Moimoi kukkapuiden alta

Toppi – Zara / Housut – Bershka / Kengät – SoWhat / Korvikset – Moimoi Accessories (saatu blogin kautta)

Moi ja terveisiä täältä Espanjan auringon alta! Tääkin kalpeanaama on saanut edes pikkuisen väriä naamaan, tai jos ei rusketusta niin ainakin jotain pisamaroiskeita. Puolet reissupäivistä takana, ja toisin kuin tätä edeltäneellä Tšekin excursiolla, tällä reissulla kaikki suorittaminen ja jopa kuvaaminen on jäänyt ihan minimiin. Ja hyvä niin, sillä nää on ainoot lomapäivät mitä mulla on ennen kesätöiden alkamista.

Tää päivä on yhtiä harvoista, jolloin jaksettiin kaivaa kamera muutamaa räpsäisyä pidemmäksi aikaa laukusta. Tallennettiin meidän majoituspaikan naapurikylän söpöjä kulmia, kukkivia puita ja tää omaa mukavuusaluetta hyvällä tavalla venyttävä asukokonaisuus ”tuuletushousuineen” ja crop-toppeineen. Huvitettiin paikallisia meidän kuvailuilla, jotkut jäivät jopa autoillaan keskelle yksisuuntaista tietä odottamaan, ilmeisesti kohteliaisuudesta, väestäen siten etteivät tulisi pilaamaan kuvaa – ja vaikka taakse saattoikin kerääntyä muita autoja jonoon. 😀

Mun vielä hyyyvin pieni kotimaisten korujen kokoelma sai vastikää vahvistusta Moimoi Accessoriesin minimalistisesta puisesta Diamante-korusta. Tosi mun näkönen koru etten sanois! Otin tänne reissuun mukaan vaan tän kaulakorun ja saman malliset korvikset, ja oon niitä mätsäillyt vähän asuun kuin asuun. En oo vuosiin osannut käyttää lähes mitään koruja, mutta aattelin yrittää ottaa niitä pikkuhiljaa taas osaksi arkeakin, tuovat niin nätisti eloa varsinkin muutoin yksinkertaisiin vaatteisiin.

Mutta mä jatkan vielä hetken lomailua, palaillaan näihin reissujuttuihin sun muihin vielä myöhemmin. Toivottavasti aurinko hellii teitä siellä Suomessakin!

ps. Nappastiin muuten just ennen reissuun lähtöä taas vajaa 15 senttiä latvoista pois, eli tää perus kerran vuodessa pään kevennys jota ei huomaa tyyliin muut kuin mä. 😀

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

4 Responses

  1. Oii mitä kuvia <3 🙂 Aivan ihana kuvauspaikka ja kaunis sinä! Kyllä kelpais nyt olla Espanjan auringonalla. Nauti lomastasi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *