Tee-se-itse edullinen ihmisen kokoinen Kokovartalonukke (+ Timon tarina)

Olipa kerran Timo.

Timo syntyi muun muassa maalarinteipin, sukkahousujen ja sanomalehtien yhteenliittymän johdosta.

Timo sai nimekseen Timo, koska hänen isänsä, jonka mukaan hänet muovattiin, päätti niin.

Hänet vaatetettiin UFFin tyylikkääseen kaulapaitaan ja tummiin housuihin, ja hänen ruskettunut ihonsa ja pellavapäänsä saivat aikaan eksoottisen viehättävän yhdistelmän, jota oli ilo katsella.

Mutta Timolla ei ollut aikaa ihastella itseään peilistä: hänen harteilleen oli ripustettu tärkeä tehtävä. Hän oli Mikkolan purettavaksi tuomitun Marsinkuja 1:sen viimeinen asukas, ja hänen elämäntehtävänsä oli istua vessanpöntöllä lukemassa Vantaan Sanomia.

Timo oli ahkera työssään. Hän hauskuutti ja säikäytti lukemattomita lähiöfestivaalien kävijöitä, jotka hänen vessaansa vain uskalsivat kurkata. Löysi hän itsensä jopa artikkelista, vaikkei kiireeltään kerennytkään kommentoimaan mitään toimittajalle.

Timo oli hieno mies!

Onko itselläsi tarvetta omalle Timolle / ihmismäiselle nukelle – somistukseksi, seuraksi tai hämäykseksi?

Jos et halua käyttää pumpattavaa barbaraa, tässä on ohjeet oman Timon askartelemiseen! 

Helppoa ja kohtalaisen edullista. Ja vaikket juuri nyt nukkea tarvitsisikaan, tsekkaa toki millainen oli Timon matka teippirullasta vessanpöntölle!

Kokovartalonuken teko vastaa hyvin paljon sovitusnuken tekemistä. Ainoa ero oli käytännössä se, että koska koko nuken kroppa verhoiltiin vaatteilla, teippauksen ulkonäöllä ei ollut minkään sortin merkitystä!

Kokovartalonuken askarteluun tarvitset:

  • Maalarinteippiä aika monta rullaa (kuvassa näkyvät 4 rullaa eivät riittäneet), tai jesaria

Vinkki: Jos se maalarinteippi on yhtä heikkoa tekoa kuin esim. Pirkka maalarinteippi, se ei meinaa pysyä kiinni sitten kun nuken kuori leikataan pois muottinsa päältä. Eli kannattaa olla hyvää maalarinteippiä tai sitten suoraan vaan jesaria, vaikka se onkin kalliimpaa. Koettiin tää kantapään kautta!

  • Pitkät kalsarit/legginsit sekä pitkähihainen poolopaita, joista ei oo väliä, että ne menevät palasiksi
  • Sakset
  • Sanomalehtiä tai muuta täytettä
  • Helposti nuken päälle puettavissa olevat vaatteet
  • Jonkinlaisen pää

Miten se nuken tekeminen käytännössä eteni? 

Ensin teipattiin, sitten teipattiin ja lopuksi teipattiin vähän enemmän. Ainakin parin teippauskerroksen verran tarvittaisiin joka puolelle.

Kannattaa huolehtia tarkkaan, ettei kummallekaan tule huono olo, mallille siellä teipin sisuksissa heikossa hapessa, tai teippaajalle mallin ympäri vinhasti pyöriessä.

Meillä kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes alettiin leikata sitä teippikuorta pois. 

Siinä vaiheessa ihmismuottia alkoikin huipata, ja oli jotenkin teipeistä huolimatta saatava istuuduttua. Mutta kuori saatiin pois päältä suhteellisen okei, vaikka se teippi olikin meillä valitettavan surkeaa, eikä meinannut pysyä kasassa (ja näyttää aika kamalalta, toisin kuin silloin sitä mun sovitusnukkea tehdessä).

Me leikattiin teippikuori selästä auki, ja tikku-ukkomaisin leikkaukset jokaisen raajaan, että muotti pääsi sujauttamaan itsensä ulos. Sen jälkeen annettiin kuoren hiukan kuivua siitä hiestä, jota sisällä olleet vaatteet olivat itseensä imeneet, jonka jälkeen alettiin teippaamaan leikkauskohtia umpeen.

Samaan aikaan kun laitettiin niitä teippejä, tungettiin sinne myös täytteeksi ilmavasti mytättyjä sanomalehden sivuja niin paljon, että nukestä tuli riittävän jäykkä, mutta sopivista kohdista esimerkiksi istuma-asentoon taitettava.

Koska meidän teippi oli niin huonoa, vahvistettiin vielä lopuksi jesarikerroksella joitain kohtia keskikropasta.

Sitten puuttuikin enää vaatteet ja pää.

Ja niiden kanssa saakin käyttää ihan omaa mielikuvitustaan!

Mä käytin Timon pään tekoon mm. rypistettyjä sanomalehden sivuja, ja sulloin ne 3 litran muovipussiin. Kiinnitin siihen palleroon pahvinaamion, josta varjostetin lyijykynällä vähän kasvopiirteisiin selkeyttä ja silmiin iirikset teipillä. Ihosta sain vähän ihomaisemman päällystämällä päätä sukkahousuilla. Hiukset tein leikkelemällä palasiksi vanhan kankaisen lierihatun.

Ja täällä Timo oleskeli:

Semmonen oli Timon tarina!

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

2 Responses

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *