Ootteko koskaan kokeilleet tehdä jäätelöä kotona? Mulle oli jäänyt siitä jotenkin tosi vaikea kuva, sellainen että ilman jäätelökonetta tuskin onnistuisi. Mutta sitä voikin tehdä ihan blenderillä!Annoin Roopelle joululahjaksi keittokirjan, josta tää jäätelöresepti on eka, jota ollaan ehditty kokeilla. Nyt ei ehkä ole vielä se kaikkein suosituin vuodenaika jäätelölle, mutta vaikka tätä ei nyt tekisi mieli, kannattaa laittaa resepti talteen kesää varten!
Ainakin jos vaan tykkää mansikoista ja kookoksesta (tosin jälkimmäinen ei välttämättä edes ihmeemmin maistu), tää ohje sopii monelle.
Näillä kolmella raaka-aineella tehty jäätelö on mm. maidoton ja gluteeniton.
Ja jos hunajan korvaa jollain muulla makeutusaineella, reseptistä saa myös vegaanisen.
Resepti on Luonnollisesti aitoa kotiruokaa -kirjasta, joskin meidän jäätelöön taisi tulla vähän enemmän mansikoita.
RAAKA-AINEET
- 450g perattuja mansikoita (me laitettiin karkealla arviolla ainakin pari pakastepurkillista)
- 4dl täysrasvaista kookosmaitoa (tölkistä)
- 85g hunajaa
- Päälle esim. pähkinärouhetta
MUUT VÄLINEET
- Blenderi tai survin
- Siivilä
- Pakastusta kestävä astia/vuoka
VALMISTUSOHJE
- Soseuta mansikat. Paseeraa seos siivilän läpi, niin ettei siihen jää liian isoja klönttejä.
- Lisää mansikkasoseeseen kookosmaito ja hunaja, sekoita yhteen.
- Kaada seos vuokaan, peitä kelmulla ja laita pakastimeen siihen asti, kunnes seos jähmettyy.
- Soseuta seos uudelleen niin, että jääkiteet rikkoutuvat.
- Kaada seos esim. kannelliseen muoviastiaan tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Anna jähmettyä pakkasessa, kunnes jäätelö on sopivan kovaa.
- Tarjoa heti tai jätä pakastimeen, jonka jälkeen anna lämmetä huoneenlämmössä suunnilleen vartti ennen tarjoilua, jotta jäätelö pehmenee helpommaksi annostella.
- Ripottele päälle esim. murskattuja hasselpähkinöitä.
Mä en oo mitenkään perso jäätelölle (paitsi Classicin lakritsi-vanilja-puikkojäätelöitä, ah), mutta sekä mun että jäätelökonkari-Roopen mielestä tää oli tosi hyvää! Ihanan raikasta, ei liian makeaa, ei liian kookoksista. Päälle ripoteltu pähkinärouhe tuo makuun sopivasti hiukan särmää ja purupintaa.
Suoraan pakkasesta otettuna tästä voi tulla tosi kovaa, ja mutta kun rakenteen rikkoo ja jäätelön antaa hiukan sulaa, maku on juuri parhaimmillaan, eikä liian jäädykemäistä. Me ollaan nautittu tätä pieninä välipaloina makeannälkään, mutta käytännössä tää sopii myös kevyeksi jälkkäriksi illallispöytään!
2 Responses
Ihana resepti, täytyy testata! Hei onko sulla muuten jotain postausta opiskelijahaalareista? Täällä yksi innokas fuksi, joka haluaisi nähdä haalareita 😀 (muitakin kuin omansa,joissa on kaksi merkkiä…)