Lettityttönä kirjan sivuilla

lettikampaus

En muista mainitsinko, mutta osallistuin loppukesästä eräisiin kuvauksiin pitkästä aikaa poikkeuksellisesti mallina enkä kuvaajana. Kuvausten tuloksia päästiin viimein ihastelemaan, kun postilaatikosta kolahti Jenni’s hairdays -blogista tutun Jenni Petäsen uunituore Letille 2 – Festareille ja estradeille -kirja, jonka sivuilta tämänkin naaman – tai ehkä ennemminkin takaraivon – saattaa tunnistaa.

lettikampaus
lettikampaus
lettikampaus

Kirjassa on ekaan osaan verrattuna lettityylejä vähän aikuisempaan makuun ajatellen, eri teemoihin jaettuna. Nää mun kampaukset osuivat kumpikin fantasia-osioon, haltiamaisine vesiputousletteineen ja sulkakoristeisine inkkariletteineen. Kirjan tunnelmia voi fiilistellä myös liikkuvana kuvana youtube-pätkältä täältä!

Letit on ihan mun juttu – tuntuu, että nää hiukset on sellaisissa kampauksissa parhaimmillaan. Mutta mitä itse kampauksien tekoon tulee, mulla ei vaan riitä taidot eikä kärsivällisyys niiden opetteluun. Tässä kirjassa olisi ideoita ja ohjeita vaikka miten, mutta jos itse itselleen pitäis vääntää niin… vähän vaikee kuvitella. Ehkä pitäisikin antaa tää joululahjaksi Roopelle? 😀 Sain jo normaalin letin opetettua, mitenköhän sen sais motivoitua muihinkin, hmm…

lettikampaus
lettikampaus
lettikampaus
lettikampaus

Helppo kehua, sen verran on kauniita kampauksia ja upeita kuvia. Ja vaikka mun mielipide on ehkä hiukan puolueellinen, niin jos teiltä on vielä lahjahankintalistoilla aukkoja ja lettikirja voisi olla kohdehenkilölle sopiva, niin vilpittömästi suosittelen tätä! Harkitsin hetken, jos olisin järjestänyt omasta kirjakappaleestani arvonnan, mutta hitto vie, en varmana luovu tästä. 😀

Kaikki kuvat (c) Laura Mendelin


Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

8 Responses

  1. Tuohan ois kyllä kiva lahja tytärpuolelle ja hänen isälleen!? ensi jouluna sitten.

    Kauniita kuvia jälleen kerran 🙂

    1. Kiitos Larissa! Olispa useemminkin joku laittamassa tämmösiä kampauksia, kelpais. 😀

  2. Niin kauniita kuvia! Ja kiitos tästä vinkistä. Jouluun myöhäisheränneenä meni saman tie tilaukseen joululahjaksi siskolle. 🙂 -Susanna

    1. Kiitos itsellesi! Ihana kuulla että tykkäsit! :> Toivottavasti siskosi ilahtuu!

  3. Upeita kuvia nää ja sun hiukset on aivan yhdet mun lemppareista! Täydellisen väriset ja näyttääkin tosi hyväkuntoisilta ja paksuilta! Osaispa itekki tehä tuollasia kampauksia tai oispa ees tuollaset hiukset 😀

    1. Haha just ihailin sun hiuksia että ompa raikas väri! 😀 Kiitos paljon! Joo, osaispa… Hittoku ei voi sanoa että joo tämmösii pyöräyttelen harvase päivä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *