalisen rentoutumisen tarpeessa, ja toisaalta halusi nähdä ja kokea kaikkea, ettei tuntuisi siltä, että reissu menee ”hukkaan”.
Arkisuorittajan jälkeen pintaan meinasi puskea lomasuorittaja.
Tietenkin loman lisäksi oli useampi hääkuvauskeikka, ja niiden kuvien editoimisen parissa se loppuosa vapaa-ajasta sitten kuluikin.
Oman väsymyksensä ymmärrettyä oli pakko tehdä periaatepäätös: Asia kerrallaan.
Päätin, että pyrin keskittymään yhteen juttuun kerrallaan. Siis perus päivätöiden lisäksi. Haluaisin kirjoittaa tänne kaikesta mun päässä pyörivästä, mutta blogi on yksi aikasyöpöimmistä harrastuksista mitä oon itselleni keksinyt, ja on asioita, jotka kiilaa sen edelle.
Multitasking sivuun, ja fokusoiminen tilalle. Tekemisen laatu ylös, stressitasot alas.
Mun yksinkertaistetulla tehtävälistalla järjestys on tää:
1. Teen ekana loppuun kesän viimeisen hääkeikan kuvat. Niissä kestää, otin taas niin ison määrän kuvia. Oon kuitenkin kieltäytynyt muista keikoista koko loppuvuodelle, etten ruuhkauta itseäni uuvuksiin. Se on ollut saavutus sinänsä, kieltäytymisen opettelu.
2. Sen jälkeen paneudun tämän hetkisen Arkkitehtuurin historian kurssin projektiin. Ja lähden hetkeksi Roomaan sen kurssin puitteissa.
3. Sen jälkeen. Joululahjojen aloittamista? Sisustusjuttuja? Blogikirjoituksia? Vapaita viikonloppuja? Ne sentään menevät käsikynkkää keskenään. Suunnitelmat ovat avoimet. En malttais odottaa!
Mihin sä haluaisit elämässäsi fokusoida?
//
Tähän fokusoinnin aiheuttamaan blogitaukoon on liittynyt myös nimijumitus. Mulla on ollut vahva tunne siitä, että tää blogi tarvitsee uuden nimen. Vähän kuin sellaisen otsikkonimen, jotain mikä kertoisi tämän sisällöstä enemmän kuin mitä pelkästään mun oma nimi. Mutta palataan siihen sitten, kun oon saanut jotain ratkaisuja tehtyä. Luulin jo keksineeni sopivan, mutta kesän ajan sitä makusteltuani en enää olekaan niin varma… Ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä.