Parempia kuvia salamavalolla

Tiiättekö, mikä suurta osaa mun tänä syksynä ottamista kuvista yhdistää? Niissä on käytetty apuna runkoon erillisenä kiinnitettävää salamalaitetta. Oon siitä muutamaan otteeseen tullut maininneeksikin, mutta halusin tehdä myös erillisen postauksen, jossa voisin kertoa vähän sen laitteen hyödyistä.

Ainakin bloggaajien keskuudessa salaman käyttöä pidetään usein ihan nou-nou -vaihtoehtona. Ihmekös tuo, kun se yhdistetään yleensä suoraan siihen kamerassa vakiona olevaan salamaan, joka pläjäyttää valon suoraan naamaan, luo kovan varjon taakse, muuttaa silmät punaisiksi ja kuvan muutoinkin aika luonnottomaksi. Jos kuvaa salamalla niin että siitä näkee, että on kuvattu salamalla, lopputulos on usein aika amatöörimäinen.

Tässä alla on pari mun ensimmäistä salamalaitteen kanssa ottamaa testiotosta. Tää kuvapari on kuitenkin malliesimerkki nimenomaan siitä, miten paljon parempi se pelkän luonnonvalon kanssa otettu kuva yleensä on, mikäli sitä luonnonvaloa vaan on riittävästi tarjolla.

Kuten näkyy, tuo luonnonvalossa kuvattu kuva on jotenkin paljon miellyttävämpi luonnollisine varjoineen kaikkineen. Toki asentokin oli siinä vähän parempi, mutta käytännössä salamaa tarvittu, kun ei ollut tarpeen ottaa sellaista selkeää henkilöpotrettia.

Luonnonvalossa kuvaaminen on mullekin se ikuinen lempparivaihtoehto. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että salamalaitteesta voi myös olla paljon hyötyä. Joskus se on jopa välttämätön, kun tilanteet eivät sovellu jalustalla kuvaamiseen ja sulkinajan hidastamiseen, tai mikäli ei halua säätää ISO-arvoa niin suureksi, että kuva on täynnä kohinaa. Tai sitten kuvaa sen pimeän kuvan ja yrittää säätää sitä valoisammaksi jollain editointiohjelmalla… Been there, done that. Ja yleensä se lopputulos ei vaan todellakaan riitä.

Tää aihe on tullut mulle erityisen tutuksi, kun oon nyt viime vuosina tehnyt jonkin verran kuvauskeikkaa meidän yliopiston tapahtumissa, niin omasta päähän pistoista kuin pyynnöstä, sekä vapaamuotoisemmissa tilaisuuksissa että virallisemmissa pöytäjuhlissa. Siinä on saanut huomata, että vaikka mun kamerassa on mukavan valovoimainen objektiivi (Fujinon 35mm f/1,4), se ei joskus vaan mitenkään riitä. Siinä missä luonnonvalo on yleensä se valokuvaajan paras kaveri – vaikka senkin kanssa joutuu joskus säätämään – sisätilojen keinovaloja on vaikeampi hallita. Ne ovat epätasaisia, luovat varjoja vääriin paikkoihin ja ovat usein luonnottoman värisiä, tai sitten niiden luoma valo ei vaan kerta kaikkiaan riitä.

Alkusyksystä päätin ostaa mun kameraan erillisen salamalaitteen helpottamaan sitä heikommassa valossa kuvaamista. Eikä kyllä oo kaduttanut!

Nää oli meidän yliopiston pommisuojassa hyvin hämärässä valaistuksessa pidetyt sitsit. Valoja oli reunoilla siellä täällä, mutta kuten arvata saattaa, kameran oma valovoima ei mitenkään olisi riittänyt kunnollisten kuvien ikuistamiseen. Tää kuva on otettu tilan pimeämmältä reunalta, mutta loppuillasta myös toisessa päässä olleet parit viimeiset kattovalot onnistuttiin sammuttamaan, jolloin jäljelle jäi vain ne himmeät valot, jotka hohtivat vähän reunoilta, katosta ripustettujen läpikuultavien kankaiden takaa…

Tässä näkyy, miten paljon paremmalta salaman avulla otettu kuva jo näyttää.

Erityisen tärkeä salama on silloin, jos tuollaisessa tilassa & valossa aikoo saada yhtään onnistuneita henkilökuvia, vaikka sen valon kohdistaminen vaatiikin vähän harjoittelua.

Nää oli ekat sitsit, joissa harjoittelin salaman käyttöä. Paikka on sama kuin ylemmissä kuvissa, mutta juhlat olivat eri ja valaistuskin hiukan parempi: oli helpompi tarkentaa suoraan kohteeseen. Salamasta oli kyllä silti hyötyä.

Jos tätä syksyä ajattelen, niin sanoisin että tää salama on ollut juhlakuvauksessa ihan välttämätön. Oon kuvannut bileissä ja sitseillä, joissa olisin ollut ihan pulassa ilman salamaa. Noilla ylempänä kuvissa näkyvillä sitseillä teemana oli muutenkin lähes pimeä valaistus, niin että salamankin kanssa oli vaikeuksia: jouduin käytännössä tähtäämään ja tarkentamaan sokkona. Salama toi kuitenkin sopivasti lisää valoa itse kuviin, joten pystyin pitämään aukkoa vähän pienempänä, jotta se tarkennuskin osui suuremmalla todennäköisyydellä kohdalleen, vaikkei sitä voinutkaan nähdä ennen kuin oli jo ottanut kuvan (koska pimeys).

Tällaisissa erillisissä salamalaitteissa se juju, että salaman kohdistusta voi käännellä eri suuntiin ja salamavalon voi kätevästi heijastaa eri voimakkuuksilla epäsuorasti siihen kuvattavaan kohteeseen, eli tähtäämällä valon esimerkiksi kattoon tai seinään. Näin vältetään hyvin turhan kovat varjot sekä puhkivalotetut kasvot.

Tästä heijastustekniikasta johtuen salama toimii erityisen hyvin juuri sisätiloissa. Matalakattoinen tila on salaman käytölle aika ihanteellinen, ja sen avulla mäkin oon saanut tuolla meidän yliopiston pommisuojassa pidetyillä sitseillä tosi hyviä kuvia.

Myös yökerhoissa/bileissä nopeasti liikkuvien ihmisten, eri väreissä räiskyvien valojen ja pimeyden keskellä salama on suuri etu.

Vielä jos omistaisi laajakulmaobjektiivin, niin tämmösten potrettien ottaminen ahtaassa tilassa olisi vielä nykyistäkin helpompaa, ettei tarvitisi niin usein olla epätoivoisesti selkä seinää vasten saadakseen ihmiset mahtumaan kuvaan. 🙂

Tästä näkee, miten vaikea ”ihan normaalissa baari-/yökerhovalaistuksessa” oli saada edes kohtalaista kuvaa ilman salamaa. Käytän tosi harvoin jalustaa, joten en voi nostaa suljinaikaa tuon korkeammaksi tärähtämisriskin vuoksi.

Toki pidemmälläkin suljinajalla voi joskus saada myös hauskoja, ”tahalteen täräytettyjä” kuvia kuten tässä harvinaisessa otoksessa. Joskus se sopii teemaan, joskus ei. Mä oon niiden kanssa kuitenkin vielä niin kokematon, etten ainakaan tällä hetkellä tunne tuota tyyliä yhtään luontevaksi.

Tässä vielä sama tilanne salaman kanssa, ja lopputulos on lähimpänä sitä mitä hain.

Salamasta on hyötyä myös kotona, kun kuvaa pienempiä kohteita ja haluaa välttää epämiellyttäviä varjoja ja heijastuksia, joita kattovalot sun muut helposti aiheuttavat. Tää on ajankohtainen aihe erityisesti tähän vuodenaikaan, kun aurinko ei tarjoile avujaan about ollenkaan.

Tässä alla on vertailuksi muutama kuva samasta kohteesta. Jokaisesta kuvasta on editoitu Lightroom -ohjelmalla valoja, varjoja ja värisävyjä siihen tyyliin kuin niitä muutoinkin muokkaisin, mikäli kyse olisi ainoasta kuvasta, jonka olisin ottanut ja tarvitsin käyttöön.

Mulla on sellainen kattolamppu, josta on rivissä kolme erisuuntiin sojottavaa lamppua. Ei kovin pehmeetä valoa siis, ja jos yritän kuvata esineitä kämpän ainoalla valkoisella alustalle eli ruokapöydällä, varjot on taattu.

Tähän kuvaan on lisätty salama, ja siitä näkee jo, miten varjot ovat pehmenneet. Ne näkyvät kuitenkin edelleen selvästi, joten on aika selvä homma, että kattovalosta on päästävä eroon. Huomaa myös miten salaman voima heijastuu katonkin kautta heijastuksen jälkeen pöydän pinnasta vähän sinertävänä sävynä, siinä missä muiden valojen sävy on kellertävä.

Tässä kuvassa huoneen ainoa valo tulee liesituulettimen lampusta. Tässä on jo jotain paljon miellyttävämpää kuin kattolampun kanssa kuvatussa otoksessa: valon oranssi sävy tekee mandariineihin sopivalla tunnelmallaan tästä melkein liian hyvän kuvan ollakseen esimerkki huonosta tilanteesta. Mutta kuten näkee, kuva on tosi pimeä, jos tarkoituksena on kuvata juuri ne pöydällä olevat esineet.

Tähän kuvaan saatiin salaman avulla juuri sellainen varjottomuus, jota haettiinkin. Jopa noiden bootsien nahkapinta erottuu nätisti! Tarvittaessa mustasta saisi vielä mustempaa, mutta mä tykkään että tommosissa kohteissa musta ei oo liian mustaa, ja että kohteista esimerkiksi erottaa vähän, millaisesta materiaalista on kyse. En myöskään halunnut liikaa kontrastia säätämällä valkoista liian valkoiseksi, sillä näin se näytti mun mieltymyksiin verraten sopivan luonnolliselta.

Liesituulettimen lampun heittämä sivuvalo heijastuu kenkien pinnasta hiukan oranssina, mutta se on mun mielestä vaan kivan sävyn, joka sopii hyvin yhteen noiden mandariinien kanssa: näyttää vähän siltä, kuin nuo mandariinit heijastaisivat sen oranssin kajon kenkiin. Tarvittaessa saisin muokattua tuollaiset pienet sävyt nopeasti pois, siinä missä kokonaisten varjojen muokkailu olisi paljon suuremman työn takana. Myös tarkentaminen oli helpompaa, kun taustalta kajasti oli edes joku valo.

Mun salamalaite on merkkiä Nissin i40. Se on sellainen vajaan parinsadan euron laite, joka kääntyy asteittain eri suuntiin ja kulmiin, ja toimii pattereilla. Tää on sopivan pienikokoinen ja kevyt mun kameraan, kulkee helposti mukana omassa paketissaan, ja on tähän mennessä osoittautunut täysin hintansa väärtiksi. En sen kummemmin lähde tässä esittelemään sen nappuloita ja toimintaa, sillä oon vielä itsekin aika alkutaipaleella, ja itse salamalaitteissakin on eroa. Tää oli kuitenkin mulle sopivan hintaluokan vehje (varsinkin kun ostoajankohta osui sopivasti synttäreiden korville, heh) ja sellainen, josta löytyi mun Fujifilmiin yhteensopiva malli. Jos joku teistä haluaa tutustua juuri tän laitteen teknisiin tietoihin, niin esim. Rajala Pro Shopin sivuilta löytyy jotain lisäinfoa.

Täysin pimeässä salamastakaan ei välttämättä ole mitään apua. Kamera tarvitsee tarkentamista varten jotain tarttumapintaa, ja ilman valoa se käy haastavaksi, kun kameran etsin ei löydä mitään mihin pysähtyä. Kuten tässä postauksessa mainitsin, me huomattiin taivasalla säkkipimeässä kuvaaminen tuon tarkentamisongelman vuoksi on lähes mahdottomaksi, mikäli sitä salamaa ei kääntänyt suoraan kohti, ja jos kuvaaja ei ollut riittävän lähellä kohdetta. Pimeän paljaan taivaan alla sillä valolla on liian paljon tilaa vain jatkaa matkaa, ettei sitä saa samalla tavalla heijastettua kohteeseen kuten sisätiloissa.

Heräsikö teillä mitään ajatuksia tai kysymyksiä, vai oliko tää kaikki teille kaikille jo ihan tuttua kauraa? 🙂 Käytättekö te kuvailuissanne koskaan apuna salamaa?