Miten meni (2017) noin niinkuin omasta mielestä – Vuosikatsaus eli kirje tulevaisuuden minälle

Vuosi 2017, olit työläs ja raskas.

Tähän vuoteen mahtui niin onnistumisia kuin pettymyksiä, lukemattomia väsyneitä aamuja ja vielä väsyneempiä iltoja. Samoin kuin sitä ihan puhdasta arjen onnea.

Tämä kirjoitus on muistikirjamaisuudessaan pääosin ihan itseäni varten kirjoitettu.

Näiden blogivuosien varrella on tullut huomattua, että vuosikatsaukset ovat helppo tapa tsekata pikakelauksella joku taakse jääneistä ja osin mielestä haihtuneista vuosista, että mitä silloin tulikaan tehtyä, ja että mikä siitä silloin oli se yleisfiilis. Joten sen takia nää ajatukset ja tuntemukset kannattaa kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti, eikä kiillottaa kultakehyksiin – jos siihen ei ole oikeaa aihetta.

Mun mielestä kaikkien ihmisten kannattaisi kirjoittaa vuosikatsauksia, vaikka sitten ihan yksityisesti itselleen tällaisen julkisen blogin sijaan. 

Se auttaa tuomaan omaan elämään perspektiiviä, antaa nykyhetkestään kurkistusaukon muihin vuosiin. Vähän kuin kirjoittaisi itselleen kirjeen siitä hetkestä tulevaisuuden minäänsä varten. Vaikkei kirjoittaisi säännöllistä päiväkirjaa, vuosikatsauksien avulla on mahdollista verrata, onko vaikkapa ollut joskus enemmän tai vähemmän onnellinen kuin nyt. Ja jos olossa on tapahtunut muutosta, on helpompi miettiä, mistä se oikein johtuu. Muuten aika kultaa ja häivyttää muistoja, menneisyydestään on vaikeampi oppia, ja samat virheet toistaa helpommin uudestaan.

Mua ainakin vanhat vuosikatsaukset auttavat miettimään, mitä oikein seuraavalta vuodelta ja tulevaisuudelta ylipäätänsä haluan ja toivon.

Aiemmat vuosikatsaukset löytyvät täältä:

• Abikevään, arkkitehtihakujen, interrailin, omilleen muuton ja yliopistoelämän alun täyttänyt 2013.
• Ekan teekkarivapun, yliopistoelämän ja blogipanostuksen 2014
• Inttileskeyden lopun, mekkoprojektin, Pohjois-Norja-roadtripin ja kahden hengen yksiön ahtauden 2015.
• Uuteen ihanaan kotiin muuttamisen, kandikevään, reissujen ja välivuosipäätöksen toteuttamisen 2016.

Ja tämä on 2017. Päivätöissä vietetyn välivuoden, vähän turhan monien ylityötuntien, yrittäjyyden ja siihen päälle opintojen jatkamisen vuosi. No tuli tässä ainakin sisustettua myös. Kovin aikuisen kuulosta, eikö vain?

PSST! Jos luette vanhoja postauksia: Valitettavasti kaikkien keväällä 2013 tai sitä ennen julkaistujen postausten kuvat eivät välttämättä näy, koska ne oli aikanaan julkaistu Photobucketin kautta. Ja Photobucket muuttui viime vuonna maksulliseksi, ja kiristää, että kuvat saa takaisiin näkyviin, jos maksaa 400 dollaria. :—) Että tattis vaan sinnekin. Lataan ne kuvat niihin postauksiin jossain kohtaa takaisin, mutta se vie aikaa.

Koin monia ”ekoja kertoja”, niin työssä kuin harrastuksissa.
Tässä niistä kuusi oleellisinta:

1. Mulla tuli täyteen vuosi nykyisessä työpaikassa, ja sama jatkuu edelleen.

Oon oppinut paljon sellaista, mitä on vähän hankala selittää sanoiksi. Oon nopeampi siinä mitä teen, ja työ tukee mun opintoja vähintään yhtä paljon kuin opiskelu töitä. Tää ala kun on paljolti sellainen, että se opitaan käytännössä töissä. Lisäksi tää vuosi on lisännyt mun ammatillista itseluottamusta rutkasti.


2. Tein valokuvaushommasta astetta virallisempaa perustamalla toiminimen.

Yrittäjyys on asia, joka jossain määrin ylimääräistä hommaa pelkkään harrasteluun verrattuna, mutta samalla sekin opettaa paljon. Pienimuotoisena se on vielä ihan hallittavissa kaiken muun ohessa.

3. Tavallisen juhlakuvaamisen lisäksi tein montaa kuvaushommaa, mitä en ennen ole tehnyt.

Kuvasin parit kokonaiset häät, pariskunta- ja raskauskuvia, pientä vauvaa, sekä vastapainona myös eräät hautajaiset. Hyvin erilaisia teemoja, erilaisia ”ekoja kertoja”. Uutta kokemusta monella saralla.

4. Tein ensimmäistä kertaa videon jollekin muulle kuin itselleni, ikuistamalla liikkuvaan kuvaan eräät häät.

Tartuin hommaan suhteellisen pienellä budjetilla ja toteutin sen projektiluontoisesti. Sillä kokemusta videoiden teosta mulla ei juurikaan ole. Käytännössä tein ja opettelin siinä samalla, miten Premiere Pro oikein toimii. Tein kaksi eri versiota, pidemmän ja lyhyemmän, ja opin aina hyvin, mitä kannattaa tehdä toisin, jos joskus päädyn uudestaan videokuvaamaan.

Mielenkiintoista, mutta en kyllä sanoisi, että olisi välttämättä ihan mun juttu. Ei ainakaan valokuvaamiseen verrattuna.

5. Olen tasapainotellut ekaa kertaa isojen koulukurssien ja pitkien työpäivien kanssa.

Oon tehnyt töitä opintojen ohella koko sen ajan, kun oon yliopistoa käynyt. Mutta muutaman tunnin viikonlopputyöt eivät enää jälkeenpäin ajatellen tunnu miltään, kun vertaa tavallisiin päivätöihin. Teen kurssien aikana lyhyempää työviikkoa, mutta monesti tulee kompensoitua menetettyjä työpäiviä tavallista pidemmillä työpäivillä.

Se rankkuus näkyi isojen deadlinejen takia erityisesti nyt joulukuussa. Ensin kurssiprojekti osalta, ja heti perään töiden. Mun työpäivät alkoivat olla sen pituisia, että en edes viitsi sanoa, kun ei ne kavereidenkaan mielestä oo ihan terveitä. Mutta itsepä oon halunnut venyä.

Loppua kohti sitä alkoi taas olla aika väsynyt. Pää ihan tyhjä, enkä oikein tiedä, mitä kirjottaisi tai sanoisi.

6. Julkaisin instagramissa joulukalenterimaisesti Jouluvinkki -kuvasarjaa joulukuun ajan.

Se koostui pääasiassa aikaisempina vuosina tekemistäni diy-jutuista ja muista ideoista. Olen monena jouluna julkaissut blogissa joulupostauksia, jopa kokonaisten joulukalentereiden verran.

Mutta tällä kertaa tuo oli ainoa jouluinen asia, mitä ehdin. Meillä ei edes koristeltu kotia ollenkaan jouluisesti. Ainoa joulukoriste oli meidän ovikranssi, joka sekin oli unohtunut paikoilleen viime joulusta.

Vuoden 2017 isoimmat plussat

+   Töissä on ollut mielenkiintoista, ja koen että oon oppinut tosi paljon. Tätä on vaikea avata sen enempää, mutta tykkään sekä meidän tiimistä kuin siitä projektista, jossa pääasiassa olen kiinni. Lienee yksi syy, minkä takia multa aika helposti unohtuu lähteä joissa kotiin.

+   Saatiin tehtyä meille kotiin ihana sohvapöytä, mulle työpöytä, keittiöön hyllyt ja verhot ja kaikenlaista pientä ihanaa.

+   Pistin pystyyn toiminimen, eikä se lopulta ollutkaan niin vaikeaa, kuin etukäteen jännitin.

+   Blogin kävijämäärät ovat kasvaneet reippaasti, vaikka mun paukut eivät aina meinaa riittää kaiken päälle vielä tähänkin. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että joitain tätä kiinnostaa lukeakin. Ja mulla on tän parissa mukavaa, vaikka esimerkiksi kommentteihin vastaaminen vie multa joskus liikaa voimavaroja, ja niiden kanssa voi vierähtää tovi (pahoittelut). Mun mielestä on aika hyvä saavutus, että mun kaikkein luetuimmissa postauksissa on monta tänä vuonna kirjoitettua postausta, vaikka oon kirjoittanut tätä blogia jo yhteensä yli kuusi vuotta.

+   …Kanniskelin myös yhdessä kohtaa hetken Viikon bloggaaja -titteliä.

+   Kesällä ehdittiin mökille, saaristossa sielu lepää. Tehtiin myös kaikenlaista muuta uutta ja mukavaa, kuten kylpyläreissu. Pitkiä reissuja ei tehty, mulla ei ainakaan ollut yhtään matkakuumetta, kun edellisenä vuonna niin monta matkaa.

+   En ollut kipeenä koko syksynä, en muista oonko ollut koko vuotena muutenkaan.

+   Elämäni on kaikessa draamattomuudessaan vallan mukavaa.

+   Pääsin kursseista läpi, ja olin omiin töihini tyytyväinen.

+   Ei tullut burnouttia! (vielä, hah)

Vuoden 2017 isoimmat miinukset

–   Vaikka tykkään töistä, voinee sanoa myös huonoksi puoleksi sen, että koko vuosi pyöri aikalailla töiden ympärillä.

–   Oon ollut välillä tosi väsynyt, kuten viime kevään lopussa ja nyt vuoden lopussa.

–   Kiireiden ja ihan sen kiireisen olon takia takia karsiutui monia sellaisia ”mukavaa yhteistä tekemistä”-juttua, joita vielä vuoden alussa suunnittelin, että oltaisiin ehditty toteuttaa.

–   Mun kesällä lupaavasti alkanut urheiluinnostus lopahti yhtä nopeasti kun alkoikin, kun loma loppui, kiireet iski niskaan ja säät viileni. Epäonnistumisen tunne on vahva, vaikka en olekaan luovuttanut.

–   Mulla ei riittänyt viikossa tunnit jatkaa savityökurssia, ja se on harmittanut kovasti. Se oli mukavaa ja terapeuttista, ja mulla on kamalasti ideoita, mitä haluaisin savesta tehdä. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa taas jatkamaan…

–   En päässyt mukaan yhdelle kurssille, jolle olisin halunnut päästä. Valintaperusteita ei kerrottu, joten lopulta siitä jäi jäljelle vain iso harmistus, ja sellainen absurdi kateudenpistos niitä kohtaan, jotka sinne pääsi. Ei siksi, että se heidän syy mitenkään olisi ollut, vaan ihan koska sitä ”miksi nuo pääse mutta minä en”-asiaa ei pystynyt perustelemaan millään konkreettisella syyllä. Niin että siinäpä sitten tunsi itsensä samalla pettyneeksi kun ei päässyt, huonommaksi kun ei tullut valituksi, ja vielä ikäväksi ihmiseksi, kun vielä kadehti niitä, jotka valittiin. Kerrassaan epämiellyttävää.

–   Osallistuin itsekseni yhteen kisaan, enkä sijoittunut mitenkään. Harmittaa, kun ladoin itselleni odotuksia, jotka osoittautuivat turhiksi. Ja käytin monia työtunteja. Mutta varmaan siitä sentään oppi jotain.

–   Tunsin itseni välillä tosi yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, ja ikävöin takaisin pääkaupunkiseudulle.

Mä en tiedä miksi, mutta mulle tuli jotenkin synkkä fiilis tätä kirjoittaessa. 

Outoa sinänsä, kun ei mua ainakaan tietääkseni mikään kadutakaan. Koko vuosi oli kokonaisuudessaan ihan jees, jopa ihan hyvä. Tiedän hyvin, ettei jokainen vuosi ole mitään jatkuvia fanfaareja ja yks toisensa perään sattuvia uusia upeita kokemuksia. Oonkohan mä vaan edelleen vähän väsynyt, niin että se viime vuoden väsähtänyt fiilis tuntuu jotenkin peilautuvan tästä tekstistä takaisin muhun?

Tätä omaa tekstiä uudelleen lukiessa vähän näyttää siltä, että mun viime vuosi oli lähinnä työtä. Mä tykkään mun työstä, tai siis kaikista niistä. Mutta tiedän ja tunnustan, että vedän itseni turhankin helposti sinne jaksamisen äärirajoille. Kokonaisuudessaan lienee ollut liian vähän normaalin mittaisia työpäiviä, kunnollista vapaata ja lomaa, se on varma.

Miten sun vuodessa 2017 enemmän plussia vai miinuksia?

Jossain postauksessa pitäisi varmaan myös käsitellä tän vuoden (2018) suunnitelmia ja tavotteita. 

Mitä haluan oppia, mitä aion tehdä paremmin, ja niin edelleen. Vaikka nyt jo tammikuun ohi ollaankin. Näen selkeitä juttuja, joiden suhteen olisi parantamisen varaa. Että jos tää tuntuu raskaalta lukea, niin siinä lienee sitten vähän kontrasti tähän verrattuna. Luulisin vähän tasapainottavan. 🙂