Mä oon viime aikoina metsästänyt aika vilkkaasti meille uusia (vanhoja) huonekaluja, ja pikkuhiljaa alkaa tänne nurkkiin alkaa kerääntyä vähän kaikenlaista tarpeellista. Ajattelin esitellä tässä muutamia uusimpia juttuja, jotka meille lähiaikoina ovat löytäneet tiensä, että on edes jotain todistusaineistoa näistä pienistä edistysaskeleista!

Tää on oikeastaan kaikkein käytetyin uusi huonekalu meidän kämpässä, nimittäin toi ritilähyllykkö tuolla eteisen vaatekaapissa. Tässä kämpässä on käytävämäinen eteinen eikä oikein mitään paikkaa kengille tai takeille, koska käytävällä ei ole turhan paljoa leveyttä ja tää kyseinen kaappi on ainoa vaatetangollinen eteiskaappi. Koko eteisen lattia oli täynnä kenkiä, kunnes keksittiin ostaa Bauhausista tällainen irtohyllykkö, joka solahti ihan täydellisesti tuonne kaappiin sisälle. Saatiin siihen valtaosa meidän kengistä, ja eniten käytettävät pipot ja huivit sun muut ylimmälle hyllylle. Tarvitaan varmaan vielä toinenkin samanmoinen toisen huoneen kaappiin, koska nää on käteviä muutoin vähän haastaviin, koko korkeudelta avoimiin kaappeihin.
Tää eteisen matto on myös uusi, melkein loppuunmyyty ja siksi kaukaa Vantaan Kodin1:sta asti metsästetty pitkä Anno Aatos -matto, jossa on kääntöpuolella samat värit toistepäin. Uskalsi ottaa valkoisen maton eteiseen, kun pystyy kääntämään tarpeen tullen kääntämään mustan tilalle. 😀 Tää kyllä piristää kotiintuloa tosi paljon, kun näyttää lämpimän värisen lattian rinnalla niin kauniilta.

Nää tuolit bongattiin halvalla nettikirppikseltä ruokapöydän tuoleiksi.
Ovat huonon ylläpidon ja ulkokäytön vuoksi aika kamalassa kunnossa, mutta se kyllä tiedettiin kun tähän ryhdyttiin. Aloitin juuri tänään hiomis- ja maalausurakan, että saadaan näihin ihan uusi elämä. Etenin jopa yhden hiotun tuolin verran… No joo, hiljaa hyvä tulee. Sitten kun saadaan nää valmiiksi ja niille kaveriksi edes lähestulkoon semmonen ruokapöytä kuin mun visioissa, niin ai että olisin iloinen.


Tää on mun ensimmäisiä löytöjä: vanha ompelukonepöytä mun ompelupöydäksi.
Vähän se kaipaa kohennusta sieltä täältä, mutta muuten tää on ihan täydellinen! Pöytä on puuta, jalat valurautaa, ja sisällä on vanha ompelukone, jonka saa kannen avaamalla ulos. Se on niin nätti ja oikeastaan toimivakin, ettei tätä mitenkään raaski tuunata pelkästään pöydäksi, vaikka se alunperin olikin ajatuksena, kun moista rupesin metsästämään. Ja onneksi tää toimii pöytänä ihan hyvin näinkin, vaikka onkin saanut seistä yksinään tuolla rojun täyttämässä huoneessa odottamassa muiden huonekalujen löytymistä.

Meillähän ei ole tällä hetkellä edes ruokapöytää, jollaisia tähän kämppään sopisi kaksikin: sekä keittiöön että olohuoneeseen. Keittiössä ruokapöydän paikalla seisoo vain nää kuvassa näkyvät kaks hirveetä, huonokuntoista tuolia (joista kolmas kamala on Roopen työpöydän tuolina, koska tuolejakaan meillä ei vielä ole tarpeeksi), jotka lentää mäkeen heti kun siihen saadaan tilalle jotain muuta.
On vaan vähän auki, että mitä siihen edes keksisi. Jotain modernin yksinkertaista kuten koko keittiö muuten, vai esimerkiksi kaksi tyylikästä rokokoo tuolia ja söpö pyöreä pöytä?

Eikä muuten ole sohvapöytääkään, mutta se nyt on kumminkin aika viimeisenä listalla.
Pöydättömässä kämpässä pärjää kyllä kaksin, mutta olishan noita kiva löytää ennen kuin tänne viitsii oikeasti kutsua vieraitakin kylään. Viimeisimpänä raijasin sisään tän kuvassa näkyvän ihanan työpöydän, joko mulle tai Roopelle, sitä ei vielä ole päätetty. Tää olisi oikeasti tosi ihanan värinen ja näköinen myös tällaisenaan, sellainen rouhean kulunut, mutta veikkaan että käytännöllisyys syistä päädytään kuitenkin maalaamaan tai lakkaamaan se jotenkin.
Pikkuhiljaa siis edistytään! Ja on kyllä jo korkea aikakin, johan näissä neliössä on ihmetelty jo useampi kuukausi. Mitä te tykkäätte näistä löydöistä? 🙂
Ja ennen kaikkea, toimiihan tää uusi ulkoasu teillä kaikilla?