Arkkitehti on jumala

”Jumalan ja arkkitehdin ero on se, että Jumala tietää, ettei hänellä ole arkkitehdin pätevyyttä.”

Tuo yllämainittu oli hauska lausahdus, joka tuli jonkin aikaa sitten vastaan luentodioissa yhdellä kuntakaavoittajan arkea käsitelleellä luennolla. Kaavoittaminen, mitä se edes on, kuulostaa tylsältä. Ja uskokaa tai älkää, toi luento oli hauskin tähän mennessä ikinä. Ei sillä että se kaavoittaminen itsessään olisi järin hulvatonta, mutta sattuipa olemaan stand-up-koomikkoa jutuiltaan ja eleiltään muistuttava luennoitsija. Pysyinpähän hereillä. Kaavoittaminen on siis yksi arkkitehdin ammatin haara, johon voi uransa keskittää jos siihen suuntaan tuntee vetoa. Virkamieshommaa, ja vaikka yhdyskuntasuunnittelu kiinnostaakin, en itse ainakaan ollut koskaan aiemmin ajatellut, mitä se kaavoittaminen käytännössä meinaa. Siihen tää yhdyskuntasuunnittelun ammattikurssi on kyllä antanut aika hyvin vastauksia.

Mielenkiintoista tossa oli erityisesti se, että käytännössä kaavoittajan tekemä työ voi säilyä ennallaan paljon pidempään, kuin yksittäisiä rakennuksia suunnittelevien arkkitehtien työ. Sun luoma kaava saattaa pysyä muuttumattomana jollain paikkakunnalla monia satoja vuosia, siinä missä arkkitehtuuri ja rakennuskanta rapistuu ja uusiutuu. Kaavoittajalla on myös näppinsä pelissä siinä, mitä rakennetaan ja minne ja millaista kaupunkia tulevaisuudelle luodaan. Usein nimenomaan pienemmissä kunnissa sitä vois päästä oikeasti vaikuttamaan, kun taas isoissa kaupungeissa päätyy todennäköisemmin ison koneiston pienempiin osiin halkaistuihin osastoihin muurahaiseksi jumittamaan vaikka jonkun rantakortteliosuuden kanssa ajasta ikuisuuteen.

Tosin tiedäppä noista nyt sitten oikeasti. Oli siinä luennossa vähän myyntipuheen makua, kun ilmeisesti monet vanhat kaavoittajat ovat jäämässä eläkkeelle, ja sieltä on avautumassa paikkoja nuoremmille. Tyylillä ”hakekaa maakuntiin kaavoittajiksi ja olkaa oman pikkukaupunkinne tulevaisuuteen näkeviä jumalia”, haha.

Mutta joo, älkää ottako näitä turhan vakavasti. 😀 Oli aika inspiroivaa settiä, vaikka en kyllä osaa sanoa, riittäiskö itelläni huumorintaju tommoseen duuniin. Siinä on niin paljon muuttujia samassa sopassa, ettei tosiaan olis mikään helppo tie.

Se viime viikkoa hyvin työllistänyt yhärin kandiin liittyvä ryhmätyö on nyt palautettu! Voittajafiilis, vaikkei tää mikään kilpailu ollutkaan, eikä mitään arvostelujakaan vielä olla saatu – esittelytkin ovat vasta myöhemmin tällä viikolla. Nyt pitäis puurtaa vielä kasapäin esseitä kypsyysnäytteineen tässä parin viikon sisällä, ja sitten tää homma alkaa olla ready. Vaikka keväämmälle on vielä pari kurssia, niin kohta saan sentään ton kandin osalta huokaista helpotuksesta!

Nuo dramaattiset mustavalkokuvatkin fiilistelevät nyt vähän aiheeseen sopivasti arkkitehtuuria, kun kuljin ympäri kampusta ja testailin uutta objektiivia. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. 🙂

Viikonloppuna muuten muutetaan! Viimein. Niin jännää. Pitäis ehkä alkaa pikkuhiljaa jo pakata. Hui.