Raikkaan syksyiset omenaruusut

Kun mä tulin toissapäivänä Espooseen, sain kuulla, että meillä olisi nyt sunnuntaina yhden sukulaistytön rippijuhlat. Äiti oli lupautunut leipomaan sinne jotain herkkuja, ja mä sain päähäni, että voisin vaikka osallistua siihen jotenkin – viime leipomisista kun kyllä ehtinyt kulua jo pitkä aika. Olin just sattumalta tällä viikolla nähnyt Facebookissa ohimennen jonkun videonpätkän, jossa tehtiin näppärästi omenasta ja lehtitaikinasta kauniita ruusuja. Se oli mulla heti päällimmäisenä mielessä vaihtoehtoja pohdittaessa, ja tuumasin, että syksyiset rippijuhlat taitavat olla ihan täydellinen tilaisuus omenaruusuleivoksille!

Halusin pelata varman päälle, ja kokeilin näiden leipomista jo lauantai-iltana pienemmän satsin verran, kun kyseessä ei kumminkaan oo mikään hirveän aikaavievä leivonnainen. Käytin ohjeena Kinuskikissan voitaikina-omenaruusujen ohjetta, mutta niiden ruusujen maku oli meidän perheen maistajaraadin mielestä aika tylsä, ja vähän liian kuiva. Mietin, josko sinne sisälle olisi voinut laittaa jotain, joka vahvistaisi sitä leivoksen makua edes vähän johonkin suuntaan, tai että miten siitä muutoinkiin saisi muokattua vähän parempaan päin.

Yksi idea oli laittaa joukkoon hiukan sellaista kirpeää omenahilloa, jota äiti on joinain syksyinä tehnyt, mutta kun sitä ei tähän hätään löytynytkään, päädyin kokeilemaan yksinkertaisesti niiden ruusujen sisäpuolen sivelemistä sitruunamehulla, ja pidin niitä uunissa vähän pienemmässä lämpötilassa, kun 200-astetta oli todettu ihan liian kärventäväksi.

Ja pakko sanoa jo tähän väliin, että lopputulos oli tällä toisella yrittämällä paljon herkullisempi! Sitruuna ei maistu nimenomaan sitruunalta, vaan menee hyvin yhteen sopivasti kirpakoiden suomalaisten omenien kanssa, saaden koko leivoksen maistumaan ihanan raikkaalta.

Jos vähän määriä tähän arvioisin, niin 12 ruusua vaati 6 taikinalevyä ja 3 omenaa, 20 ruusua vaati 10 taikinalevyä ja lähes 5 omenaa.

Ainekset (20 kappaleeseen):

• 5 omenaa
• 10 lehtitaikinalevyä (yhdessä 500g paketissa on 8)
• muutama ruokalusikallinen sitruunamehua
• pari kolme teelusikallista vaniljasokeria
• kanelia
• sokeria
• tomusokeria

Tarvikkeet:

• mikronkestävä astia (esim. laaja syvä lautanen)
• veitsi
• kaulin
• pieni siivilä (tomusokerin sirotteluun)

• Aloitin laittamalla lautasen pohjalle jonkun verran sitruunamehua, jonka tarkoitus on erityisesti estää niitä omenansiivuja tummusta liian nopeasti.
• Pilkoin omenat ohuiksi siivuiksi (1-2mm), ja kääntelin ne sitruunamehussa, jättäen sitten siihen samaan astiaan odottamaan. Jätin kovat siemenkodat ja liian pienet siivut pois, ja lisäsin astiaan sitruunamehua pari kertaa, kun se tuntui loppuvan.
• Kun omenat oli pilkottu, kypsytin niitä mikrossa 3 minuuttia puolikovalla teholla (tai ei ainakaan sillä kaikkein kovimmalla) niin, että niistä tuli sellaisia pehmeän taipuisia.

• Leikkasin huoneenlämpötilassa sulatetut lehtitaikinalevyt pituussuunnassa kahtia, ja kaulitsin niiden pituuden kaksinkertaiseksi.
• Tein pienen määrän sitruunamehu+vaniljasokeri -sekoitusta, ja sivelin sitä taikinasoirojen päälle. Sen jälkeen laitoin siihen päälle reippaasti kanelia sekä hippusellisen tavallista sokeria.

• Asettelin omenansiivuja taikinasoirojen toiselle reunalle koko matkalta niin, että palaset saivat mennä hiukan myös toistensa päälle. Sen jälkeen taitoin omenattoman reunan taikinasta omenarivin päälle, ja lähdin rullaamaan palasia toisesta päästä toiseen. 
• Valmiit ruusut asetin paperisiin leivosvuokiin.

• Koska halusin saada kaikki paistettua yhdellä kertaa eikä muffinssipellillä olisi ollut tilaa kaikille, asettelin ruusut leivinpaperin päälle tavalliselle pellille. 
• Paistoin ruusuja 175-asteisen uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia. (Seuraa vähän, etteivät omenat tai pohja tummu liikaa.)
• Lopuksi sirottelin päälle tomusokeria. Se näytti päivänsankarin mielestä kuulema vähän glitteriltä, sellaiselta mitä joidenkin oikeiden ruusujen päälle joskus laitetaan.

Lopputulos oli tosi onnistunut! Ruusut olivat näyttäviä ja sopivat hyvin rippijuhlan teemaan ja juhlapaikan väreihin – ja sattumalta myös juhlakalun violetinpunaisen mekon väriinkin!

Päivänsankari tykkäsi, juhlaväki tykkäsi, itestäni nyt puhumattakaan. 😀

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä, jos ette jo oo ehtineet!

ps. Noissa Myllyn Paras -lehtitaikinalevyissä ei ole maitotuotteita tai munaa, joten tämä herkku on maidoton (ei laktoosia eikä maitoproteiinia) ja munaton. 🙂