Moni on miettinyt tai miettii kuumeisesti, millaisen kortin tekisi/askartelisi sunnuntaille äitienpäiväksi – ainakin sen perusteella, miten paljon tämän äitienpäiväkortin DIY-postaukseen on viime päivinä googlen kautta eksytty. Mulla on tänä vuonna ihan vaan nätit ostetut kortit kun sellaset sattuivat kävelemään vastaan, mutta hyviä kortti-ideoita on aina mukava kerätä talteen tulevaa varten.
Äitienpäiväkortin sijaan esittelen mun iskälle viime kuussa tekemän synttärikortin.
Kuinka moni teistä on antanut jollekin synttärikortin, jonka kuvassa kissa oksentaa? Tai nähnyt sellaista? Jos ei kukaan, niin en oo yllättynyt. 😀






Iskä täytti tossa vastikää pyöreitä vuosia, ja kehiteltiin hänelle isomman porukan tosi kiva lahja. Tai siis mä keksin ja kysyin muita messiin. Onneksi lähtivät, lahjansaajan ilo on aina ihan parasta.
Mutta itse kortin teko jäi tosiaan mun vastuulle. Pyörittelin päässä kaikkia tavallisimpia ideoita, mutta kaikki tuntui vaan tylsältä. Sitten satuin ideoita epätoivoisesti metsästäessäni törmäämään tämän tapaiseen kuvasarjaan, ja hyvä kun en katkennut naurusta. Ihan kuin meidän Tiuku! Siis niin hyvä, se tekee nimittäin just tota. Huutaa ruokaa ja sit ahmii ja oksentaa kun hups tulikin syötyä liikaa. Joskus se ruoka on oksennettaessa jopa niin puhdasta (että hyvä kun on kerennyt edes käydä mahassa), että katti syö sit vähän ajan päästä itse sen oksennuksensa… Mutta ei mennä siihen sen tarkemmin. 😀
Päätin sitten yhdistää tän arjen pikkuasiat nerokkaasti kulminoivan kuvaidean ja itse merkkipäivän toisiinsa runon avulla.
Kannattaa joskus valvottaa itseään vähän liiaksi ja sitten väsyneenä pakottaa ulos vähän runoilua, tulos voi olla näinkin hyvä. En kyllä väitä että olisi hyvä, mutta ainakin idea välittyi ja päivänsankari tykkäs.
Aluksi tosin luulivat, että miten oonkaan onnistunut löytämään kaupasta näin osuvan kortin. Eli ilmeisesti piirrä > skannaa > tuunaa vähän photoshopilla > tulosta -metodilla saa kohtalaisen uskottavaa jälkeä!
Mitä te tykkäätte? 🙂
4 Responses
Ihan paras kortti, sopis kyllä meillekin äitienpäiväkortiksi 😀 Äiti uhkailee vähän väliä tehdä meidän kissoista lapasia ja sukkia kun ne yrjöilee sisälle ja tuo kissanluukusta kaiken maailman pikkuelukoita sisälle 😀
Kiitos! Haha niin kyllä vois sopiakin! 😀 Tai just semmonen versio missä kissa tuo jonkun pikkuelukan näytille silleen tässä lahja, hyvää äitienpäivää. 😀 Onneks meiän kissa on sisäkissa…
Eikä, aivan mahtava! 😀 Kelpaisi mullekin, hehe!
Kiitos! 😀