Deadlineviikon 11 onnellisinta hetkeä

Tällä viikolla oli syksyn ensimmäisen periodin ensimmäinen kurssijättiläisen palautusdeadline ja kritiikki (=kaikkien kurssilla tehtyjen töiden esittely ja arvostelu).

Opin, että perus iso koulukurssi ja kolmen työpäivää per viikossa + muut omat työt päälle on raskas yhdistelmä.

Tai kyllähän mä sen etukäteen arvasin. Todellisuus on vaan se, missä sen vasta tuntee oikeasti nahoissaan.

Tää viimeinen viikko oli raskain, yöunet jäivät taas aika vähiin ennen deadlinea. Oon näistä arkkitehtiopinnoille ominaisista jutuista ennenkin täällä blogissa kertonut, eikä tää mihinkään siitä ole muuttunut. Esimerkiksi tää jo 2,5 vuotta sitten kirjoittamani Minkä vain arkkitehtiopiskelija tietää -postaus tuntuu taas niin kovin kuvaavalta. On enemmän tekemistä kuin mitä sulla on tunteja vuorokaudessa, haluut suoriutua paremmin mutta voi antaa vain parhaasi.

Deadlineviikon keskellä onnellisuuspisteitä ropisee, kun…

…tajuat että oot niin väsynyt, että sun huumori on ihan randomia ja naurat kaikelle hölmölle, mutta et oo yksin, kun sun kaveri on ihan yhtä väsynyt ja reagoi samalla tavalla.

…on satanut monta päivää putkeen niin, että oot kuin olisit elänyt samaa päivää monta kertaa perättäin. Ja sitten eräänä aamuna paistaakin aurinko!

…otat subway-patongin vaikka sulla ei vielä ole edes ihmeemmin nälkä. Ja ehdit kerrankin nauttia sun ruuan mausta ilman hirveetä nälkähotkimista!

…kolmannen sen kouluprojektin parissa vietetyn pitkän yön jälkeen sun ei tarvitsekaan herätä taas aamulla töihin. Vaikka edellisen yön 3,5h yöunet tuntuikin luksukselta, lisätunnit teki hyvää.

…ootte koululla sikamyöhään eikä bussit enää kulje, mutta onneksi sun ritari tulee noutamaan sut sun valkealla ratsulla ja heittää sun kaverinkin kotiin matkan varrella.

…huomaat, että englannin kielisen kurssin ja vaihtaripainotteisen ryhmän vuoksi sun englanti sujuu entistä paremmin, etkä oo tarvinnut sanakirjan apua kuin kerran koko viikon aikana. Tai liekö sitten johtunut väsymyksestä, ettei niitä omia virheitään enää edes huomannut.

…sun ryhmä on valmis päivää ennen deadlinea, vaikka muut vielä puurtaa. Siis mitä ihmettä, ajoissa, mekö muka?! Epätodellista.

…ekaa kertaa piiitkään aikaan pääset sun miehen kanssa samaan aikaan nukkumaan. (#goals)

…on ensimmäinen vapaailta aikoihin ja katsot melkein kaikki ekan tuottarin The Handmaids Tale -jaksot yhteen pötköön.

…koko se elämääkin pidempi kritiikkirupeama on ohi. Ihan sama, vaikka tuntuu että omassa esityksessä unohtui puolet siitä mitä piti sanoa. Ompahan ohi.

…on ensimmäinen aikatauluista vapaa viikonloppu pitkään aikaan. Ja mahdollisuus pyhittää se pitkille unille – ja saat kerrankin herätä ilman herätyskelloa.

Osaatko sä kerätä arjen raskauteen valoa pienistä iloista, vai tuntuuko, että harmaus valtaa kaiken?

Just nyt oon niin onnellinen, ettei mun silmät enää verestä kaikesta siitä ruudun tuijottamisesta ja valvomisesta. Zombi-look alkaa väistyä!

Sellainen arkikatsaus tähän väliin. Tästä on hyvä jatkaa taas seuraavaan periodiin ja uuden ison kurssin, päivätöiden ja omien töiden yhteensovittamiseen. Kyllä sen kestää, ei tää kouluaika loputon oo. Auringon pilkahduksia vaan teidänkin syksyyn!