Voittajia! Arkkitehtikilta palkinnoilla Jäynägaalassa

Jossain päin Suomea jaettiin eilen nättejä pääpatsaita menestyneille artisteille, mutta viikko takaperin täällä vietettiin vähän toisenlaista palkintogaalaa. Emmoja seuraamatta arvioin, että tää gaala oli varmasti hauskempi. 😀 Juhlan nimi oli Jäynägaala, ja siellä palkittiin parhaita teekkarijäyniä viimeiseltä viiden vuoden ajalta, jakamalla toista kertaa historiassa kullitettuja Markunpäitä ja muita kunniamainintoja.

Tällä kertaa myös meidän vuosikurssin jäynätiimi sai myös kutsun tulla edustamaan…

arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty
arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty

Ja onneksi päästiin paikalle edes pienellä edustuksella, vaikka valtaosa vuosikurssista sattui juuri kyseisenä viikonloppuna reissaamaan ties missä ympäri Suomea ja maailmaa. Sen lisäksi että oli vanhoja jäyniä oli hauska katsella, meidän fuksijäynä vuodelta 2014 voitti nimittäin kultaisen Markunpään parhaasta passiivijäynästä! Hyvä me! 😀

”Jäynä on yleensä teekkareiden järjestämä kepponen tai tapahtuma, jonka tarkoitus on aiheuttaa riemua jäynääjissä sekä jäynän kohteissa ja suuressa yleisössä. Jäynä pyrkii hyödyntämään tekniikkaa joskus hyvinkin mitättömän asian aikaansaamiseksi. Jäynä ei saa olla poliittisesti tai uskonnollisesti kantaaottava. Hyvä jäynä liittyy kuitenkin usein yhteiskunnan ajankohtaisiin asioihin ja tapahtumiin.”  -Wikipedia

Ja passiivijäynä tarkoittaa jäynää, jossa jäynääjät eivät suoraan ota kontaktia jäynättäviin, vaan ovat lähinnä tarkkailijan roolissa.

arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty
arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty
arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty

En muista sanasta sanaa miten palkinnon jaossa lueteltuja syitä, mutta omin sanoin on helppo myöntää, että me ollaan tosi iloisia siitä, miten hyvin meidän jäynä onnistui. Oltiin silloin ja ollaan nyt. Meidän vuosikurssilaiset osallistuivat jäynän toteuttamiseen hyvällä panostuksella, idea oli hauska ja liittyi sopivasti meidän alaan – ja oli siinä määrin ajankohtainen, että kiinnitti kivasti ihmisten huomion. Viimeiseksi myös editointi onnistui hyvin, vaikka itse sanonkin.

Nyt tuo pää seisoo meillä eteisessä odottamassa, että joku kerkeisi kiikuttamaan sen kampukselle meidän kiltahuonetta koristamaan. ❤

arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty
arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty
arkkitehtiopiskelija-teekkari-tty

Tässä vielä tää meidän fuksijäynä, jos kiinnostaa ettekä silloin vuonna 2014 sitä huomanneet. (Jos video ei näy, jäynän löytyy myös youtubesta.)

Aiheesta jutellessa mun työkaverit kertoivat voittaneensa aikoinaan oman vuosikurssinsa kanssa fuksijäynäkilpailun. Se oli ihan uutta tietoa, koska mä en ainakaan muista kuulleeni muusta yhtä hyvin sijoittuneesta arkkarien tekemistä jäynästä (ainakaan täällä Tampereella). Mutta ei kai ihme ettei tuo ole tullut vastaan – se tallenne sattuu löytymään vain VHS:nä, eikä mistään youtubesta. 😀

Kaikki postauksen kuvat, joissa esiintyy ihmisiä (c) Jukka Tuomisto / @j4kku
Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *