Vaikka tää kuukausi on tosi kiireinen ja täysi, kerkesin kuin kerkesinkin käydä viime viikonloppuna äidin kanssa tutustumassa erääseen näyttelyyn. Mä tykkäisin käydä näyttelyissä enemmänkin, mutta jotenkin niihin ei vaan tule itsenäisesti kovin helposti lähdettyä – joko ei ole aikaa, ei muista, tai ei vaan tule ajatelleeksi… Yleensä syy on tuo viimeinen. Onneksi sain tästä näyttelystä etukäteen vinkkiä, että huomasin kalenteriin jääneen just sopivan raon piipahtaa vähän inspiroitumassa muiden luovuudesta.
Tän näyttelyn aihepiiri sattui osumaan tosi hyvin lähelle mua itseäni: Koruja ja tanssia, kuten näyttelyn nimi Korugrafia jo kertookin. Sen lisäksi että harrastan ja rakastan tanssia, myös koru-design koskettaa mua läheltä. Pidemmän aikaa seuranneet lukijat ehkä jopa muistavat, että harrastin monta vuotta hopeatöitä, joka käsitti pääasiassa korujen tekoa. Se on nyt Tampere-vuosina jäänyt taakse, mutta muu näpertely on onneksi pysynyt. Kuka ties, ehkä mä joskus vielä palaan senkin lajin pariin.
Näyttelyn päätekijä ei ollut täysin uusi tuttavuus, sillä sen on koonnut mulle tuttu korusuunnittelija Susanna Yläranta, jonka tapasin vajaa pari vuotta sitten sormus-kuvausten merkeissä. (Muistatteko vielä?) 🙂
Näyttely käsitti kokoelman eri suunnittelijoiden tekemiä koruja, joissa oli käytetty perinteisempien materiaalien lisäksi myös vähän erikoisempia valintoja, kuten akvarellein värjättyä koivun tuohta, sulatettuja kierrätettyjä muovipusseja ja 3D-printattua muovia. Yhtenäiseksi kokoelman teki erityisesti korujen kehollisuus, pointtina kun oli myös niiden käyttäytyminen mukana liikkeessä.
Itse korujen lisäksi oli upeita valokuvatauluja, joissa korut esitettiin tanssijoiden päällä. Olin niistä ihan erityisen haltioissani, koska ne välitti tunteen kuin niiden tanssijoiden liikkeen olisi pystynyt näkemään jopa niistä liikkumattomista kuvista. Oli myös kirja, johon oli koottu tarkemmin korujen tarinoita ja taustaa ja lisää kuvia. Sekä tietysti video, jossa tanssijat näki ihan oikeastikin liikkeessä ja korut ja liike nivoutuivat aidosti yhteen. Taustalla soi tunnelmaan sopiva, sellainen lempeän virtaava musiikki.
Kokonaisuus oli todella hyvin loppuun asti mietitty. Se tuntui materiaaleja, tunnelmaa ja korujen kuvailuja myöten hyvin suomalaiselta, mikä se lieni tarkoituskin. Jopa korujen puiset ”ständit” olivat itse nikkaroituja, ja niiden muoto, koko ja asettelu oli mietitty kuvaamaan korujen ja ihmiskehon suhdetta. Vaikka kokonaisuus ei ole sidottu yhteen tiettyyn galleriatilaan, niin pakko sanoa, että se sopi kauniisti tuonne Keravan viehättävään vanhassa talossa sijaitsevaan Galleria Alliin.
Mä inspiroiduin tästä näyttelystä kovasti, niin tanssin kuin korujen osalta – kuten tästä postauksesta ehkä saattoi huomata. 🙂 Kun tanssiminen ja käsityöt ovat tänä keväänä jääneet kaikkien menojen ja kandikevätkiireiden jalkoihin, että voitte vaan uskoa, miten mä kihisisin päästä taas itsekin tekemään jotain luovaa…
Jos teitä sattuu kiinnostamaan, tähän näyttelyyn voi tutustua tarkemmin täällä. Ja jos pyöritte Design Week:in puitteissa tai muutoin vaan Kuopiossa, jonne tää näyttely on nyt Keravalta siirtynyt, niin suosittelen kyllä käymään Satamankulmassa katsomassa!
Ihanaa keväistä viikkoa kaikille!